Täytin muutama kuukausi sitten 28 vuotta, mutta koskaan ennen yhden lisävuoden tuleminen mittariin ei ole tuntunut yhtä hurjalta verrattuna edellisvuoteen. Kolmekymppiset lähestyvät väkisin, siitä ei pääse yli eikä ympäri.

Minulle jäi joskus yläasteen yhteiskuntaopin tunneilla erityisen hyvin mieleen se, että Suomen nuorisolaissa nuorella tarkoitetaan jokaista alle 29-vuotiasta. Kun ihminen täyttää 29 vuotta, hän ei ole enää virallisesti nuori. Tuohon aikaan 29 vuotta tuntui jo helkkarin paljolta ja jopa ihmettelin hieman nuoruuden ”keinotekoista venyttämistä”, mutta enää en ole aiheesta ollenkaan samaa mieltä.

Yksi juttu mistä lähestyvät kolmekymppiset huomaa, on oma kalenteri ja millä otsikolla sinne tulee kirjattua juhlaviikonloppuja. Jos nuorempana kesäviikon loput olivat täynnä saunailtoja, mökkiviikonloppuja tai ihan vain rehellisesti ryyppäämistä, niin tänä kesänä termit ovat olleet hyvinkin erilaisia. Vastassa on varpajaisia, polttareita, häitä ja tupareita.

Kolmekymppinen kuluttaminen

Tuparit menevät jo rutiinilla

Tuosta edellä mainitusta listasta tuparit alkavat onneksi olla jo tuttua kauraa, sillä niitä on tullut juhlittua säännöllisesti lukiosta valmistumisen jälkeen. Toki huomionarvoista näissä tuoreimmissa tupareissa on se, että ne edustavat kolmannen tason tupareita.

Ensimmäisen tason tupareita pidettiin solukämpissä tai vuokrayksiöissä, mihin muutettiin opiskelemaan. Toisen tason tuparit olivat silloin, kun hankittiin ensimmäinen omistusasunto jostain yksiöstä tai kaksiosta. Nyt kolmannen tason tupareissa viedään homma taas astetta pidemmälle ja muutetaankin jo omaan omakotitaloon.

Jos mietit onko edellä mainittu tupariskaala joku virallinen, niin ei todellakaan ole. Keksin sen ihan vain tätä artikkelia varten. Mikäli joku tahtoo antaa minulle tupaantulijaistieteiden ammattilaisen tittelin, niin otan sen innolla vastaan.

Tällä hetkellä ne suurimmat tupaantuliaiset tunnutaan pitävän omakotitaloissa, joita alkaa siunaantua omaan kaveriporukkaan entistä enemmän. Yksi on jo ostanut omansa, toinen kaveri vuorostaan reissaa tällä hetkellä aktiivisesti asuntonäytöissä. Yhdet omakotitalo-tuparit on jo tälle syksylle sovittuna, ja eiköhän näitä siunaannu vielä ajan myötä lisää.

Polttarit ja varpajaiset tutulla kaavalla

Sen sijaan uusina siirtymäriitteinä menneenä kesänä tulivat tutuksi niin varpajaiset kuin polttarit. Häät ja ristiäiset ovat jossain määrin tuttuja sukulaisten kautta, mutta koskaan aiemmin en ollut osallistunut tuoreen isän tai tulevan sulhasen juhliin.

Eipähän siinä, nyt kun olen kertaalleen osallistunut molempiin juhliin, niin eipä se menestysresepti hirveästi eronnut normaaleista miesporukan juhlimisista. Onnistunut ilta oli rakennettu saunomisesta ja kaljoittelusta. Ei varsinaisesti mitään uutta juhlarintamalla.

Koko kansan suosikkilaulaja Frederik on tullut tunnetuksi siitä, että hän käsittelee lauluissaan vain pelottavia aiheita. Reetu on vääntänyt hittejä mm. Vladimir Putinin ja Tšingis-kaanin kaltaisista hirmuhallitsijoista, surullisen kohtalon kokeneesta Titanicista ja kolmekymppisten juhlimisesta.

Okei, se vitsailuista. Reetu ei kuitenkaan ole edes kovin kaukaa haettu esimerkki tässä juhlimiseen keskittyvässä julkaisussa, sillä oli mukana mikä tahansa kaveriporukka, aina joku kaivaa aamuyöstä Frederikin soittolistan auto Spotifysta. Ainoa joka ei etsi Reetua Spotifysta on Kimi Räikkönen, joka mieluummin soittaa artistin esiintymään livenä veneelleen.

Jos nyt viimein maltan kirjoittaa vakavasti aiheesta, niin tässä kolmekymppistymisessä on paljon samanlaisia fiiliksiä, kuin aikoinaan opiskeluista työelämään siirtymisessä. Tässä ollaan nyt sellaisen askeleen äärellä, jossa on hyvinkin helppo langeta niin sanottuun elämäntapainflaatioon.

Elämäntapainflaatio – kohtaamme jälleen

En tiedä kuka on keksinyt termin elämäntapainflaation, mutta annetaan tässä kunnia hänelle, keneltä ensimmäistä kertaa muistan termin kuulleeni, eli Osinkoinsinööri-bloggaajalta. Elämäntapainflaatiolla tarkoitetaan oman elintason nostamista samaan tahtiin kuin tulot nousevat.

Siinä kohti kun pienituloinen opiskelijaelämä vaihtuu työelämään hyviin ja säännöllisiin tuloihin, ollaan monesti sellaisessa tilanteessa, että tulee iso houkutus ostaa vähän kaikenlaista ja upgradettaa oma elämä vastaamaan uusia tuloja.

Osa hankinnoista saattaa olla (ainakin osittain) perusteltuja, kuten vaikkapa uusi auto, jotta sillä pääsee varmasti joka päivä ajamaan sinne työpaikalle hankkimaan elantoa. Pakollista monilla on myös halvan opiskelija-asunnon vaihtaminen ”normaalin markkinan” vuokra-asunnoksi, tai jopa omistusasunnoksi.

Sitten lopulta ollaankin siinä tilanteessa, että lopulta se kuukausittain käteen jäävä osuus ei kasvakaan niin merkittävästi, koska myös menot kasvavat huimasti työelämän statuksen myötä.

Ollessani ensimmäistä kierrosta opiskelijaelämässä metsätalousinsinööriopintojen muodossa, törmäsin oikeastaan väsymykseen asti sellaisiin ihmisiin, jotka kertoivat olevansa kiinnostuneita sijoittamisesta – mutta aloittavansa sen vasta työelämään pääsyn jälkeen.

Minun korviini tuo kuulosti aina vähän samalta, kun joku kertoisi toistuvasti aloittavansa elämäntaparemontin ensi viikolla tai lopettavansa tupakoinnin joskus tulevaisuudessa. Eli siirretään vain ryhtiliikkeen tekemistä hamaan tulevaisuuteen, kun olisi myös mahdollisuus ottaa itseä niskasta kiinni heti.

Palataan kolmekymppistymiseen. Näen tässä jonkin verran yhtäläisyyksiä noihin noin viiden vuoden takaisiin hetkiin, kun ensimmäiset kaverini alkoivat valmistumaan korkeakoulusta. Jos elämäntapainflaatio johtui osittain olosuhteiden pakosta, osittain se johtui myös eräänlaisesta kilpavarustelusta. Kun kaveri osti valmistumisen myötä uuden auton, se oma ajoneuvo alkoi näyttää myös vanhalta ja aikansa eläneeltä.

Vähän sama meisinki painaa jälleen kerran päälle, joskin autot ovat muuttuneet nyt omakotitaloiksi. Voin myöntää ääneen, että vieraillessani ensimmäistä kertaa hyvän ystäväni ostamassa omakotitalossa, aloin itsekin hieman pallottelemaan ajatusta omakotitalon ostamisesta.

Tietysti neliöitä minulla pitäisi olla vähän kaveria enemmän, ikää pari vuotta vähemmän ja vähintään yksi autotallipaikka enemmän. Perinteinen typerä kilpavarustelu, jossa ei ole yhtään mitään mieltä, mutta näin se ihmismieli vaan usein toimii. Pakko pistää kaveria paremmaksi.

Onneksi tuli muutettua syksyllä Espooseen, sillä pääkaupunkiseudun asuntojen hintataso kaataa jääkylmää vettä haaveilijan niskaan. Vaikka asunkin nyt vuokra-kaksiossa, niin olen ratkaisuun ihan tyytyväinen. Jos minulla olisi nyt omistuksessa 400 000 euron omakotitalo ja sen asuntolaina, ei täällä jäisi oikeastaan yhtään rahaa sijoittamiseen. Meikäläinenhän säästää mieluummin osakemarkkinoille, kuin omiin seiniin. Pitäisi varmaan tästäkin aiheesta kirjoittaa joskus oma artikkelinsa.

Mitä muuta kilpavarustelua minun ikäluokallani on?

Asunto lienee yksi isoimpia kilpavarustelun aiheita, mutta ei siitä enempää tässä kohti. Auto lienee toiseksi suurin, mutta sitäkin tuli jo avattua, joten ei mennä siihen tällä kertaa sen syvemmin. Ties vaikka autokuume syttyisi liiallisesta asian vatvomisesta.

Varpajaisista ja polttareista tulikin jo puhuttua, joten jatketaan niiden parissa. Jotta voi pitää varpajaiset, pitää saada lapsi ja jos haluaa polttarit, niin silloin tulee olla ainakin suuri aikomus mennä naimisiin. Tulee mieleen vähän se legendaarinen jääkiekkolausahdus, että jos haluat pizzaa, mene pizzeriaan, ja jos haluat tehdä maaleja, mene maalille.

Polttarithan ovat näistä kahdesta juhlista siinä mielessä paremmat, että ne voidaan juhlia ennakkoon. Isot pojat kertovat myös tarinoita siitä, että oikein railakkaiden polttarien jälkeen ei ole tarvinnut edes häitä tanssia. Noh, yksien polttarien väkevällä kokemuksella myös häät kuitenkin pidettiin.

Sen verran mitä tämän naimisiin menneen kaverin kanssa on tullut juteltua kulupuolesta, niin prosessi on melko arvokas, vaikka sen tekisi kuinka suppeasti. Vaikka sniiduilisi kuinka kovasti, niin kuluja tulee mm. avioehtoon liittyvistä asioista, sekä jos siviilisäädyn vaihtumisen myötä nimet menevät uusiksi, niin nimimuutokset tuovat nekin yllättävän paljon kuluja.

Meillä miehillä ei ehkä ole ihan niin suurta kilpavarustelua häihin liittyen, kuin naisilla tuppaa olemaan. Toki myönnän samaan hengenvetoon vielä sen, että minun kaveriporukassani takana on toistaiseksi vain yhdet häät. Kenties pahin nokittelu nähdään juuri tulevilla kierroksilla, kun jokainen tahtoo pistää vuorollaan aina vähän kaveria prameammaksi.

Lastensaantiin liittyvä materialistinen kilpavarustelu noudattanee aika pitkälti samaa kaavaa, kuin häiden kanssa. Ehkä myös tässä kilpavarustelu on naisten keskuudessa miehiä kovempaa, samoin kuin pahin kilpailu nähtäneen siinä kohti, kun lapsia alkaa pyörimään kaveriporukan jaloissa useampia.

Häissä ja lapsissa on kuitenkin yksi merkittävä ero. Häät ovat kärjistettynä yksi ainoa päivä, kun taas lasta tulee elättää seuraavat 18 vuotta. Olen myös ymmärtänyt, että lasten kulut kasvavat merkittävästi sitä mukaa, kun ikää tulee lisää. Kaikista kalleimpia vuosia ovat teini-iän vuodet, kun kasvava lapsi syö eniten ja alkaa kuluttamaan myös itse rahaa.

Jos noin kymmenen vuotta sitten monet ikäiseni perustelivat sijoittamisen puutetta keskeneräisillä opinnoillaan, niin tuleekohan pian kuvioihin lapsiin liittyvät ”tekosyyt” olla sijoittamatta. ”Katsellaan sitä sijoittamista sitten, kun noi muksut muuttaa pois kotoa.

Miksi tämä on vaikea aihe kirjoittaa?

Tämä on aiheena vähän vaikea kirjoitettava. Vaikka tässä artikkelissa käsitellyt asiat koskevat oikeastaan kaikkia ikäisiäni ja kaikki varmasti näitä asioita ajattelevat joskus päänsä sisällä, näiden asioiden kirjoittaminen ylös tuntuu vähän ilkeältä puuhalta. Huomaan jatkuvasti pitäväni kieltä keskellä suuta, kun kirjoitan tästä aiheesta.

Ehkä tässä on ongelmana se, että esimerkiksi lapsille ei saisi laskea hintalappua. Ehkä se onkin näin, sillä ei elämälle oikeastaan edes tulisi laskea hintalappua tai miettiä asiaa rahan kautta, mutta siitä huolimatta aihe on sen verran tärkeä ja koskee oikeastaan jokaista, että asialle olisi hyvä uhrata muutama ajatus.

Vähän sama juttu myös häissä. Jos tässäkin yhteydessä lähtee paasaamaan liialti rahan kuluttamisesta, saa helposti osakseen aika tuimia katseita.

Loppupäätelmät: aina löytyy syy olla sijoittamatta

Noh, pointtina tällä julkaisulla oli se, että sitä ”optimaalista hetkeä aloittaa sijoittaminen” ei välttämättä tule koskaan. Aina löytyy joku veruke sille, minkä vuoksi sijoittamiseen ei ole nyt aikaa tai rahaa.

Nuorena opiskelijaelämässä on helppo vedota niukkaan pääomaan, joka ei salli sijoittamista. Valmistumisen ja työelämään siirtymisen jälkeen menee tovi upgradettaa oma elintaso pois opiskelijastatuksesta. Muutaman työelämävuoden jälkeen tulee helposti perheellistyminen pöydälle, joka vaatii taas omanlaiset elintason nostot osakseen.

Itselleni tässä lienee suurimpana oppina se, että meikäläisen täytynee pyrkiä välttelemään esimerkiksi asuntoon liittyvää kilpavarustelua, jota on kieltämättä hitusen ilmassa. Ylipäätään kaikki kaverien väliset materiaan liittyvät kilvoittelut ovat äärimmäisen typeriä, eikä niistä edes hyödy kukaan.

Jännä oppi on kuitenkin se, että miten paljon elämä muuttuu aina lyhyessä ajassa. Kun yksi rohkea ensimmäinen tekee jonkun peliliikkeen, moni tuppaa seuraamaan sitä. Eivätkä nämä elämänmuutokset edes lopu tähän, vaan nurkan takana odottaa jo seuraava.

Ps, artikkelin otsikko olkoot kunnianosoitus Fingerpori-sarjakuvalle. Jos vitsi ei aukene, katso se täältä.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Olemmeko me vajaat kolmekymppiset nyt vaarallisessa iässä?

  1. hmph kommentoi:

    Kyllä kai lapsille saa ja pitääkin laskea hintalappu. En ole vielä neljäänkymppiin mennessä tehnyt lapsia, koska ei ole ollut varaa enkä halua olla täysin yhteiskunnan varassa.

  2. Hybridisäästäjä kommentoi:

    Olin aikeissa kommentoida tätä kirjoitusta jo aiemmin, mutta annoin ajatusten jalostua hieman ennen postausta. Kolmekymppiset vaarallisessa iässä? Tavallaan näin virstanpylvään jo ylittäneenä voin todeta, että kyllä se jonkinlainen kolmenkympin kriisi tuli käytyä aikanaan läpi. Siihen liittyi monia eri vaiheita aina työpaikan vaihtumisesta naimisiin menoon ja perheen perustamiseen.
    Tavallaan jo puolisen vuotta ennen tuota alkoi tiedostaa, että nuoruus saattaa olla päättymässä ja elämässä tulee siirtyä ihan jo aikuisten maailmaan kaikkine vastuineen. Se ei tarkoita, etteikö joku olisi voinut jo tehdä tietyt asiat nuorempanakin, mutta omalla kohdalla ensimmäisen asunnon osto, häät ja lapsen saaminen ajoittuivat kaikki kolmenkympin molemmin puolin.

    Aloitin määrätietoisemman säästämisen jo opiskelujen aikana ja sillä tiellä on oltu. Välillä isompien hankintojen osuessa kohdalle, joutuu säästötavoitteista tinkimään joskus paljonkin, mutta kerran aloitettu perusta kyllä mielestäni kantaa ja en ole vielä tähän mennessä onneksi joutunut juurikaan myymään kertyneitä säästöjä. Nyt taas on hyvin ehtinyt jatkaa hieman nopeampaan tahtiin, vaikka asuntokin on vaihtunut isompaan ja arvokkaampaan. En koe olevani elintasolla brassailija, vaan pyrin suosimaan järkeviä hankintoja ja toisaalta pystyn myös lupumaan turhaksi käyneestä tavarasta. Lasten varusteet on yksi esimerkki, jossa osan saa hienosti käytettynäkin ja tarpeen päättyessa, voi jostain myös luopua säilyttämisen sijaan.

    Suomessa autot – ah nuo osalle niin vallan tärkeät kapistukset lienevät yksi parhaita keinoja saada isotkin tulot hassattua ilmoille. Skodalla, Renaultilla tai Toyotalla ajo lienee tylsää, mutta toisaalta autosta ei tarvitse maksaa ainakaan lainaa asuntolainan päälle, eikä korjaamolla ole niin väliä, kunhan kuntoon tulee. Ei tarvita merkkihuoltoa.

    Päätän postaukseni ajatukseen, että mitä jos eläisi elämänsä kuin Ingvar Kamprad? Tai jopa sama versio, mutta sinkkuna tai lapsettomana kumppanin kanssa? Itselleni ei koskaan täysin valjennut, miksi Ikean perustaja ajoi vanhalla Volvolla, eikä edes astetta tuoreemmalla ja paljon turvallisemmalla tai jopa palkannut autonkuljettajaa, jotta olisi voinut hoitaa itse matkojen aikana esim. business-puheluita, joita hänellä olisi ainakin teoriassa voinut kuvitella olevan? Kenties nuukuus voi olla myös sairaus itsessään, eli vaikka miten paljon olisi tuloja, rahaa, säästöjä, omaisuutta ja osaamista, kuluttaa ei vain osaa. Lienee täydellinen vastakohta elintasoinflaatiolle. Olisiko termi sairaalloinen nuukuus kenties kuvaava? Kunnon true-firettäjällä saattaa nimittäin unohtua elää jos säästämisestä tulee se elämän sisältö ja itse ainakin olen tämän näin kolmenkympin ylitettyä oivaltanut, että tässäkin hetkessä on mukava edes hieman elää, vaikka säästöönkin haluaa jotain saada totta kai.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *