Jos koronaviruksesta on ollut jotain hyötyä, niin en ole kärsinyt minkäänlaisesta kuumeesta aikoihin. Normaalisti kärsin melko pahan flunssan noin 2-3 kertaa vuodessa, mutta kiitos kaiken kotona kyhjöttämisen, olen kuumeillut viimeksi edellisellä vuosikymmenellä. Ainakin silloin, jos autokuumetta ei lasketa.

Nyt nimittäin tuntuu vähän sairaalta. Oma rakas luottoratsuni Opel Astra H, värinä pannacotta ja varustetasona Ultimate alkaa osoittamaan kuolevaisuuden merkkejä yli viiden yhteisen vuoden jälkeen. Astra on toiminut luottopelinäni jo pidempään niin ajan kuin kilometrien puolesta, kuin kaksi edellistä omistamaani autoa yhteensä.

Olen kirjoittanut tähän blogiin melko paljon autoaiheista sisältöä, mutta autokuumetta en ole käsitellyt oikeastaan koskaan. Tässä artikkelissa voisimme perehtyä tähän sairauteen, josta selviää yleensä lompakkoa kaivamalla.

Miksi autokuume ei ole iskenyt vuosiin?

Kuten blogini pidempiaikaiset lukijat tietävät, nuorempana tykkäsin autoista todella paljon ja jossain määrin jopa harrastinkin niitä. Parikymppisenä sijoittaminen astui kuitenkin peliin, joka ”vei” ensiksi kaikki rahani ja myöhemmin jopa kaiken ajan.

Siinä kohti kun sijoituskärpänen puraisi ensimmäisen kerran, tuli samalla myös huomattua autoharrastamisen kallis hinta. Jos laitat kymppitonnin autoon ja holdaat sitä viisi vuotta, saat siitä ajan jälkeen enää 2000-3000 euroa. Jos taas laitat kymppitonnin pörssiin ja odotat viisi vuotta, on melko pieni todennäköisyys sille, että salkusta löytyisi vain pari-kolme hassua tonnia. Se vaatisi käytännössä erittäin suuren pörssiromahduksen.

Kymppitonnista viidessä vuodessa 2-3 tonnia ei ole muuten mitenkään utopiaa, vaan summat ovat ihan suoraan rakkaan Opelini arvonkehityksestä. Opelin hintalapussa luki muistaakseni 10 900 euroa, kun menin katsomaan sitä tammikuussa 2016. Nyt kun olen käynyt kartoittamassa autoaiheisissa apteekeissa lääkkeitä autokuumeeseeni, on Opelin arvo ollut liikkeen arvioissa jotain 2000 ja 3000 euron välillä. Autoni arvo on siis laskenut noin 1500 euroa joka ikinen vuosi.

Minkälainen ostos viimeisin autoni on ollut?

Vaikka autoni arvonalenema on ollut hurja, olen ollut tyytyväinen ostokseeni. Tammikuussa 2016 olin käytännössä pakkoraossa silloisen autoni vaihtamisen kanssa. Omistin silloin 12-vuotiaan Volkswagen-konsernin tekeleen dieselinä, jonka kanssa yhteiselo oli kaikkea muuta paitsi mukavaa. Entiset Seat-merkkisen henkilöautoni kuluja olen kirjannut muuten hänä blogiinkin.

Auto kävi koko vajaan kolmen vuoden omistussuhteeni ajan pajalla säännöllisesti. Minusta tuntui että 200-300 tkm välissä olevaan autoon sai rempata yksitellen kaiken mahdollisen ja joskus jopa mahdottomankin. Auton seisottaminen korjaamolla söi niin hermoja, kuin rahaakin.

Loppuvaiheessa auton viat alkoivat olla sellaista tasoa, että niihin ei enää edes löytynyt selityksiä. Tähän päälle autossa alkoi olla finaalissa yhtä aikaa niin molemmat rengassarjat, sekä mittaristossa vilkkui hälyttäviä vikavaloja. Ei siis ihme, että koin helpommaksi myydä auton ja hankkia tilalle uudempaa rautaa. Silloisen auton saaminen leimakuntoon olisi vaatinut noin tonnin arvosta ehostusta, mutta elo olisi jatkunut mystisten sähkövikojen kanssa.

Autoliikkeestä mukaan lähtenyt Astra oli minulle ensimmäinen Opel, mutta olen toistaiseksi tykännyt siitä erittäin paljon. Auto on ollut omistussuhteeni ajan lähes kokonaan vikavapaa. Yksi sähkölasin johtosarja korjattiin heti vaihtoauton takuun piikkiin ja kertaalleen autossa vilkkui satunnaisesti öljynpainevalo, joka tuli vähän yllättäen kuntoon öljyjen vaihdolla.

Opel on ollut myös halpa huollettava. Vähän hassusti autojen huoltokulut ovat sellaisia, joihin ei tule yleensä kiinnitettyä ostovaiheessa huomioon, mutta Opelin merkkiliikehinnasto yllätti minut positiivisesti. Käytännössä Opelin huoltaminen merkkiliikkeessä on halvempaa, kuin edellisen VAG-konsernia edustavan autoni huoltaminen villissä ja vapaassa korjaamossa.

Koska käytännön esimerkit kiinnostavat kaikkia, voisin nostaa esiin jakopäähuollon, jonka olen teettänyt niin Opeliin kuin sitä edeltävään Seatiin. Seatissa jakopään kilkkeet vaihdettiin 90 000 kilometrin välein, ja leikki kustansi töitä ja osia myöten pienellä ja sympaattisella pajalla 500 euroa. Opelin kanssa jakopään huoltoväli on 150 000 kilometriä ja huolto merkkiliikkeessä maksoi 349 euroa. Tulee muuten aika iso hintaero auton elinkaaren aikana.

Autoon tuli vika – myyntiin, vai korjaamolle?

Tässä kohti lienee sopivaa muistuttaa, ettei kyseessä ole kaupallinen yhteistyö, vaikka mielelläni Opelin kanssa saattaisinkin jotain yhteistyötä tehdä. Noh, jotta artikkeli ei olisi pelkkää Opelin hehkutusta, niin kaiken rehellisyyden nimissä autoon on syttynyt kesäkuun kuumilla satunnaisesti yksi kiusallinen vikavalo, joka aiheuttanee jonkinlaisia toimenpiteitä.

Tiivistetysti vika on siinä, että kun on kuuma, käytetään autossa ilmastointia. Ja kun autossa käytetään ilmastointia, moottorin flekti saattaa joissakin hyväksi katsomissaan tilanteissa aloittaa pyörimisen jäähdyttääkseen moottorin seutua. Flektissä on kaksi nopeutta, joista hitaampi on syystä tai toisesta nyt omassa autossani mykkä. Auto on sen verran fiksu, että kun se huomaa hitaan vaihteen olevan rikki, se alkaa ”backupina” puhaltamaan flektiä suurella nopeudella. Auto informoi kuskia tästä backup-tilasta sytyttämällä korjausvalon mittaristoon.

Käytännössä emme puhu kovin isosta ongelmasta, ainakaan käytännössä. Vika ilmenee vain kun on kuuma ja ilmastointi hohkaa jääkylmää ilmaa kabiiniin. Vaikka vika on simppeli, sen korjaamisen hinta on minulle vielä avoin. En siis tiedä, mihin hintaan tuon vian saisi pois päiväjärjestyksestä.

Hyvin suurella todennäköisyydellä tässä kohti puhutaan kuitenkin kolmenumeroisesta luvusta. Tämä puolestaan on saanut minut miettimään sitä, pitäisikö minun suosiolla ajaa autoni kanssa korjaamon sijasta vaihtoautorivin päähän ja poistua sieltä tuoreemmalla yksilöllä pois. Nykyisen Opelini kanssa olemme kuitenkin kulkeneet lähes 90 000 kilometriä ja 5,5 vuotta. Olisiko nyt aika vaihtaa parempaan?

Automyyjät ovat nekin melko ovelia tapauksia. Olen huvikseni käynyt kysymässä autolleni vaihtoarvoa liikkeistä, selittäen rehellisesti autossa piilevän vian, jonka myötä vaihtaminen kiinnostaa. Rikkinäisen auton vaihtoarvo on ollut jotain 2000-2600 euron välillä. Jotkut autoliikkeet lupaavat korottaa hyvitystä 200 eurolla, jos korjaan vian pois päiväjärjestyksestä omaan piikkiini, mutta osa ei hyvitä yhtään extraa ehjästä autosta. Ilmeisesti automyyjäkin tajuaa sen, että mikäli korjaan autoni taas täyteen iskuun, kynnys vaihtaa se toiseen pienenee merkittävästi.

Ja kyllähän se näin on. Tällä hetkellä kun vikavalo muistuttaa välillä olemassaolostaan, tekee mieli vaihtaa autoa. Jos taas auton laittaa täyteen kuntoon, niin auton vaihtamisen into laskee huomattavasti. Etenkin kun tajuaa sen, että tällaisen 2500 euron auton arvo ei käytännössä laske enää ollenkaan.

Mitkä asiat parantuisivat auton vaihdon myötä?

Lähestytään asiaa toisesta suunnasta. Mitä minä saisin, jos vaihtaisin autoa uudempaan? Mitkä tekijät kannustavat minua jatkamaan matkaa tuoreemman menopelin kanssa?

Vaikka autoni on vuosimallia 2009, kehitys on mennyt 12 vuodessa merkittävästi eteenpäin. Nykyisen autoni noin 7 litran keskikulutus bensaa satasella on melko paljon verrattuna nykyaikaisempaan autoon. Vaihtamalla uudempaan autoon saisin pudotettua auton kulutusta, mikä takaisi minulle vähemmän polttoainekuluja.

Auton polttoaineista on lyhyt matka päästöihin, jotka ovat suuressa roolissa auton ajoneuvoveron määrittelyssä. Jos hankkisin noin about suunnilleen vastaavan auton, mutta kymmenisen vuotta uudempana, käytännössä auton päästöt pienenevät ja sitä kautta myös ajoneuvoveron määrä pienentyisi, mikä tuo minulle säästöjä. Myös tämä puoltaa uuden auton ostoa euroja ajatellen.

Samalla kun auto muuttuu nuoremmaksi ja vähemmän ajetuksi, niin ainakin paperilla vähenee riski uusien ongelmien tai vikojen syntymiselle. Mikäänhän ei takaa sitä, että jos nyt korjaan tuon päälle puskevan vian, niin uutta vikaa ei tule ilmaantumaan. Voi hyvinkin olla, että yhden vian korjaamisesta syntyy korjaamokierre, joka ei ota laantuakseen. Näinhän minulle kävi taannoin Seatin kanssa. Korjaa yksi vika, löydä seuraava. Toista kerta toisensa jälkeen.

Ainakin itselleni auton varusteet merkkaavat melko paljon, koska tykkään hyvistä autoista. En henkilökohtaisesti oikein ymmärrä niitä autoilijoita, jotka ostavat uusia autoja hinnat alkaen-tason varustelulla, jossa esimerkiksi vakionopeudensäätimet jätetään pois muutaman sataslappusen säästämisen vuoksi. Jos isken lähes koko vuoden nettopalkkani verran autoon, sen pitää olla mielestäni hyvä auto.

Ne autot mitä olen käynyt koeajamassa ovat tupanneet olemaan vähintään yhtä hyvillä varusteilla, kuin nykyinen autoni. Tulipa tässä koeajettua jopa yksi tuoreempi Astra, jossa oli kaikki varusteet täysnahkasisustasta kattoluukkuun asti. Kieltämättä autokuume nousi melko isoksi, kun kuvittelin itseni ajamassa tuota autoa tästä hetkestä tulevaisuuteen. Uuden auton myötä autoni muuttuisi hyvin todennäköisesti nykyistä paremmin varusteltuun yksilöön.

Varusteiden lisäksi katson myös vaihtoautorivissä aina auton renkaiden kuntoa. Riippuen aina yksilöstä, joskus vaihtoauton alla voi tulla käytännössä uudet renkaat, mutta joissakin tapauksissa autokaupasta saa kurvata suoraan rengaskauppaan. Uuden auton ostolla voisin kenties välttää asiointia rengasliikkeessä, jossa minun tulee asioida viimeistään ensi keväänä, ellen sitten onnistu ostamaan taas hyviä renkaita käytettynä.

Myös katsastusten välit on hyvä ottaa huomioon. Nykyinen Opelini on jo 12 vuotta vanha, eli se katsastetaan joka ikinen vuosi, mutta uudemmissa autoissa katsastusta ei tarvitse suorittaa ihan joka vuosi. Uuden auton ensimmäinen katsastus tapahtuu neljän vuoden iässä, jonka jälkeen seuraavan kerran leimalla tarvitsee käydä kuudennen, kahdeksannen ja kymmenennen vuoden tultua täyteen. Tästä eteenpäin katsastuksesta tulee vuosittaista hupia.

Entä mitkä asiat huonontuisivat?

Äsken luettelin asioita, jotka muuttuisivat uuden auton myötä parempaan suuntaan. Tämä on kuitenkin vain osa totuutta, sillä auton vaihdon myötä jotkut asiat muuttuvat myös haastavampaan ja kalliimpaan suuntaan.

Klassisin esimerkki on auton vakuutus. Koska nykyinen Opelini on vain reilun parin tonnin arvoinen, en pidä siinä todellakaan kaikista kattavinta vakuutusta. Ihan suotta maksan jostain lunastusturvasta, koska tuon hintaluokan autossa siitä ei ole merkittävää hyötyä. Minun tapauksessani 12-vuotiaalle autolle riittää osakasko, joka on jonkin verran täyskaskoa halvempi vakuutus. Jos hankin viimeisen päälle varustellun uudemman auton, luultavasti vakuutuskuluni kasvavat.

Vaikka olen jonkin sortin autodiggari, kaikella rehellisyydellä en ole se kaikista tunnokkain auton ylläpitäjä. Etenkin siinä vaiheessa, kun auton arvo alkaa olla olematonta luokkaa, niin en jaksa hirveästi panostaa autoni siisteyteen. Tälläkin hetkellä autostani löytyisi luultavasti tyhjiä panttipulloja, käytettyjä kasvomaskeja, vanhoja kuitteja ja muuta roskaa. Siistiä ja sivistynyttä toimintaa? Ei tietenkään. Rentoa ja huoletonta? Kyllä.

Ajan tällä kohdalla takaa sitä, että mikään ei itketä niin pahasti, kuin siistinä pidettyyn autoon kohdistuneet epäonnet. Kaikki tietävät sen tuskan, jos lähes uuden auton maalipintaan ropisee kuuluvasti kiviä vastaantulevasta autosta, tai kauppareissun jälkeen huomaat jonkun keijon kolhineen autoasi.

Uudesta tai uudehkosta autosta tulee jonkin verran kasvavaa stressiä, koska siitä haluaa pitää hyvää huolta. Sen sijaan nykyinen kiesini ei hirveästi kaipaa sääliä, eikä yksittäiset kiveniskemät hetkauta oikeastaan suuntaan tai toiseen.

Ostin harrasteauton – muuttiko se näkökulmiani?

Vaikka Opelini ei sääliä kerjää, autotallistani löytyy tälläkin hetkellä yksi menopeli, jota pyrin pitämään kuin kukkaa kämmenellä. Blogini pidempiaikaiset lukijat saattavat muistaa, että ostin keväällä itselleni jonkin sortin harrasteautoksi aikansa huippuauton, eli Mercedes-Benz 500 SEL:n, jonka ensimmäinen omistaja on muuan vuorineuvos Armas Puolimatka. Mersu on museorekisterissä, eli melko halpa ylläpidettävä.

Koska auto on aikansa timantti varustettuna mahtavalla omistajahistorialla, tuota autoa kannattaa ylläpitää ihan jo auton arvon vaalimisen vuoksi. Jos Opelin arvo on ollut viime vuodet laskeva, Mersun kohdalla minulla on pieniä toiveita arvon nousemisesta, joskin se vaatii tarkkaa ylläpitoa ja osittain myös rahaa, joka toisaalta syö arvonnoususta tulleet hyödyt pois.

Eli siinä missä Opeliin kerääntyy tyhjiä pulloja tai roskia, niin Mersussa ei syödä eväitä tai roskata. Itse asiassa jokaisen ajokerran jälkeen olen tainnut siivota auton sisustan lattiamattoja myöten. Opelin ja Mersun ylläpidot eroavat toisistaan siis kuin yö ja päivä.

Mersun hankinta on muuttanut jonkin verran omaa suhtautumistani autoon. Nykyään vedän yhä enemmän pesäeroa käyttöauton ja harrastusauton välille. Jos haluat oikeasti vaalia autoasi, et voi ajaa sillä käyttöauton lailla. Ympäri vuoden tehdyt ajot kaiken loskan, pakkasen ja sateen keskellä kuluttaa autoa ihan älyttömästi, minkä vuoksi käyttöautoon tulisi suhtautua käyttöpeliin kuuluvalla tavalla: sen kuuluukin kulua.

Kasvanut pesäero toimii myös autokuumetta alentavana lääkkeenä. Vähän yllättäen kiinnostukseni upottaa rahaa käyttöautoon on madaltunut selvästi. Tähän lienee parikin syytä. Ensimmäinen tuli jo mainittua, eli harrasteauton arvonkehitys lienee jopa positiivinen, kun käyttiksen kehitys on väkisinkin negatiivinen.

Toinen syy on siinä, että koen saavani enemmän vastinetta rahoilleni Mersussa. Kenellekään tuskin lienee yllätys, että vähän erikoisemmalla ja ”vain aurinkoisena kesäsunnuntaina” ajossa olevalla autolla ajaminen on enemmän nautinto, kuin päivittäisessä käytössä olevalla käyttöpelillä. Mitä enemmän aiheesta saa nautintoa, sitä enemmän koen saavani euroille vastinetta.

Loppupäätelmät: autokuume ei ole oikea sairaus

En ole vielä tehnyt päätöstä sen suhteen, vaihtuuko autoni uudempaan vai ei. Molemmissa on kieltämättä puolensa. Oman mausteensa soppaan tuo vielä juuri alkanut yrittäjäksi hyppääminen, joka ei ainakaan nosta intoa laittaa isoja euromääriä nyt autoon. Tällä hetkellä en saa enää säännöllistä palkkatuloa, mikä tuo vähän epävarmuutta autoinvestointiin.

Autoinvestoinnilla on toki puolensa. Sen puolesta puhuvat pienentyneet verot ja polttoainekulut, mutta kolikon toisella puolella vakuutusmaksut ja arvonalenemat kasvavat. Mukavuuspuolella uudempi auto on varmempi ja yleensä parempi kuin vanha, mutta toisaalta auton kunnon ylläpito vaatii ylimääräistä huoltenpitoa.

Hyvä sisäistettävä asia on myös se, että autokuume ei ole oikea sairaus. Se on ikään kuin tekosyy perustella itselleen uuden auton hankintaa. Autokuume on kuin tunnekuohu, joka saa sinut käyttäytymään epätavallisella tavalla. Autokuumeen iskiessä nälkä kasvaa helposti syödessä ja uuden auton hankintaan varattu budjetti venyy ja paukkuu vaatimusten kasvaessa.

Jäädään seuraamaan laskeeko autokuumeeni levolla ja lämpimällä juomisella, vai poistuuko se ainoastaan lompakkoa vilauttamalla.

Saatat olla kiinnostunut myös:

• Kilpailutin autovakuutukseni ja säästin yli 400 euroa
• Paljonko autoon kannattaa laittaa rahaa?
• Auto – kaikista veemäisin rahareikä
• Auton poistaminen liikennekäytöstä – säästä autoilun kulussa jopa satasia
  
• Käytetty auto velkarahalla – tositarina siitä miten asiat voivat mennä pieleen
• Tällä säästövinkillä muutat autoilun kulut parhaimmillaan tienaamiseksi
• Museoauto ja sen kulut – autoharrastusta halvalla hinnalla?