Voisin pitkästä aikaa turista taas omistusasumisesta, joka oli varsin paljon huomiota saanut aihe tässä blogissa vuonna 2017. Syy taannoiselle huomiolle oli se, että ostin vuonna 2017 oman ensiasuntoni suht pitkän kilpailuttamisen päätteeksi.

Jos käydään vuoden 2017 aikaiset vaiheet nopeasti läpi, niin asuntoni hankinta noudatti seuraavaa kaavaa. Sukulaiseni asunto autopaikkoineen jäi tyhjilleen Jyväskylän keskustassa, ja käytin tätä ilmaista parkkiruutua aika surutta hyväkseni asioidessani kaupungissa. Jossain vaiheessa keskustelu kääntyi siihen, että haluaisinko ostaa tuon asunnon itselleni, ja sitä myötä autopaikkakin siirtyisi minulle. Tästä se ajatus sitten lähti.

Minulla ei ollut vielä tuolloin täynnä ASP-säästämisen kahdeksan kvartaalia, joten laskin kannattavaksi asettua asuntoon ensiksi vuokralle pariksi kuukaudeksi, jotta saan odoteltua ASP-etujen täyttymisen. Muutin asuntoon keväällä ja minun nimiini se siirtyi loppukesästä 2017.

Kirjoitin tuolloin neliosaisen tarinan Kohti omistusasuntoa, jossa kävin tämän tarinan läpi vähän pidemmän kaavan kautta, aina aloitustilanteesta asuntolainan kilpailutuksen kautta kauppojen jälkeiseen aikaan. Nyt aika voisi olla jo kypsä sille, että kirjoittaisin vähän siitä, minkälaisia ajatuksia minulla on omistusasumisesta nyt parin vuoden asustelun jälkeen.

Aika menee äkkiä – sen huomasi myös kirjoittaja

Ihan ensiksi on pakko todeta ääneen se, miten pirun nopeasti aika kuluu. Ostaessani asunnon minulla jyskytti päässä aika vahvasti maaginen kahden vuoden asuminen, sillä kaksi vuotta yksijaksoista asumista omistamassaan asunnossa takaa verovapauden asunnon myymiselle.

Jotain ajan nopeasta kulumisesta kertoo sekin, että olin jo aloittanut hieman kirjoittamaan ”tätä tekstiä” noin 1,5 vuotta sitten, kun tuon kahden vuoden asumisen puoliväli alkoi lähestyä. En ehtinyt tuolloin kirjoittaa aiheesta ja nyt olenkin sitten tilanteessa, jossa kaksi vuotta on tullut täyteen jo puolisen vuotta sitten.

Joissain noista aikaisemmista blogikirjoituksistani olen saattanut maalailla sitä, että heti kun kaksi vuotta asumista tulee täyteen, hankin uuden asunnon ja jyskäisen tämän kämpän vuokralle. Noh, voin sen jo nyt paljastaa, etten ole näin tehnyt. Tässä kirjoituksessa on tarkoitus valottaa hieman tämän päätöksen taustaa.

Vain pari vuotta aikaa – mutta todella paljon tapahtumia

Samaan aikaan kun aika tuntui menevän kuin siivillä, on elämässäni ehtinyt tapahtua todella paljon kaikkea. Omalta osaltani suurin juttu oli varmaan poistuminen metsäalan töistä. Keväällä 2018 metsäteollisuus alkoi maistua kirjaimellisesti puulta ja päätin vaihtaa alaa. Olin henkisesti valmistautunut jopa pänttäämään pääsykokeisiin, mutta lopulta pääsin pienoista ohituskaistaa pitkin opiskelemaan IT-alaa.

Tämä oli ensimmäinen ns. jännä paikka omistusasujalle. Minulla olisi ollut mahdollisuus jatkaa myös metsäteollisuuden töissä, mutta työsopimukseni olisi heikentynyt aiemmasta. Siinä mielessä päätös lähteä oli helppo. Toisaalta, kyllähän sitä tuli vähän jänniteltyä, että onko minulla nyt oikeasti ”varaa” hypätä tyhjän päälle, kun tuli hankittua asunto vain reilua puolta vuotta aiemmin?

Jälkikäteen on helppo hymyillä hypyn onnistumista. En ollut tyhjän päällä käytännössä päivääkään, sillä opiskelupaikka varmistui juuri kun palautin avaimet vanhalle työpaikalle. Sain Kelalta opintoihini tukea omistusasunnosta huolimatta, mikä helpotti todella paljon. Tämän päälle kun sain vielä hitusen blogituloja ja muutamaa kuukautta myöhemmin pääsin takaisin työsuhteeseen, ei minulle ehtinyt tulla missään vaiheessa oikeita huolia asumisen maksamisesta.

Toki, pakko myöntää, että olisihan se ollut huomattavasti helpompi lähtökohta opiskeluihin paluulle, ettei olisi ollut ”palloa jalassa” asunnon muodossa. En tiedä mitä olisin tehnyt, jos olisin saanut opiskelupaikan jostain muualta kuin Jyväskylästä. ASP-lainalla rahoitettua asuntoa olisi saanut vuokrata jonkin aikaa, mutta siitä olisi tullut säätöä, samalla kun kirjoituksen alussa mainitsemani kahden vuoden asuminen olisi katkennut.

Opiskelujen lisäksi myös työt ovat rassanneet

Hämminkiä on ollut myös töiden osalta, sillä omassa perheessä on eletty varsin värikkäitä aikoja työllistymisen suhteen.

Viimeiset kaksi vuotta pitävät sisällään useita eri työmahdollisuuksia, ja nämä ovat sijoittuneet kartalla vähän kuin olisi haulikolla ammuttu. Töiden suhteen on ollut läheltä piti -tilanteita niin Savossa, Pohjanmaalla, Uudellamaalla kuin myös pääkaupungissakin. Kaikissa näissä tapauksissa jompi kumpi meidän perheestä on roikkunut vähintään viimeisille metreille asti mukana rekryssä.

Yksi näistä rekryistä johti lopulta siihen, että päästiin kokeilemaan kahden asunnon asumista, kun töiden perässä piti hankkia asunto toiselta puolelta Suomea. Tässä kohti tuli ilmi kaksion ”huonot puolet”. Kun toinen asuja lähtee pois, niin kaksion asumiskustannukset pysyvät kuitenkin entisellään.

Kahden asunnon maksaminen yhtä aikaa on sekin melko rankka juttu. Asumiskustannukset (vuokra, vastike, lainan kulut ja lyhennykset, vedet, sähköt ja netit) olivat vuoden päivät selvästi yli tonnia kuukaudessa, mikä on aika paljon. Onpahan koettu nyt tämäkin.

Missä viipyy uusi asunto?

Vaikka kaksi vuotta asumista tuli täyteen, en ole silti vielä mennyt alkuperäisen suunnitelman mukaan, eli ostaisin uuden ja laittaisin tämän vuokralle.

Suurin syy piilee juuri tuossa edellisessä kappaleessa, eli vaikea ennustaa miten meillä työkuviot tulevat menemään tulevaisuudessa. Jos nyt olisi kaksi asuntoa Jyväskylässä ja itse asuisi kolmannessa asunnossa toisessa kaupungissa, niin olisihan siinäkin vähän ylimääräistä show’ta.

Toinen syy on, ettei ole tullut vastaan hyviä kohteita. Selailen Etuovea lähes viikoittain Jyväskylän kaksioiden ja ehkä myös kolmioiden osalta, mutta mitään sykähdyttävää ei ole vielä löytynyt. Parissa asuntonäytössä on tullut käytyä, mutta nekin osittain vain huvin vuoksi.

Kolmas syy on myös se, että Jyväskylän asuntomarkkinoilla tuntuu kuohuvan. Jyväskylään on rakennettu ihan älyttömästi asuntoja viimeisen 10 vuoden aikana ja jatkuvasti nostokurjet rakentaa uusia pääasiassa yksiöillä varustettuja rakennuksia ympäri kaupunkia.

Valehdeltiinko minulle peruskoulussa?

En tiedä minkälaista talouskasvatusta muut ovat saaneet aikoinaan peruskoulun ja lukion yhteiskuntaopin tunneilla, mutta ainakin meillä edellisen vuosikymmenen vaihteessa kannustettiin suuresti omistusasunnon hankintaan. Itse muistan elävästi erään opettajan sanat siitä, miten asuntojen hinnat tuppaavat vain nousemaan Suomessa, eli seiniin sijoitetut rahat ovat hyvässä turvassa.

Tätä on tullut funtsittua todella paljon viime aikoina. Olen itse ollut jo pidemmän aikaa sitä mieltä, että ei asuntojen hinnat voi kaikkialla nousta. Suomessa on kuitenkin todella paljon pystyyn kuihtuvia muuttotappiokuntia. Miten hinnat voisivat nousta, jos näille asunnoille voi olla tiukkaa saada edes ostajaa?

Mitä olen juttua kuullut, niin myös Jyväskylässä asuntojen hintakehitys on tällä hetkellä negatiivinen. Hyvillä paikoilla hinnat nousevat, mutta koko Jyväskylän (joka on jo 10 vuoden ajan pitänyt sisällään mm. Jyväskylän maalaiskunnan ja Korpilahden) hintakehitys on mennyt alaspäin. Tällöin omistusasuminenkin käy lompakon päälle, eikä vain kerrytä hiljalleen lisää varallisuutta.

Välittäjä kertoo kauhutarinoita asuntomarkkinoilta

Olin hiljattain Jyväskylän Nuorten Osakesäästäjien ensiasunnon ostoa käsittelevässä tapahtumassa, jossa paikallinen välittäjä kertoi hyviä niksejä asunnon ostoa varten. Vaikka minulla oli jo ensiasunto plakkarissa, jäi tapahtumasta käteen arvokkaita vinkkejä.

Hauska on tässä yhteydessä totaalisen väärä sana, mutta oli silti hauskaa kuulla myös tarinaa siitä, miten moni nuori pari ryssii asuntokaupoilla. Kuulemma varsin yleinen skenaario on sellainen, että kolmisen vuotta aiemmin on päätetty laittaa yhteinen osoite puolison kanssa, ja tätä varten hankitaan 1980-luvun omakotitalo jostain Jyväskylän ulkopuolelta 15-30 minuutin ajomatkan päästä. Talo saattaa maksaa 180 000 euroa, ja siihen päälle otetaan 20 000 euron ”nelipyöräinen remonttilaina”, josta osa saattaa mennä uuden auton hankintaan. Sen jälkeen eletään mukavaa elämää maaseudun rauhassa.

Hyvin usein tarinan viimeinen luku menee kuitenkin siten, että kolmen vuoden yhteiselon jälkeen ollaan jo laittamassa lusikoita jakoon, jonka vuoksi myös siitä yhteisestä talosta tulisi päästä eroon. Tässä vaiheessa on aika ikävää kuulla välittäjän suusta, miten kämpän hinta voi olla 165 000 euroa, kun pelkästään vanhoja lainoja painaa niskaan tuota enemmän. Välittäjän mukaan monien asuntokauppojen päätteeksi ei voi aina edes onnitella myyjää, koska asunnosta saattaa jäädä käteen vielä myymisen jälkeen parinkymmenen tonnin laina maksettavaksi.

Naureskelin mielessäni sille, että miksi näitä tarinoita ei kerrottu ikinä varoittavana esimerkkinä yhteiskuntaopin tunnilla. Sen sijaan että asunnot olisivat varma keino lepuuttaa euroja turvassa, todellisuudessa asunnoissa voi polttaa helposti kymmeniä tuhansia euroja ihan vain muutamassa vuodessa.

Mitä minä aion tehdä seuraavaksi asuntomarkkinoilla?

Lyhyt vastaus: en varmaan mitään. Jatkan silmien pitämistä auki ja saatan välillä käydä jonkun asuntonäytön katsomassa läpi. Enää minulla ei ole kuitenkaan mitään kiirettä päästä hankkimaan toista asuntoa. Mieluummin katselen nykyiset tilanteet loppuun asti.

Fakta on se, että meillä ei asu tällä hetkellä yhtäkään vakituisessa työsuhteessa olevaa aikuista. Molempien työsopimukset ovat katkolla lähes samoihin aikoihin kuluvan vuoden aikana. Ennen sitä olisi mielestäni typerää ottaa isompaa palloa jalkaan asunnon muodossa, jos tie ohjaisi vaikka sattumalta taas muille paikkakunnille.

Toinen fakta on se, että nykyinen asunto passaa omaan elämäntilanteeseen loistavasti. Koko on sopiva kahdelle henkilölle, asunto mahdollistaa etätyön tekemisen ja se sijaitsee mahtavalla paikalla. Olen joskus aiemminkin hehkuttanut blogissa tätä, mutta asuntoni sijainti tuo minulle säästöä, sillä en tarvitse enää autoa. Työt, koulut, harrastukset ja vapaa-ajat löytyvät kaikki vain muutaman minuutin kävelymatkan päästä.

En tiedä vielä varmuudella mitä teen ja missä, joten sen vuoksi aion ottaa rauhallisesti asuntoasioiden kanssa. Kuten edellä mainittu välittäjän kertoma tarina osoitti, hätäilijät kun yleensä polttavat näppinsä asuntokaupoissa.

Muut Kohti omistusasuntoa-juttusarjan tekstit luettavissa täältä:

• Kohti omistusasuntoa, osa I - ensiaskeleeni omistusasunnon hankintaan
• Kohti omistusasuntoa, osa II - pankista hakemaan rahaa
• Kohti omistusasuntoa, osa III - viimeiset puristukset ennen kauppoja
• Kohti omistusasuntoa, osa IV - mitä tapahtui kaupan jälkeen?
• Kohti omistusasuntoa - tiivistelmä kaikista teksteistä
• Insinööri eksyi Taloussanomien sivuille
• Kohti omistusasuntoa, osa V – Pohdintaa ensiasunnon hankinnasta
• Asuntolainan kilpailutus – Kolmella puhelulla 1561 euron säästö