Vietän tässä näinä aikoina eräänlaista vuosipäivää. Siitä on kulunut jo kaksi vuotta, kun karistelin havunneulaset vaatteistani ja karkasin metsäalalta uusien haasteiden pariin. Fiilistelen tuota päivää siitä syystä, että se oli ehkäpä aikuisikäni paras päätös.

Jotkut ehkä muistavat blogini alkuperäisen nimen Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirjan. Kuten nimestä saattaa päätellä, minulla on taskussa myös metsäinssin paperit ja noin viiden vuoden työkokemus metsäteollisuudesta. Metsäalan jättäminen oli yksi syy myös sille, miksi blogin nimi päivittyi muotoon Inssin osingot -sijoitusblogi.

Miksi siirto metsien keskeltä IT-nörtin tehtäviin oli yksi parhaista päätöksistäni ja miten sijoittamiseni siihen vaikutti? Siitä lisää tässä blogikirjoituksessa.

Lue lisää POP Vakuutuksen alennuskoodista painamalla banneria.

Paluu menneisyyteen – mutta kuinka kauas?

En tiedä kuinka pitkälle taaksepäin minun pitäisi mennä tarinassa, että osaisin aloittaa sopivasta kohdasta. Valmistuin metsätalousinsinööriksi kolmen vuoden opintojen jälkeen vuonna 2016. Vain kahta vuotta myöhemmin heitin alalle kuitenkin hyvästit ja päätin lähteä takaisin opiskelemaan.

Ennen kuin työsarka loppui kevääseen 2018, olin ehtinyt olla lähes katkeamatta jonkinlaisessa työsuhteessa lähes viiden vuoden ajan. Viisi vuotta on aika pitkä aika kaverille, joka ei tuolloin ollut täyttänyt edes 25 ikävuotta.

Vaikka olin viisi vuotta töissä samalla työpaikalla, niin urakehitykseni oli aika vaatimatonta. Sain jonkin verran lisää vastuuta valmistumiseni jälkeen, mutta sekin tuntui olevan puheissa isompi juttu, kuin mitä se lopulta todellisuudessa oli.

Kaikissa kehityskeskusteluissa ja vastaavissa maalailtiin aina uusia toinen toistaan hienompia juttuja urakehitykseni kannalta, mutta erilaisista syistä nämä jäivät toteuttamatta. Meillä oli henkilöstövaihdoksia ja YT-neuvotteluita, jotka sotkivat korttipakan pariin kertaan matkan varrella.

Kirsikkana kakun päällä olivat sitten työsopimuskuviot. Vaikka olin pitkän aikakauden samassa työpaikassa yhtä soittoa, en saanut koskaan vakinaista työsopimusta, vaan määräaikaa määräajan perään.

Määräaikaisuuksissa on se ongelma, että niiden kanssa on tosi vaikea suunnitella omaa elämää muutamaa kuukautta pidemmälle. Lisäksi määräaikaisuuksissa ärsytti asuntolainaan liittyvät asiat, koska vakkaripaperit taskussa olisin kenties saanut halvempaa asuntolainaa itselleni.

Kun työ alkaa ärsyttämään, paluuta ei välttämättä ole

Jossain vaiheessa työskentely alkoi ihan oikeasti ärsyttämään. Se on muuten aika ikävä tilanne, kun oma työ ei kiinnosta yhtään. Silloin sitä keskittyy vain saapumaan töihin ajoissa, sekä lähtemään kotiin ajoissa. Millään asialla siinä välissä ei ole mitään merkitystä.

Ärsytyksessä oli kuitenkin yksi hyvä puoli: se laittoi miettimään isoja ratkaisuja. Sisuuntuneena tein päätöksen siitä, että jos hommat ei lähde nyt pian muuttumaan parempaan suuntaan, minä katselen itselleni uusia haasteita.

Lopulta siinä kävi juuri kuten ounastelinkin. Töitä olisi ollut ja jonkinlaista sopimusta minulle tarjottiinkin, mutta mikään ei taaskaan olisi muuttunut mihinkään. Yksi uusi määräaikainen työsopimus, jonka päälle lupailuja siitä, että ehkä tämän sopparin jälkeen homma kirkastuu. Jätin kuitenkin tarttumatta tähän tarjoukseen, koska en keksinyt miten se olisi hyödyttänyt minua pitkässä juoksussa.

Työkavereiden suhtautuminen päätökseni oli yksi juttu, mikä minulle jäi tuosta ajasta hyvin mieleen. Päätökseni herätti heissä nimittäin suurta ihmetystä.

”Eikö nyt kannattaisi kuitenkin ottaa työ vastaan, jos sitä tarjotaan?”

”Kyllä minä suostuisin mieluummin tuohon tarjoukseen, kuin jäisin tyhjän päälle.”

”Voithan sinä ottaa sen sopimuksen vastaan ja katsoa mitä sen jälkeen käy, ei siinä ole mitään hävittävää.”

Aika perinteisiä kommentteja ”sivustaseuraajilta”, joiden on helppo neuvoa muita, kun omat työsuhdeasiat ovat kunnossa. Noiden kommenttien kuunteleminen rehellisesti sanoen vähän ärsytti, sillä ne kannustivat jatkamaan nykyistä linjaa.

Tässä jos missä olisi ollut hävittävää

Noh, lopulta siinä kävi se ratkaisu, johon varmaan kukaan ei olisi uskonut. Minä tosiaankin lopetin työt tuon sopimuksen päättymiseen, enkä jatkanut töitä enää uudella sopimuksella.

Tämä ratkaisuni yllätti varmaan kaikki työnantajaa, työkavereita ja muitakin kavereita myöten. Kieltämättä en olisi itsekään ehkä uskonut lopettavani työt tuossa paikassa, jossa viisi vuotta oli kulunut kuin siivillä.

Itse asiassa muistan yhden hyvin keskustelun kavereideni kanssa paikallisessa kaljakuppilassa noin viikkoa töideni loppumisen jälkeen. Eräs kaverini myönsi minulle suoraan, ettei olisi ikinä uskonut, että olisin uskaltanut jättää vanhan työpaikkani. Samaan hengenvetoon hän myös korosti rohkeuttani tehdä isoja päätöksiä ja jättää tarttumatta työtarjoukseen.

Sijoittaminen oli taustalla tässä päätöksessä

Yksi merkittävä syy sille, miksi uskalsin jättää tarttumatta tarjottuun työhön, liittyi sijoittamiseen ja siitä kertyneeseen pesämunaan. Olin laskeskellut, että pesämunani ansiosta en joudu ongelmiin, vaikka en pääsisi ensimmäisellä yrittämällä sisään kouluun.

Yksi iso juttu oli myös se, ettei minulla ollut mitään ”typeriä lainoja” roikkumassa. Moni valmistumisen jälkeen työelämään säntäävä ottaa (usein olosuhteiden pakosta) itselleen esimerkiksi autolainan, jolla pääsee ajamaan työmatkoja.

Kun sinulla on velkaa kiinni auton kaltaisessa esineessä, jonka arvo ei aina välttämättä riitä kattamaan loppuvelkaa, se voi vaikuttaa ratkaisevasti tiettyihin asioihin. Esimerkiksi minun tapauksessani se olisi voinut olla merkittävä tekijä sille, etten uskalla jättää säännöllisiä tuloja.

Vaikka olin ottanut hiljattain ennen hatkoja asuntolainan, minulla oli hyvä puskuri. Kuten vanhemmista blogikirjoituksistani voi lukea, aloin valmistautumaan työsuhteen loppumiseen hyvissä ajoin. Käteispuskuriin halusin kerätä vuoden asuntolainan lyhennykset kaiken varalle.

Takaisin koulun penkille – aivan jäätävällä tuurilla

Sillä hetkellä kun kävelin viimeistä kertaa ulos tehtaan porteista, ajatuksissani pyöri tulevat pääsykokeet. Tarkoituksenani oli panostaa täysillä pääsykokeisiin pänttäämiseen, jotta pääsisin takaisin opiskelemaan. Olin jo selvitellyt minua kiinnostavia aloja ja täyttänyt yhteishaun.

Sitten kävi varmaan vuosisadan pulla. Satuin pääsemään opiskelemaan muuntokoulutuksen kautta itseäni IT-insinööriksi, mikä oli joka ikisellä saralla täysi lottovoitto. Ensinnäkin sain opiskelupaikan avaamatta pääsykoekirjoja ja ikään kuin ”jonon ohi”. IT-ala oli nimittäin yksi niistä aloista, joihin olin hakenut.

Tämän lisäksi koulutus oli suunnattu henkilöille, joilla oli jo vähintään yksi korkeakoulututkinto alla. Käytännössä sain siis opiskella aikuisopiskelijoiden kanssa, joka oli minulle tosi iso plussa. Aikuisopiskelijoilla on oikea motivaatio opiskella, eikä opiskeleminen edusta heille vain mahdollisuutta muuttaa pois kotoa.

Yksi suuri etu oli myös koulun alkamisen ajankohta. Se alkoi poikkeuksellisesti keväällä, eli ei tarvinnut odottaa syksyyn koulun alkamisen kanssa.

Muuntokoulutus oli myös normaalia opiskelua tehokkaampaa. Meillä oli niputettu joitakin opintojaksoja osittain yhteen erilaisten projektien muodossa. Jos olisin käynyt tämän saman koulutuksen nuorisopuolella, olisi opiskelutahti ollut huomattavasti verkkaisempaa ja aiheet enemmän irrallaan toisistaan.

Tässä onkin syy sille, miksi oli tärkeää päästää irti vanhasta duunista. Jos olisin jatkanut töissä, olisin varmasti nukkunut tämän tilaisuuden ohitse. Nyt osuin (vähän tuurinkin avustamana) napakymppiin kaikkien ajoituksien kanssa.

IT-ala vs metsäala – kumpi on ollut parempi?

Olen tykännyt älyttömästi IT-alasta. Verrattuna metsäalaan, se on todella laaja, mikä aiheuttaa sen, ettei kukaan voi olla ammattilainen kaikessa IT-alaan liittyvässä. On pakko valita joku aihealue ja sukeltaa siihen mahdollisimman syvälle.

Minulla oli ensimmäisen yhdeksän kuukauden aikana kaksi juttua ylitse muiden: kyberturvallisuus sekä verkkosivut. Verkkosivut olivat jees, koska se oli ikään kuin luonnollista jatkumoa bloggaamiselle. Kyberturvallisuus taas tuntui aiheelle, jossa riittää tulevaisuudessa varmasti töitä.

Aloin aika nopeasti opiskelujen alkamisen jälkeen metsästämään itselleni harjoittelupaikkaa. Laitoinkohan ensimmäiset hakemukset vetämään jo puolen vuoden opiskelun jälkeen, mikä tuntui aika hurjalta, sillä vastahan olin aloittanut IT-alalla.

Jos peilataan metsäalaan, niin harjoittelupaikan saaminen IT-alalla oli todella paljon helpompaa. Pidin joskus kirjaa Excelissä kaikista metsätalousinsinööriksi valmistumisen jälkeen hakemistani metsäalan työpaikoista, ja osumaprosentti oli todella nihkeä. Muistaakseni noin 5 % hakemuksistani tuotti kutsun haastatteluun asti.

Koska olin ”tottunut pettymyksiin”, odotin samanlaista vastaanottoa myös uudella alalla, mutta turhaan. Laitoin muistaakseni vain 10 hakemusta, joista tuli kaksi haastattelua, kunnes jo tärppäsi. Kolmannen haastattelukutsun tullessa minulla oli jo työpaikka takataskussa.

Veikkaan että yksi suurimmista eroista IT:n ja metsän välillä on siinä, miten helppoa IT-alalla on todistaa omaa osaamista. Siinä missä metsäalalla minulla oli tarjota hakemuksessa ”vain kirjallista tietoa”, IT-alalla pystyin linkkaamaan omia projektejani ja muita ”puhdetöitäni” hakemuksen kylkeen. Silloin kun hain verkkosivuihin liittyviä työpaikkoja, lisäsin hakemukseen linkin, jonka taakse olin kerännyt omia harjoitusräpellyksiäni.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Myös asennoitumisessa harrastuksiin oli eroavaisuuksia

Hauskaa oli huomata myös miten IT-alalla suhtauduttiin eri tavalla harrastuksiini. Olen kertonut varmaan useamman kerran tässä blogissa tarinan siitä, kun olin eräässä metsäalan työhaastattelussa. Haastattelussa minulta kysyttiin luonnollisesti harrastuksiani ja kerroin tähän tietysti sijoitusbloggaamisesta.

Muistan vieläkin sen, miten melkein jo eläkeikää kolkutellut haastattelija tähän reagoi. Häneltä tuli heti tiukka vastapallo sanoilla ”jos sinut otetaan tähän työpaikkaan, niin meillä työntekijät ei sitten bloggaa”. En tiedä vieläkään mistä moinen suhtautuminen bloggaamiseen.

Tämä haastattelu ei ollut ainoa metsäalan työhaastis, jossa bloggaamistani ihmeteltiin. Muiden reaktiot eivät olleet yhtä jyrkkiä, mutta kyllä se bloggaaminen herätti silti enemmän ihmetystä kuin ihailua. Ensireaktio bloggaamiselle tuntui olevan se, että mietitään miten se rajoittaa mahdollista työskentelyäni, eikä sitä puolta, että mitä se voisi mahdollistaa.

IT-alalla sain taas täysin päinvastaista suhtautumista tähän harrastukseeni. Törmäsin tähän hyvän esimerkin kera toisessa kahdesta työhaastattelussa.

Kävin Helsingissä yhdessä kyberturvallisuuteen liittyvässä firmassa työhaastattelussa, ja heti haastattelun alussa minua vastassa ollut kaveri kertoi tunnistaneensa pelkästä nimestä sijoitusblogitaustani. Hänellä oli jonkinlaista piensijoittajan taustaa itselläänkin ja siitä saatiinkin hyvä jäänrikkoja haastatteluun. Lisäksi yhtenä osana haastattelua pohdimme sitä, miten tästä taustastani ja osaamisestani voitaisiin ottaa kaikki tehot irti, jos valinta osuu kohdalleni.

Tuo haastattelu ei tuonut minulle valintaa, mutta toinen toi. Siinäkin tämä blogi oli keskeisessä roolissa, sillä se oli suurin referenssini. Blogi korvasi ne ansioluettelon aukot, toimien samalla todisteena aidosta kiinnostuksesta alaa kohti. Näiden lisäksi olin kuin varkain päässyt blogin kanssa perehtymään tulevan työn kannalta tärkeisiin aiheisiin, kuten hakukoneoptimointi tai analytiikka.

Ei saa jäädä tuleen makaamaan

Tarinasta tuli pitkä, mutta toisaalta se niputtaa kasaan useamman vuoden seikkailut. Toivottavasti jaksoitte lukea loppuun asti.

Näin peruutuspeilistä katsomalla on helppo todeta, että kaikki meni juuri kuten pitikin. Reilut kaksi vuotta sitten se ei kyllä siltä tuntunut. Jännitti lopettaa työt ja hypätä tyhjän päälle.

Voin myöntää miettineeni sitä, mitä jos uuden tutkinnon jälkeen löydän itseni jälleen samanlaisesta tilanteesta. Tilanteesta, jossa mikään ei tunnu etenevän, mutta kaikki pitää ottaa vastaan ”koska ei mitään hävittävää”.

Tuntuu hurjalta ajatella, että jos olisin tarttunut vanhassa duunissani siihen työtarjoukseen, ”jossa ei pitänyt olla mitään hävittävää”, niin missä olisin nyt? Olisin luultavasti tuolloin jättänyt hakematta kouluun ja jäänyt sitä myöten ilman opiskelupaikkaa.

Olen myös miettinyt sitä, että mitä jos minulla ei olisi ollut sijoittamisesta kertynyttä pesämunaa taustalla, tai toisesta ääripäästä olisin ollut pahoissa kulutusluottoveloissa. Olisinko uskaltanut ottaa hatkoja töistä tuossa tilanteessa? En varmaan.

Loppupäätelmät

Tällä hetkellä ala jolla työskentelen tuntuu omalta ja mukavalta. Ei sillä, etteikö metsäala olisi tuntunut mukavalta, mutta nyt oma eteneminen tuntuu olevan enemmän itseni käsissä. Kunhan vain jaksaa pysyä kehityksessä mukana ja päivittää omaa ammattitaitoa, pitäisi myös töitä riittää. Lisäksi on jees, kun työt ja harrastukset boostaavat toinen toisiaan.

Enpä olisi ikinä uskonut aloittaessani vuonna 2012 sijoittamaan, että ensimmäiset käytännön hyödyt sijoittamisesta on otettavissa ulos jo kuusi vuotta myöhemmin. Yleensähän sijoittamisen hyödyt nähdään lähinnä jossain kaukana, esimerkiksi kymmenien vuosien päässä siintävässä taloudellisessa riippumattomuudessa.

Taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu laittoi minut myös miettimään opiskeluihin paluun vaikutuksia tämän tavoitteen suhteen. Mitä jos opiskeluihin palaaminen pitkittää matkaani taloudelliseen riippumattomuuteen tai ottaako varallisuuteni kehittyminen takapakkia?

Noh, jälkikäteen en tätä enää murehdi. Ihan sama vaikka tavoitteen saavuttaminen pitkittyisi parilla vuodella, tai varallisuuteni olisi nyt muutaman tonnin isompi ilman opintoihin paluuta, niin en kadu päätöstäni.

Vaikka hyppy tuntemattomaan jännitti tosi paljon, nostaisin sen nyt jälkikäteen yhdeksi parhaista peliliikkeistäni. Kai se tämäkin oli jonkinlainen ”sijoitus”, kun sijoitin itseni hakemaan uutta vauhtia opiskelijaelämästä.

Olen tarinoinut tästä samasta aiheesta aiemmin myös Suomen Osakesäästäjille, SalkunRakentajalle ja Rahamedialle.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Karu oppi: taloudellisen riippumattomuuden tavoittelu löi kynsilleni
Taloudellisen riippumattomuuden kolme askelta
Vain äärimmäisen harvat äkkirikastuvat sijoittamisella
Kesäloma – testissä taloudellinen riippumattomuus

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Saatan saada jonkinlaisen palkkion, mikäli teet kaupat juuri kyseisen linkin kautta. Se ei maksa sinulle yhtään ylimääräistä, vaan saat yhtä hyvän tarjouksen kuin ilman affiliate-mainontaakin. En ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

Seuraa blogia Facebookissa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.