Tämä korona-aikakausi on tuonut mukanaan monia suorastaan uskomattomia käänteitä niin ”aidossa sijoittamisessa”, kuin myös vähän löyhemmin sijoittamiseen liittyvissä asioissa. Me olemme esimerkiksi päässeet todistamaan jo öljyn negatiivista hintaa, ennätyksellisen nopeaa pörssiromahdusta ja siitä tokenemista sekä keskustelufoorumeilta pumppuavaa meemi-sijoittamista.

Eikä ne hurjat ajat tähän ole loppuneet, sillä myös keräilykorttien maailmassa on sattunut ja tapahtunut kaikenlaista. Vähän mutkia oikoen voidaan sanoa, että tosi monilla erilaisilla keräilykorteilla suosio on räjähtänyt käsiin ja korona-aikakaudella ollaan nähty ennätyksellisiä keräilykorteista maksettuja hintoja. Esimerkiksi NBA-, baseball- ja Pokemon-kortit ovat nostaneet päätänsä monessakin mielessä.

Meikäläinen hävitti omat Pokemon-korttini lukion kolmannella pilkkahintaan, kun vaihdoin ison nipun kortteja muutamaan kaverini lonkerotölkkiin. Kerron myöhemmin tässä blogikirjoituksessa vähän lisää tästä tempusta. Ajattelin kuitenkin kirjoittaa tämän artikkelin ensisijaisesti jääkiekkokorteista, koska ne ovat minulla vielä tallessa ja niiden kanssa meikäläinen toimi kuten tuo Pokemon-korteista innostunut kaverini.

Alkupuheet: Kiitos Mikael Kunnari

Tämä artikkeli on pyörinyt mielessäni varmaan noin vuoden päivät, mutta en ole saanut sitä koskaan tehtyä. Oman lapsuudenkotini peräkammarista löytyy yhä nuo joskus pääasiassa 7-15 vuoden iässä kerätyt jääkiekkokortit, pääasiassa 1990-luvulta ja 2000-luvun alusta. Tästä huolimatta artikkelin kirjoittaminen on jäänyt aina sille ”ehkä sitten joskus myöhemmin”-asteelle.

Onneksi omasta kaveripiiristäni löytyi lopulta piristysruiske tämän artikkelin kirjoittamiselle. Video ja -valokuvaajana tunnettu Mikael Kunnari on tehnyt omalle kanavalleen useammankin Pokemon-korteista kertovan videon, jossa hän tutkii niitä nimenomaan sijoituskohteena.

Mikaelin kanssa viestittelemme säännöllisesti toisillemme niin sijoittamisesta, sisällöntuottamisesta kuin digimarkkinoinnista, joten Mikael antoi minulle myös melkoisen adrenaliinipiikin hoitaa jääkiekkokorteista kertovan postauksen

Alkupuheissa on varmasti myös syytä käydä läpi vähän omaa historiaani jääkiekkokortteihin liittyen. En muista milloin sain ensimmäiset lätkäkorttini, mutta uskoisin niiden tulleen minulle vuonna 2000, ollessani 7-vuotias. Homma lähti liikkeelle muistaakseni NHL-korteista, mutta hyvin nopeasti homma laajeni myös kotoiseen SM-Liigaan sekä maajoukkueiden kortteihin.

Ehkä villeimmät vuodet lätkäkorttien osalta nähtiin joskus 2003-04, kun kesämökkimme lähellä sijainneella kirpputorilla myytiin todella paljon vanhoja lätkäkortteja. Ostimme näitä oikeastaan kaksin käsin yhdessä veljeni kanssa. Nuo kortit olivat vielä alkuperäisissä avaamattomissa pusseissa, joten näin lähes 20 vuotta myöhemmin voinkin kysyä itseltäni, olisivatko ne kortit arvokkaampia, jos en olisi mennyt avaamaan niitä paketeistaan.

Jääkiekkokorttien keräily oli sosiaalista puuhaa

Samoihin aikoihin myös monet kaverini keräsivät lätkäkortteja ja välitunnit kuluivatkin niin uusimpien kuulumisien kuin korttien vaihtamisen parissa. Noista ajoista minulle on jäänyt mieleen lähinnä omat periaatepäätökseni, etten koskaan vaihda mitään kortteja pois, paitsi minulla on samaa korttia useampi kappale. Duplikaatteja kertyi harrastelun lomassa melkoisia määriä, mutta hankkiuduin kaikista myös eroon.

Noihin aikoihin osuvat myös allekirjoittaneen ensimmäiset kaupankäyntitaitojen opettelut. Meikäläinen oppi jo kypsässä kymmenen vuoden iässä, miten helppoa tinkiminen on. Muistan tehneeni todella monet korttien vaihtokaupat sellaisilla ehdoilla, että ”mä hyväksyn kaupan, jos annat mulle 1-3 kpl ihan mitä tahansa kortteja kaupantekijäisiksi”. Tuon lauseen kun toisti about jokaisen vaihtokerran viime metreillä, oli helppo kasvattaa omaa korttikokoelmaa, vaikkakin ne ylimääräiset vaihdokit harvemmin olivat kovin laadukkaita kortteja.

Yläasteelle siirtymisen myötä jääkiekkokortit kuitenkin jäivät murrosiän puskiessa päälle, ja tällöin teinkin hyvää tiliä ostamalla kavereiltani heidän kokoelmiaan pilkkahinnalla. Monet halusivat luopua korteistaan puoli-ilmaiseksi, koska korttien kerääminen oli noloa ja lapsellista. Vähän tällä samalla kaavalla minäkin hävitin 18-vuotiaana omat Pokemon-korttini.

Keräilybuumi vetää koronan voimalla eteenpäin

Ennen kuin sukelletaan katsomaan omien kansioideni sisältöjä, otetaan muutama sana yleisesti niin lätkäkorteista kuin myös muista keräilyesineistä. Kuten jo tekstin alussa sanoin, koronapandemian aikakaudella ollaan nähty keräilymarkkinoilla melkoista lentoa. Aihetta käytiin hyvin läpi esimerkiksi tässä Ylen artikkelissa.

Erityisesti urheiluaiheisilla keräilymarkkinoilla ollaan nähty viimeisen parin vuoden aikana isojakin nousuja. Huutokaupattavista tuotteista maksetaan ennätyksellisiä hintoja ja muutenkin keräilyesineiden keskimääräiset hinnat ovat nousseet lyhyessä ajassa selvästi. Homma on lähtenyt jopa siinä määrin lapasesta, että esimerkiksi keräilykorttien kuntoluokittajat eivät ehdi vastaamaan kaikkiin työpyyntöihin.

Mistä sitten äkkiä noussut buumi johtuu? Kuten tavallista, syitä ilmiölle on useita. Osa syistä on myös tuttuja osakemarkkinoita selaaville sijoittajille, sillä vaikka nyt ei puhutakaan osakesijoittamisesta, isossa kuvassa homma perustuu moniin samoihin asioihin.

Esimerkiksi sosiaalinen media on ollut mukana myös keräilybisneksessä. Yllä Mikael Kunnarin videossa kerrotaan siitä, miten yksi suosittu tubettaja sai videollaan heräteltyä monet katsojansa tutkailemaan omia Pokemon-korttivarastojaan. Tästä tapahtui eräänlainen ketsuppipulloefekti, missä kaikki tahtovat taas touhuta Pokemon-korttien parissa. Monilla Pokemon-kortteihin liittyy myös nostalgiset muistot, minkä vuoksi he haluavat viettää jälleen aikaa lapsuutensa suosikkiasioiden parissa.

Alhaiset korot ja keskuspankkien elvytykset ovat tuttua kauraa kaikille osakesijoittajille, samat lait piilevät myös keräilymarkkinalla. Alhaiset korot innostavat sijoittajille hakemaan rahalle turvaa jostain sijoituskohteesta, ja kun osakemarkkinat tuntuvat olevan monen mielestä jo pumpattu täyteen, vaihtoehtoisia sijoituskohteita haetaan keräilyesineistä.

Lisäksi myös koronakauden eristäytyminen ja omiin oloihin vetäytyminen on varmasti sekin boostannut keräilyharrastusta. Nyt kun ihmiset kyhjöttävät kotona vailla normaalia sosiaalista kanssakäymistä, korttien kerääminen, lajittelu ja kauppaaminen on eräs tapa viettää aikaa.

Kansiot auki – missä kunnossa jääkiekkokorttini ovat

Kirjoitan tätä artikkelia vanhemmiltani käsin ja nyt minulla on käsissäni nuo lapsuuden lätkäkortit. Minun ei tarvinnut oikeastaan edes etsiä niitä, vaan jääkiekkokortteja täynnä olevat kansiot olivat juuri siinä samassa paikassa, mihin ne olin viimeksi laskenut. Olen aina muutaman vuoden välein saattanut hetkeksi uppoutua korttien maailmaan, mutta en ole koskaan aiemmin lähtenyt selvittämään omien korttieni arvoja.

Ensimmäinen havainto omista kokoelmistani liittyykin juuri noihin kansioihin. Meillä (minä ja veljeni, joiden yhteinen tämä kokoelma virallisesti on) oli jo lapsesta asti sellainen periaate, että kortit säilytetään aina kansioiden sisällä keräilykorteille suunnitelluissa muovitaskuissa. Me emme koskaan leikkineet korteilla, piirrelleet niihin tai kuljettaneet niitä jossain repun pohjalla. Jos kortit kulkivat mukana koulussa, ne aseteltiin hankkimaani peltirasiaan, jossa se säilyivät suorassa.

Jos joskus lätkäkortit ovat tulleet puheeksi kavereiden kesken, olen varmaan aina hehkuttanut omien korttieni kuntoa. Koska meillä kortit kulkivat aina kansiossa, muovitaskussa tai peltirasiassa, korttien kunto on erinomainen. Korkeintaan jotkut kavereilta vaihdossa tulleet kortit ovat huonokuntoisia, mutta omat kortit ovat tarkan huolenpidon myötä ensiluokkaisessa kunnossa.

Tai näin ainakin kuvittelin. Nyt kun kortteja katsoo aikuisen ihmisen kriittisellä silmällä, vain harvalle niistä voi antaa kympin arvosanaa. Vaikka kortit olivat muovitaskuissa, kortit tuppasivat liikkumaan todella usein muovitaskuista toiseen. Etenkin minulle oli erityisen tärkeää se, että kortit ovat joukkueittain, pelipaikoittain ja numeroittain oikeassa järjestyksessä kansiossa. Tämä tarkoitti sitä, että jos johonkin väliin tuli uusi kortti, niin korttien paikat menivät kansiossa uusiksi.

Kenties tämän siirto-operaation vuoksi monissa korteissa on pienen pieniä kulumajälkiä kortin reunoissa, mikä tarkoittaa sitä, että ne eivät ole todellakaan kympin arvoisessa kunnossa. Ehkä kasin, mutta kuten yllä mainittu Ylen tekemä juttu kertoo, kuntoluokilla on ihan järkyttävät vaikutukset kortin arvoon. Jos haluat pitää korttisi kuntoluokka 10 arvoisena, kannattaa kortit laittaa heti pussista keräämisen jälkeen suoraan johonkin laminoituun suojarasiaan.

Löytyykö lätkäkorttien seasta arvokkaita yksilöitä?

Lähdetään liikkeelle siitä, miten oma kokoelmani muodostuu. Laskin kolmesta kansiosta löytyvän yhteensä 1204 kpl perinteisiä lätkäkortteja, sekä näiden lisäksi 48 kpl postikortin kokoisia kortteja JYP-pelaajista nimikirjoituksen kanssa. Tai itse asiassa noista 48:stä monesta löytyy duplikaatteja, mutta en laskenut niitä nyt mukaan. Lieköhän noita kukaan ostaisi, koska nämä postikortin kokoiset kortit eivät ole ”virallisia” lätkäkortteja.

NHL-kortit (498 kpl)

Aloitetaan perkaaminen NHL-korteista, joita on lukumäärällisesti eniten. Suuresta lukumäärästä huolimatta en pidä NHL-korttieni kokoelmaa kovin hyvänä, koska se on niin sekalainen. Siellä on varmaan kymmeniä eri sarjojen kortteja eri vuosikymmeniltä.

NHL-kortit ovat selkeästi muuta porukkaa vanhempia. Vanhimmat kortit ovat vuodelta 1990 ja suurin osa jostain ysärin puolivälin paikkeilta. Uusimmat kortit taisivat olla vuodelta 2003, joten kovin uusia NHL-kortteja kokoelmissani ei ollut.

Arvokkaiden korttien spottaaminen oli vähän kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Koska kortteja oli tosi paljon, oli vaikea poimia sieltä ne Aki Palsanmäen lanseeraamat ”mansikat”. Jopa aikakautensa huippupelaajista löytyi vaikka kuinka paljon kortteja, mutta huippupelaaja kortissa ei taannut sekään kortille välttämättä minkäänlaista arvoa.

Kokoelmistani löytyi esimerkiksi useampikin Wayne Gretzkyn kortti, mutta niitä samoja kortteja myytiin Ebayssa hintaan 1,28 – 1,69 euroa kappaleelta.

Myöskään kiiltokuvakortti ei sekään taannut välttämättä kortille arvoa. Ei vaikka kortissa olisi ollut jokin erillinen ”kelmu”, jonka olisi voinut halutessaan poistaa. Nostetaan esimerkiksi vaikka Claude Lemiuxin kortti vuodelta 1998. Näitä löytyi Ebaysta vaikka kuinka paljon, ja korttien hintahaarukka oli hurja. Esimerkiksi alapuolen kuvakaappauksessa yksi ja sama myyjä myi useita samanlaisia kortteja, mutta niiden hinnat vaihtelivat vajaasta kolmesta eurosta yli 30 euroon kappaleelta, ilmeisesti kortin kunnon mukaan.

Hintahaitarista puheenollen, sydämeni hyppäsi melkein kurkkuun googlatessani Brian Leetchin kiiltokuvakorttia. Siitä kalleimmat versiot maksoivat Ebayssa 167 – 235 euroa. Ehdin jo hetken innostua, mutta huomasin kortin olevan täysin erilainen kuin omani, vaikka nimi, erikoiskortti ja jopa vuosi täsmäsi. Tunnelma latistui heti.

Lisäksi huomasin sen, että siitä samaisesta kortista on olemassa kulta- ja hopeaversioita, joita ei heti edes tajua. Siinä missä kultaisella fontilla varustetun kortin arvo oli toista sataa euroa, hopean värisellä fontilla varustetun kortin arvo olikin taas paria hassua euroa. Muuten identtiset kortit, mutta pelaajan nimen fontin väri oli eri. Tarinan opetuksena se, että aivan mitätön yksityiskohtaero kortissa voi tuoda jopa 100-kertaisen arvon kortille.

Myöskään se, että kortteja ei ole myynnissä Ebayssa kuin muutamia, ei takaa kortille hyvää hintaa. Erästä Pavel Buren kiiltokuvakorttia vuodelta 2003 näytti olevan myynnissä vain yksi kappale Ebayssa, mutta hintaa silläkin oli ruhtinaalliset 0,83 euroa.

Hyvin usein jääkiekkokorttien arvoja googlatessa esiin nousee niin sanotut rookie-kortit, eli pelaajien tuloskauden kortit. Näidenkin perään ymmärtäminen vaatii jo vähän taitoa, koska minun kansioistani löytyi useita rookie-sanan sisältäviä kortteja, joiden arvo oli luokkaa olematon. Esimerkiksi Saku Koivun Star Rookie -kortti vuodelta 1995, jolloin Saku debytoi rapakon takana, oli Ebayn mukaan 0,67 – 2,52 euron arvoinen.

Tässä kohtaa vähän kyllästyin tutkimaan omia korttejani ja lähdin selaamaan Ebayta toisesta suunnasta. Hakusanaksi ”NHL card” ja näytä tulokset kalleimmasta halvimpaan. Hakutulokset eivät näyttäneet tutuilta, mutta aloin ymmärtämään paremmin siitä, minkälaisia kortteja minun kannattaisi kansiostani metsästää. Monet arvokkaimmista korteista sisältivät pienen palan pelaajan paidasta, eli nämä lienevät korteista arvokkaimpia.

Valitettavasti omien NHL-korttieni seasta ei löytynyt yhtäkään sellaista korttia, joka olisi vaikuttanut edes kympin arvoiselta. Kansiosta oli todella vaikea sanoa mikä kortti olisi nyt arvokas tai muuten hyvä. Tuntuu että kaikki ”erikoiskortit”, kuten checklistit, award-kortit, record-kortit tai jotkut kahden pelaajan yhteiskortit olivat vielä normaalejakin kortteja arvottomampia.

Lisäksi omaa pohditaa voidaan pitää siitä, että mihin kohtaan laajaa hintahaitaria minun omistamani kortti lopulta osuisi. Yksi kansiosta löytyvä kortti oli mediaanihinnaltaan Ebayssa noin 7 euron luokkaa, mutta tässäkin tapauksessa halvimmat olivat 1,28 euroa ja kalleimmat 30 euroa. On myös syytä muistaa, että Ebayssa on aina pyyntihintoja, eikä todellisia arvoja.

SM-Liiga (407 kpl)

Loikataan seuraavaan sarjaan ja otetaan esille kotimaiset SM-Liigan kortit. Lähtökohtaisesti uskon näiden olevan vielä NHL-kortteja arvottomampia, koska ketäpä isossa maailmassa kiinnostaisi pienen ja piskuisen Suomen Liigat, seurat ja pelaajat. Näillä korteilla on varmasti paljon vähemmän kysyntää, sekä myös Ebayn maailmassa paljon vähemmän tarjontaa, jonka vuoksi Liiga-korttien arvon arvioiminen voi olla vieläkin vaikeampaa.

Liigan kortit ovat huomattavasti tuoreempia kuin NHL-korttini. Vanhimmat kortit olivat vuodelta 1995 ja vähän hassusti makeisvalmistaja Leafin (nykyinen Cloetta) tuottamia. Uusimmat kortit olivat jostain 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelta. Vähemmän yllättävästi eniten kortteja oli 2000-luvun puolivälin paikkeilta, kun oma harrastamiseni kävi kuumimmillaan.

Sattuneesta syystä kokoelmiini oli tarttunut selkeästi eniten JYP-pelaajien kortteja. Vaikka fanitan JYPiä henkeen ja vereen asti, niin en kyllä usko jyväskyläläisten pelaajien korttien keräilyn olleen se paras veto ainakaan rahallisella mittarilla laskettuna.

Koska tarjontaa kotimaisille korteille oli huomattavasti NHL-kortteja vähemmän, päätin lähestyä asiaa taas päinvastaisesta näkökulmasta. Selvitin Ebaysta kalleimpia kortteja ja olisiko minulla mahdollisesti niitä. Edellä mainitun Leafin sarjan kortit löytyvät haun ”1994-95 leaf sisu finland” kautta ja jälleen kalleimmat kortit ensiksi esiin.

Jari Kurrin kortti oli Ebayn kallein 5,30 euron hinnalla. Gappi seuraaviin oli hurja koska toiseksi kalliimmat alkoivat olla kolmen euron arvoisia. Suurin osa korteista oli maksimissaan euron hintaisia.

Tämän jälkeen keksin hakea vähän tylsästi ”card finland liiga” ja katsoa mitä sieltä tulee. Tällä kertaa yllätyin positiivisesti, sillä myös suomalaiset jääkiekkokortit voivat olla hinnoissaan. Patrik Laineen ja Jesperi Kotkaniemen signature-kortit kotimaan Liigasta olivat Ebayssa noin 250 euron hintapyynnillä. Nämä kortit ovat vain muutaman vuoden vanhoja, eli kortin ikä ei siis tarkoita aina rahallista arvoa.

Sen sijaan näiden kahden kortin takana hinnat olivat jo huomattavasti miedompia. Kolmanneksi kallein kortti, jossa oli muuten toistamiseen Laineen Patu, maksoi jo vajaat 50 euroa.

Jos katsomme pelkkiä korttien hintapyyntejä, niin tällä hetkellä kuumaa kamaa tuntuu olevan nuoret kotimaan superlupaukset, jotka jo luovat uraansa rapakon takana. Laineen ja Kotkaniemen vanavedessä arvokkaimpien korttien joukossa oli Kaapo Kakkoa, Mikko Rantasta ja Anton Lundellia. Kalleimpien korttien joukossa oli myös muutama ”eilispäivän superstara”, kuten Saku Koivu tai Kari Lehtonen, mutta ihan selvästi tämän päivän tähdet olivat niitä kalleimpia kortteja.

Lopuksi käännyin katsomaan omia korttejani. Etenin tässä vähän samalla tavalla kuin NHL-korttien kanssa, eli tutkailin niin erikoiskorttien sekä kovan luokan pelaajien korttien hintoja. Aika hyvin näitä löytyi yksittäisinä kappalena Ebaysta, mutta valitettavasti hinnat olivat aina luokkaa 1-2 euroa. Esimerkiksi kauden 2003-04 Cardsetin-sarja, jota kansioistani löytyy kaikista eniten, osuu tuohon hintahaarukkaan. Ainoa poikkeus on minultakin löytyvä Mikko Koivun tulokaskortti, josta joku pyysi peräti viittä euroa.

Minulle jäi vähän sellainen kuva, ettei Suomi-korttien ympärillä ole hirveästi kysyntää. Sen vuoksi olisikin mielenkiintoista nähdä minkälainen kuhina korttieni ympärillä kävisi, jos laittaisin ne Ebayhin myyntiin. Villi arvaukseni on, että NHL-korteista saattaisi jopa päästä eroon, mutta Liiga-korttien kanssa joutuisi helposti odottamaan ostajia jopa kuukausia.

Maajoukkue-kortit (299 kpl)

Maajoukkueisiin keskittyvät korttisarjat ovat harvinaisia, mutta niitäkin on joskus ysärin puolivälin buumin aikana nähty. Tuohon aikaan Suomi nousi jääkiekon huippumaaksi ja mm. Jääkiekkolehti eli kulta-aikaansa. Omista kokoelmistani löytyy lähes 300 korttia vuosien 1994 ja 1995 jääkiekon MM-kisoista. Nämä olivat niitä korttisarjoja, joita ostimme kirpputorilta avaamattomissa paketeissa.

Joskus aiemmin kuvittelin näiden korttien olevan melko arvokkaita, koska kansioistani löytyy lähes koko sarjat näistä korteista. Lisäksi kuvittelin vähän hassusti, että mitä harvinaisempi sarja, sitä enemmän arvoa, mutta oikeasti arvo tarvitsee harvinaisuuden kaveriksi myös aitoa kiinnostusta, jota ulkomailla ei oikein tahdo näihin Suomessa tuotettuihin korttisarjoihin olla.

Hyvä esimerkki kiinnostuksen olemattomuudesta saadaan jo googlaamisen avulla. Vuoden 1994 korttisarja kantaa niinkin mielikuvituksellista nimeä, kuin Jääkiekkokortit 94 keräilysarja. Yrittäessäni etsiä tämän sarjan kortteja internetin syövereistä, ainoat johtolangat ohjaavat suomalaisille kauppasivustoille, kuten Huuto.net tai Tori.fi. Ebaysta ei tunnu löytyvän ensimmäistäkään sarjan korttia.

Sen sijaan vuotta tuoreempi ja niin ikään suomalainen 1995 Finnish Semic World Championships Sports Cards -keräilysarja kerää jo hieman dataa ulkomaisilta sivustoilta. Netissä myytävät kortit maksavat kuitenkin jälleen kerran vain noin euroa kappaleelta, pois lukien Wayne Gretzkyn, Teemu Selänteen, Jari Kurrin ja Jaromir Jagrin kortit, joista viimeisin itse asiassa löytyy minun kansioistani.

Jälleen kerran hintahaarukka on ihan uskomaton. Väinö Gretzkyn kalleimmasta ja ilmeisesti täyden kympin arvoisesta kortista joku pyysi 101,14 euroa, kun taas halvemmasta päästä löytyi sama kortti noin 20 euron hintaan. Kansioistani löytyvä Jagrin kortti liikkui vain ja ainoastaan 7-8,5 euroin hinnoissa.

Pakko jakaa yksi hauska huomio, johon ei lapsena osannut kiinnittää huomiota. Sekä vuoden 1994, että vuoden 1995 maajoukkuekortit pitävät sisällään lukuisia pelaajia, jotka eivät oikeasti edes osallistuneet kyseisiin MM-kisoihin. Esimerkiksi yllä mainitsemastani arvokkaasta nelikosta Gretzky, Selänne, Kurri ja Jagr yksikään ei osallistunut vuoden 1995 MM-kisoihin, mutta niin vain he kuuluivat kuitenkin korttisarjaan.

Elitserien (6 kpl)

Seuraavaksi vuorossa on Ruotsin pääsarjatason jääkiekkoliiga Elitserien, josta minulle on kertynyt vähän hassusti kuusi kappaletta kortteja. Kortteja on ainakin kolmesta eri sarjasta, joista vanhin ja kenties arvottomin on joku kirjaimellisesti muropaketista saatu korttisarja.

Vuonna 1997 Kelloggsin paketeista saattoi saada muutamia Elitserien-kortteja. Nämä kortit ovat vähän surkuhupaisia, esimerkiksi yksi neljästä vaihtoehdosta (jota minulta ei löydy) on NHL-kortti, jossa komeilee Peter Forsberg. Hauska yksityiskohta kortissa on se, että siitä on photoshopattu pois Fobban edustaman Colorado Avalanchen logo. Tätä yksittäistä NHL-poikkeusta lukuun ottamatta kortit ovat kuitenkin Elitserienistä.

Kelloggsin kortteja ei löytynyt myynnistä ensimmäistäkään. Paria muuta omistamaani Elitserien-kortin arvoa en jaksanut edes lähteä selvittämään. Niistä yhdellä on kuitenkin hieno tarina takanaan.

Nykyinen Kokoomuksen kansanedustaja Sinuhe Wallinheimon Färjestad BK-aikainen kortti on varustettu aidolla nimikirjoituksella. Wallinheimo teki paluun Jyväskylään ja JYPiin vuonna 2004, muuttaen silloisen opettajani naapuriin. Opettajani sai Sinkulta muutamia herran itsensä signeeraamia kortteja, joita hän jakoi sitten oppilailleen. Yksi näistä päätyi silloin minulle.

Postikortit (48 kpl yksilöityä korttia)

Lopuksi esittelen eräänlaisena jokerikorttina muutamat postikortit, joita minulle on kertynyt lähinnä JYP-pelaajien toimesta. Näitä nimmareilla varustettuja postikortteja on jaettu erilaisissa fanitapaamisissa ja sponsoritilaisuuksissa, joista ne ovat minulle kertyneet.

Vaikka korttien kunto on hyvä ja niissä on aidot signeeraukset, niiden arvo lienee jotain nollan luokkaa, koska niitä on jaettu signeerattuina aivan hitosti. Kyllähän sekin kertoo jo jotain, jos minulla on jostain Jarkko Immosen postikortista kolmea identtistä signeerattuja kappaletta, jotka ovat tulleet luultavasti eri tilaisuuksista.

Laajan levikin lisäksi postikortteja kiusaa se, ettei kukaan varsinaisesti kerää niitä. Jos niitä ei kerätä, niillä ei nähdäkseni voi olla oikein arvoa.

Loppupäätelmät: jääkiekkokorteillani ei taida olla arvoa

Artikkelista tuli pidempi kuin luulinkaan, mutta nyt on aika antaa kierrosten laskeutua ja katsoa kokonaisuutta.

Aloitetaan laukomalla raaka fakta pöytään. Omistamillani (tai tarkalleen ottaen yhdessä veljeni kanssa omistamillamme) korteilla ei ole juurikaan arvoa. Kaikkia kortteja ei ollut mahdollista käydä läpi, mutta mikään ei viitannut siihen, että kansioiden välistä löytyisi arvokkaita helmiä.

Kaikki omistamani kortit ovat luokkaa perus bulkki, joita on varmasti lukuisilla muilla ikäisilläni jemmattuna vanhempien vinteille. Lisäksi korttien kunto ei ollut tarkasteluissa oikeasti niin hyvä, mitä olin aiemmin kuvitellut. Ihan sama vaikka kortit ovat huilanneet aikansa muovitaskuissa, niin ne eivät ole kunnoltaan kympin arvoisia. Kympin arvoiset kortit säilötään heti, eikä niitä vekslata edes takaisin kansiosta toiseen.

Lisäksi vaikka Pokemon-kortit etunenässä monilla korteilla on nyt kysyntää, niin lätkäkorteilla ei ole kuitenkaan samanlaista buumia, kuin muilla keräilyesineillä on. En tiedä mistä tämä oikein johtuu. Ehkä lätkäkortit olivat 1990-luvulla sen verran kovassa suosiossa Suomessa, ettei samanlainen voi enää toistua.

Jos kansioistani löytyy yli 1200 kappaletta kortteja, mikä niiden arvo voisi olla? Ehkä satanen tai pari? En tiedä. Ei välttämättä edes sitäkään. Jos haluaisin oikeasti lyödä noilla rahoiksi, minun kannattaisi ehkä antaa kansiot jonkun ammattilaisen läpikäytäväksi. Ehkä hänen silmäänsä osuisi sieltä jotain sellaista, mitä itse en huomannut.

Meikäläisen on jotenkin vaikea kuvitella noiden korttien myyntiä. Siinä että kuvaat kortit ja lisäät ne johonkin Ebayhin 1200 toiston kanssa, ei todellakaan ole sen yhden euron väärti. Ja kuten aiemmin artikkelissa sanoin, nettikauppojen hinnat ovat aina pyyntihintoja. Todelliset hinnat ovat erikseen.

Eipä sillä, että olisin edes myymässä noita kortteja pois. Niiden läpikäynti oli itse asiassa erittäin mieltä piristävää touhua, johon meni yksi kokonainen ilta. Yllättävän moneen korttiin liittyi joku tarina tai muisto, saatoin muistaa keneltä tämä kortti tuli vaihdosta tai mistä kaupasta ostin tuon kortin sisältäneen pussin. Muutenkin oli nostalgista katsella jotain 1990-luvun kortteja nähden siellä pelaajia, joihin on törmännyt viimeksi jonkun NHL 2001:ttä pelatessa.

Ihan jo tästä syystä suosittelenkin kaikkia lätkäkortteja joskus haalineita kaivamaan omat kokoelmansa vinteiltä ja kurkistamaan ne läpi. Rahallisia yllätyksiä tuskin koette, mutta muuten uskallan luvata nostalgiapläjäytyksen puhaltavan kasvoillenne.

Saatat olla kiinnostunut myös:

• Toteutin haaveeni ja hankin harrastusautoksi S-Mersun hienolla historialla
• Museoauto ja sen kulut – autoharrastusta halvalla hinnalla?
• Armas Puolimatka – Mies joka loi yritysimperiumin tyhjästä
• Mitäs sitä tulikaan ostettua? – Esittelyssä Mercedes-Benz 500 SEL W126
• Ensimmäinen kesä harrastusautoilua takana – minkälaiset fiilikset jäi?