Taisin kertoa teille jossain taannoisessa blogikirjoituksessani, että minut on jossain määrin yllättänyt nuo lukuisat uudet kulut, mitä kohtasin sivutoimisen yrittämisen muuttuessa päätoimiseksi. Meikäläinen ehti yrittää noin 2,5 vuotta ennen täysipäiväistymistä, mutta kummasti homman noustessa päätoimiseksi yrittämiseksi, peliin astuu erilaisia kulutekijöitä, joita ei välttämättä osannut ennakoida.

Ensiksi minulle tuli vastaan YEL-maksut, jotka tulivat itse asiassa kuvioihin jo sivutoimisen yrittämisen loppuvaiheilla. Nämä eivät tulleet minulle varsinaisesti yllätyksenä, sillä tiesin YEL:n olemassaolon. Tästä huolimatta sivubisneksen kasvaessa tuntui hurjalta, että nyt pitäisi alkaa maksamaan YEL-maksuja. Etenkin kun YEL-maksun saa itse määrätä ja määritelty summa vaikuttaa yllättävän paljon ”kaikkeen”, mikä laittaa vähemmästäkin untuvikon pään pyörälle.

Myös yrityksen vakuutukset astuivat kuvioihin siinä vaiheessa, kun sivutoimisuus vaihtui täysipäiväiseksi. Minkälaisia vakuutuksia yritykseni tarvitsee? Vakuutusyhtiöt myyvät sinulle mieluusti mitä vain, mutta mitkä vakuutukset ovat sinulle oikeasti tarpeellisia? Lisäksi edellä mainittu YEL vaikuttaa myös joihinkin vakuutuksista saatuihin korvauksiin, jotka määritellään maksetun YEL:n mukaan.

Yllärinä minulle tulivat myös kassa-asiat. Yrittäjänä en voinut jatkaa YTK:n jäsenenä, vaan minulle suositeltiin Yrittäjäkassaa. Päästäkseni yrittäjäkassaan meikäläisen olisi pitänyt jälleen kerran ruuvata YEL-maksua ylöspäin, joten se jäi oikeastaan tästä syystä tekemättä.

Toiminimi pankkipalvelut pankkitili

Toiminimen pankkipalvelut – tarvitaanko niitä?

Oho, tulipas puhuttua artikkelin alkuun monesti YEL-maksuista, vaikka ne eivät liity mitenkään varsinaiseen aiheeseen. Tänään nostan pöydälle pankkiasiakkuudet yrittäjän näkövinkkelistä. Tämä oli yksi niitä asioita, joita ei tullut hirveästi mietittyä täysipäiväistymisen myötä.

Ai että miksikö? No ehkä siksi, että meikäläisen yrityksellähän on ollut pankkitilit olemassa jo vuosia, koska yrittäminen perustuu yleensä rahan liikuttamiseen. Kun minulla oli jo olemassa hyvin toimiva järjestelmä, niin mitäpä sitä muuttamaan kesken kaiken.

Jos otetaan nopea pikakelaus toiminimeni perustamiseen, niin yksi ensimmäisiä tehtäviä yrityksen perustamisen yhteydessä oli pankkiasioiden järjestäminen. Muistan googletelleeni asioita jo silloin tovin ja päädyin sitä myötä avaamaan rinnakkaisen pankkitilin pääasialliseen pankkiini. Käytännössä loin itselleni toisen pankkitilin, jonka pyhittäisin oman yritykseni tilitapahtumille.

Googlatessani asioita tulin siihen tulokseen, että toiminimen kohdalla voin tehdä näin. Mikäli minulla olisi ollut yritysmuotona joku ”isompi” yhtiömalli, esimerkiksi osakeyhtiö, ei tämä oli luultavasti onnistunut. Toiminimi on kuitenkin näppärä ja kevyt henkilökohtainen yritysmuoto, minkä ansiosta se toimii monella mittarilla ketterästi.

Vaikka laki ei velvoita toiminimi yrittäjää hankkimaan toiminimelle omaa pankkitiliä, on tämä erittäin suositeltavaa. Oma pankkitili helpottaa sekä kirjanpitoa (tiliotteet ovat osa kirjanpitoaineistoa), että henkilökohtaista rahan hallintaa. Pankkitili voi olla pankkien tarjoama maksullinen yritystili, toinen henkilökohtainen pankkitili tai esim. Holvin tarjoama uudentyyppinen yritystili.

Maksullinen yritystili

Pankit myyvät sinulle ilomielin maksullisen yritystilin. Tili maksaa käytön ja pankin mukaan muutamasta eurosta kuussa useisiin kymmeniin euroihin. Maksullinen yritystili mahdollistaa tiliin liitettävän maksukortin ja tilin nimen valitsemisen.  

Toinen henkilökohtainen tili

Uuden henkilökohtaisen käyttelytilin avaaminen toiminimeä varten on usein järkevämpää kuin maksullinen yritystili. Henkilökohtaiset käyttelytilit ovat ilmaisia ja niiden hallinnointi tapahtuu kätevästi samoilla henkilökohtaisilla verkkopankkitunnuksilla.

Yritä.fi:n ohjeistus

Annoin tililleni nimeksi vielä yritykseni nimen, eli en yrittänyt mitenkään salailla tilin perimmäistä tarkoitusta. Meikäläinen on melko aktiivisesti pankkiin yhteydessä erilaisista asioista, onhan tässä tullut kilpailutettua nykyistä asuntolainaa tai haettua kokonaan uusiakin sellaisia. Oletin tältä pohjalta, että pankissa tiedetään meikäläisen tilanne hyvin.

Asuntolainaneuvotteluissa tilanne valkenee

Kävin tässä hiljattain ensimmäisissä asuntolainaneuvotteluissa yrittäjänä, jossa oli luonnollisesti yrittäjän arkeni vahvasti läsnä. Tavoitteena tuolla reissulla olikin vähän selvittää sitä, miten pankki suhteutuu meikäläisen lainahaaveisiin tätä nykyä, kun palkkatyö on muuttunut yrittämiseksi.

Kyseisessä pankissa, jonka kanssa kävin neuvottelemassa lainaani, samassa pankissa on myös toiminimeni tili. Kun lainaneuvotteluissa tuli puhe täysipäiväisestä yrittämisestä, pankki luonnollisesti kysyi minulta myös siitä, että mikäs pankki tarjoaa yrityksesi pankkipalvelut. Siellä vähän yllätyttiin siitä, kun kerroin ihan teidän kautta hoitavani toiminimeni pankkiasiat.

Koska toiminimi on henkilökohtainen, sitä voisi periaatteessa hoitaa miltä tahansa pankkitililtä, mutta selkeyden vuoksi yleisesti suositellaan erillistä tiliä. Asuntolainaneuvotteluissa pankki kuitenkin viimein tajusi sen, että meikäläinen on tätä nykyä kokopäiväinen yrittäjä, joten luonnollisesti pankki halusi ”pakkomyydä” minulle pankin yritystilipalvelut.

Eihän siinä, ymmärrettävästi pankin pitää kattaa kulut jollakin tavalla. Mikään tässä maailmassa ei toimi ilmaiseksi ja kaikista viimeisimpänä maksuttomuus toimii pankin IT-järjestelmissä, joiden kautta hoidamme ”kaiken” arjen hoitamisen. Ymmärrän kyllä sen, että pankilla on intressit ottaa asiakkailtaan maksuja aina paikan tullen.

Ensimmäisessä pankin pitämässä mainospuheessa minulle piti tulla jatkossa pankkipalveluista lisäkustannus, joka oli luokkaa 6 euroa per kuukausi. Tämä tuntui vielä ihan asialliselle, joskin ärsytti maksaa palvelusta, jota oli aiemmin saanut maksutta. Tai tarkemmin ottaen maksanhan minä yksityishenkilöpuolella jo jotain kuluja joka kuukausi.

Asiantuntijan puheille ostamaan yrityksen pankkipalvelut

Tilanne jatkui sellaisella kaavalla, että sovimme pankin kanssa erillisen neuvottelun, jossa joku pankin asiantuntija tulisi esittelemään minulle pankin palveluita yrityksille ja aktivoisi samalla yrityspankkipalvelut. Aika simppeli tapa pankin kanssa, jossa ei mitään kummeksuttavaa.

Sen sijaan siitä neuvottelusta jäi minulle lopulta vähän erikoinen maku suuhun. Jos aiemmin minulle puhuttiin noin kuuden euron kuukausittaisesta kulusta, nyt kuluja alkoikin ilmestymään kuin finnejä teini-ikäisen pojan naamaan. Kun yksi saatiin kuriin, seuraava puhkesi heti siihen viereen.

Meikäläistä jäi jonkin verran kaihertamaan tämä tapa, millä pankin kulupuoli avattiin tälle yrittäjälle. En tiedä oliko kyseessä ihan aito taktinen veto, vai silkka vahinko, mutta vähän täytyy antaa raippaa asiantuntijalle hänen käyttämästään tyylistä. Asiantuntija nimittäin siirteli puhelumme aikana “maalitolppia” jatkuvasti kauemmaksi sitä mukaa, mitä ehdin edelliset hyväksymään.

Mitä muuta? Mitä muuta? Mitä muuta?

Lähtökohtahan oli se, että meillä oli jo puhe 6 €/kk hintaisista yrityksen digitaalisista asiointipalveluista, joka oli siis okei. Tämän jälkeen tulisi vielä erillinen tilimaksu hintaan 2 €/kk. Asia kunnossa.

Lista ei ollut kuitenkaan loppumaan päin, vaan kulupuoli tuntui paisuvan kuin pullataikina. Vähän suoraviivaistettuna keskustelumme näytti tämän tapaiselta:

Maksavatko asiakkaat sinulle laskulla? Joudumme ottamaan normaalin hinnastomme mukaan niistä kulua 0,14 €/kpl.

Kai niissä laskuissa on muuten aina viitenumerot? Ai ei ole, no siinä tapauksessa hinnastomme mukaan kulu on sitten 0,56 €/kpl.

Luultavasti myös maksat myös itse laskuja? Niistä veloitamme kulua 0,24 €/kpl.

Onko käytössäsi E-laskut? Ne muuten veloittamme vielä lisäksi erikseen. Saapuva E-lasku on hinnastomme mukaan 0,60 €/kpl. Niin ja ALV siihen muuten sitten siihen päälle.

Tarvitseeko sinun ottaa tiliotteita talteen? Nekin maksavat 0,90 €/kpl.

Jos olette joskus katsoneet elokuvan nimeltä Dude, where’s my car, niin saatatte muistaa elokuvan kohtauksen, jossa tarinan päähenkilöt menevät drive in -kaistalle tilaamaan kiinalaista ruokaa. Mikäli ette ole elokuvaa nähneet, kyseinen kohtaus on upotettuna alapuolelle.

Sen jälkeen kun pankkipalveluhinnasto oli käyty rivi toisensa jälkeen läpi, siirryttiin myyntipuheissa seuraavalle osastolle. Tässä kohti minulle alettiin myymään ”oheismukavaa”, eli ei niin pakollisia juttuja, mutta kuitenkin sellaisia tuotteita, mitä yrittäjä voisi tarvita. Puheissa oli mm. yritykselle oma luottokortti, jonka hintaa en lähtenyt kuitenkaan kysymään. Minulla on pieni epäilys siitä, että tuskin sekään olisi maksuton ollut.

Neuvottelun loppupuolella kyselin sitten asiantuntijalta siitä, että mitäs kaikkea minä näillä maksuilla mahdan jatkossa saada. Tässä kävi vähän hassusti, sillä vastapuoli ei lähtenyt liikoja kehumaan palvelua. Hän keskittyi lähinnä muistuttamaan siitä, että jatkossa verkkopankkisurffailu oman henkilökohtaisen tilin ja yritystilin välillä vaikeutuu, koska pitää kirjautua ensiksi toisesta pois, että pääsee seuraavaan.

Ensimmäistäkään hyötyä hän ei osannut sanoa, mikä oli mielestäni aika hassu juttu. Tilannehan olisi ollut täysin toinen, jos rahalle olisi saanut niin sanotusti vastinetta, mutta se ei tullut ainakaan minulle asti neuvotteluissa ilmi. Sen verran asiantuntija kuitenkin kertoi, että käytännöt ovat kaikille yrittäjäasiakkaille samat, joten näissä ei voida joustaa tai tehdä poikkeuksia.

Miten neuvottelut jatkuivat?

Siitä asiantuntijalle täytyy kuitenkin antaa pisteet, että hän antoi minun rauhassa miettiä asiaa. Olen joskus ollut asuntolainaneuvotteluissa, joissa pankki tahtoi tivata minulta heti nimet ensimmäiseen tehtyyn paperiin ilman minkäänlaista miettimisaikaa. Se oli yhtä aikaa ahdistavaa ja epämukavaa, mutta tämäntapaista toimintaa ei onneksi tällä kertaa ollut.

Homma jatkui meillä sillä kaavalla, että sovimme jo seuraavan ajankohdan, joka laitettiin peräti kahden viikon päähän, jotta voisin rauhassa miettiä asiaa. Neuvottelun päätteeksi asiantuntija lähetti minulle lukuisia erilaisia esitteitä ja käyttöehtoja digitaalisessa muodossa.

Tiesin kuitenkin jo tässä kohti, että tilanne näyttää pankin puolelta aika heikolta. Laskin nopeasti päässäni, että pelkästään yrityksen yhden pankkitilin olemassaolo maksaa minulle vuodessa noin 100 euroa. Sen päälle tulisi sitten ylimääräisiä kuluja joka ikisetä tilillä tehdystä liike suuntaan tai toiseen.

Pankkipalvelut ovat tosiaankin vähän nihkeitä. Ne ovat äärimmäisen tärkeässä roolissa meidän henkilökohtaisen elämämme tai jopa yhteiskunnallisen toimivuuden kannalta, mutta tästä huolimatta kukaan ei osaa antaa arvoa niille. Ehkä asiaa selittää osaltaan se, että pankkipalvelut yleensä joko toimivat tai eivät toimi, niillä ei ole ”välitiloja”. Me näemme vain onnistuneet pankkitapahtumat ymmärtämättä mitä kaikkea siinä on tapahtunut, kun raha liikkuu tililtä toiselle.

Tästä huolimatta meikäläinen päätti kilpailuttaa yritykseni pankkipalvelut. Tällä kertaa kilpailutus tarkoitti käytännössä sitä, että avasin itselleni uuden tilin toiseen pankkiin, jonka asiakas jo olin. Tämä oli siis mahdollista, koska kyseessä oli toiminimi. Mikäli minulla olisi ollut käytössä esimerkiksi osakeyhtiö, ei tilanne olisi lauennut yhtä näppärästi.

Uusi neuvottelu, tilanteen toteaminen ja tarvittavat muutokset

Tilanne päättyi sillä, että ilmaannuin sovittuun toiseen tapaamiseemme, jonka olimme sopineet. Ennen kuin asiantuntija lähti vetämään tilannetta eteenpäin, toin viimeistä kertaa ilmi oman näkemykseni tilanteesta. Kerroin asiantuntijalle siitä, että meikäläistä ei ihan hirveästi nappaa maksaa sataa euroa vuodessa pankkipalveluista, sekä sen päälle pieniä kuluja joka ikisestä tilitapahtumasta. Siitä kirjautumisen vaikeutumisesta nyt puhumattakaan.

Asiantuntija ymmärsi tilanteeni täysin, eikä hän jäänyt juurikaan maanittelemaan minua kääntämään päätäni. Siitä myös pisteet tälle asiantuntijalle. Totesimme tilanteessa sen, että meikäläinen siirtää kaikki yrityksen pankkipalvelut toisaalle ja jatkan heillä pelkästään yksityisasiakkaana.

Tilanteesta koitui meikäläiselle hieman ylimääräistä vaivaa, koska jouduin ilmoittamaan uuden tilinumeron omille asiakkailleni, sekä kirjasin myös kaikkiin uusiin laskuihini maininnan siitä, että tilinumero on vaihtunut ja huomioikaa uusi. Eli aivan noin vain ei tilinumeron muuttaminen tapahtunut.

Hyvä on kuitenkin muistaa se, että meikäläisellä ei toistaiseksi ole käytännössä mitään muita pankkipalveluita toiminimelläni, kuin yksi pankkitili, joten siinä mielessä vaihtaminen oli melko helppo prosessi.

Täysin aiheen sivusta mainitakseni, niin meikäläistä ei käy lainkaan kateeksi esimerkiksi tieosuuskuntien tai erilaisten seurojen sekä yhdistysten pankkitilikuviot, joissa toiminta on rahallisesti katsottuna pientä, mutta samaa tiliä saattaa joutua käyttämään useat eri tahot. Voin vain kuvitella mitenkä vaikeaksi asiat saadaan tehtyä, kun näitä tilejä pankit tahtovat varmasti mielellään kohdella arvokkaina yritystileinä.

Ihan yleisesti lienee syytä muistaa myös se, että pankkipalvelut ovat yrityksille melko iso kuluerä. Koska yksityispuolella pankkipalvelut eivät juurikaan maksa mitään, samaa kuvitellaan helposti myös yrityspuolella. Juttelin hiljattain erään sijoitusyhtiötä pyörittävän henkilön kanssa ja hän kertoi yrityksensä pankkipalveluiden maksavan vuositasolla noin 600 euroa. Tämä kaveri korosti vielä sitä, että hänen sijoitusyhtiönsä ei edes tee kovin hirveästi asioita, joissa tarvitsisi vaivata pankkia.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Yrityksen pankkitili ja -palvelut meinasivat tulla kalliiksi toiminimiyrittäjälle

  1. Hezus kommentoi:

    Olipa kerran yritys kenellä oli erillinen reskontraohjelma mikä muodosti maksuaineiston, ja tarkisti seuraavana päivänä tiliotteelta jos maksut ovat onnistuneesti menneet tililtä. Jos eivät ohjelma lisäsi ne uudestaan maksuaineistolle.
    Yrityksellä oli yhtenä kohtaa paljon pieniä laskuja mutta ei katetta tilillä.
    Yllätys ei ollut mukava kun pankki peri 5e/hylkääntynyt maksu. Ja näitä siis tuli yhtenä päivänä 20kpl ja seuraavana päivänä samoista laskuja taas eli 100e/pv kunnes huomasi tiliotteelta kuun päätyttyä että pankki perinyt yli tuhat euroa näistä hylkääntyneistä maksuista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *