Erilaiset rajapyykit tuntuvat olevan sijoitusbloggaamisen suola. Tänne tulee rustailtua erilaisia merkkipaaluja ja niiden ylittämisiä. Vastahan teille toukokuussa hehkuttelin 200 000 euron ylittymistä ja Nordnet Private Banking -asiakkuuden alkamista.
Toukokuussa turisin teille myös euroihin liittyvistä rajapyykeistä, jonka vetävät yleensä hyvin lukijaa – näin sisällöntuottajan silmin ”vähän jopa oudonkin hyvin”. Sen takia tällä kertaa katselemme rajapyykkejä hieman eri suunnasta, ilman euroihin tarttumista.
Tämänkertaisen rajapyykin ylityksen tarjoaa salkkuni vakaa osinkolinko, amerikkalainen REIT-kiinteistöyhtiö Realty Income, jonka kyydissä olen istunut jo vuosia. Tarkemmin sanottuna olen ollut omistajana jo niin pitkään, että ehdin juuri kokea sadannet osingot samasta firmasta. Hieman erikoisempi merkkipaalu herätti yllättävän paljon ajatuksia, jotka on hyvä niputtaa yhteen blogikirjoituksen muodossa.

Kerran, kaksi vai neljä kertaa vuodessa?
Mikäli sijoitat pelkästään suomalaisiin yhtiöihin, saattaa ajatus sadannesta osingonmaksusta kuulostaa suorastaan utopistiselta. Sitä se oli etenkin 2010-luvulla, jolloin kotimaiset pörssiyhtiöt lähes poikkeuksetta maksoivat osinkonsa kerran vuodessa, yleensä keväälle osuen. Tällä rytmillä eläen sadan osinkokilahduksen kerryttämiseen menisi todennäköisesti enemmän kuin yksi ihmisikä.
Nyt 2020-luvulla tilannehan on helpottunut merkittävästi, kun monet pörssiyhtiöt ovat siirtyneet jakamaan osinkoa keväisin ja syksyisin kahdessa erässä. Lisäksi jotkut kotimaiset yhtiöt kuten Kesko saattavat voidella omistajiaan neljällä osingolla vuodessa, joista puhutaan usein kvartaaliosinkoina.
Siinä missä meillä Suomessa puolivuotisosingot ovat vielä vähemmän yleistä herkkua, rapakon takana kaikki tuntuu olevan paremmin. Yhdysvalloissa osinkoa maksetaan yleensä neljästi vuodessa ja tämä on yleinen käytäntö, jota noudattavat lähes kaikki yhtiöt – siis jos ne vain osinkoa malttavat maksaa.
Realty Income – kuukausiosinkoa Yhdysvalloista
REIT-kiinteistöyhtiöissä on kuitenkin mahdollista päästä vieläkin rivakampaan kyytiin, sillä muutamat yhtiöt maksavat osinkoa peräti kerran kuukaudessa, eli peräti 12 kertaa vuodessa. Kuukausiosinkoja maksavat mm. tämän artikkelin päätähti Realty Income, mutta myös salkussani vuoden 2021 lopusta asti ollut Stag Industrial.
Realty Income on REIT-kiinteistöyhtiö, jotka jakavat veroteknisistä syistä valtaosan viivan alle jäävistä euroista ulos osinkoina omistajilleen. Tästä syystä REITit ovat tarjonneetkin helppoja reittejä osinkosalkun rakentamiseen.
Realty Income vuokraa erilaisia teollisuus- ja vähittäiskaupan kiinteistöjä asiakkailleen yleensä pitkillä, yli kymmenen vuoden vuokrasopimuksilla. Yhtiön asiakkaita ovat mm. apteekkiketju Walgreens, halpakaupat Dollar General ja Dollar Tree, vähittäiskaupat Walmart ja Tesco sekä kuljetuspalveluita tarjoava FedEx.
Realty Income on listautunut pörssiin vuonna 1994. Kaaosteoria.fi-sijoitusblogi kertoi marraskuussa 2023, että kuukausiosinkoa on jaettu jo 640 kertaa putkeen ja lisäksi osingonnostojakin on ehtinyt kertyä samassa ajassa jo 104 kappaletta. Kun päivitetään luvut elokuun 2024 tilanteeseen, niin pikaisella laskutoimituksella tulos on 650 kuukautta osinkoja putkeen ja 108 osingonnostoa.
Realty Incomen osinko ja minä
Oma historiani Realty Incomen kanssa alkaa päivämäärästä 25.4.2016, joten ensimmäiset osingot kilahtivat tililleni toukokuussa 2016. Sadan osingonmaksun kerryttämiseen meni siis 100 kuukautta, eli kahdeksan vuotta ja neljä kuukautta.
Ensimmäinen osinkopotti oli muuten suuruudeltaan 8,955 dollaria (7,9 euroa) ennen verojen maksua, joka muodostui 0,199 dollarin osingosta kertaa 45 osaketta, joka oli ensimmäisen ostoni suuruus. Varsin pienestä on siis lähdetty liikkeelle. Siitä se on sitten kasvanut kahdestakin syystä: yhtiö on kasvattanut osinkoa ja minä olen kasvattanut hiljalleen osuuttani yhtiössä.
Vertailun vuoksi historiaan jäävä sadas osinkokerta oli suuruudeltaan jo 42,08 dollaria (tasan 39 euroa). Osinko on reilun kahdeksan vuoden aikana noussut 0,263 dollariin osakkeelta (kasvu 32 prosenttia toukokuuhun 2016) ja nyt omistan 160 kappaletta yhtiön osakkeita.
Kaikkiaan Realty Income on maksanut minulle tänä aikana osinkoja ennen veroja 2 572,30 euron edestä. Näitä euroja on sitten heitelty aina tilanteen tullen takaisin yhtiöön, mikä on kasvattanut kivasti seuraavaa osinkopottia.
Kiitos kasvavan osingon ja kasvavan omistuksen, kuukausittaiset osinkopotit näyttävät kivasti jonkin sortin tikapuilta, jotka kasvavat hitaasti mutta sitäkin varmemmin.
Lue myös: Minun ja UPM:n yhteinen osinkohistoria näyttää erinomaiselta
Sata kertaa osinkoja – mitä ajatuksia?
Sata kertaa osinkoja tuntuu aika hienolta. Poikkeuksellisen hienoa siitä teki se, että merkkipaalun saavuttaminen osui vielä kesälomalleni. Silloin kun osinko rapakon takana irtosi, allekirjoittanut matkailuautoili Pohjois-Norjassa. Koska osingot kilahtavat usein arvo-osuustilille päivän-parin viiveellä, maksun hetkellä olin ehtinyt matkata jo kotimaan puolelle Tankavaaran kultamuseoon, joka sinänsä sopi erinomaisesti tämän rajapyykin ylittämisen fyysiseksi paikaksi.
Sadat osingot tuntuvat myös siinä mielessä kovalta saavutukselta, että kun kiinnostuin reilu kymmenen vuotta sitten sijoittamisesta, tuolloin aloitin kotimaisista yhtiöistä, jotka siihen aikaan maksoivat vain kerran osinkoja. Jos minulta olisi silloin kysytty, että mitä ajatuksia sadannet osingot herättävät, niin olisin todennäköisesti epäillyt eläväni reilusti yli satavuotiaaksi, että tähän pisteeseen saakka pääseminen olisi mahdollista.
Olen joskus vitsaillut, että Realty Income on minun vakituisin palkanmaksajani, sillä se on pisimpään minua säännöllisen tiheästi rahalla muistava taho. Esimerkiksi työpaikkani ovat vaihtuneet tässä ajassa useamman kerran, eikä toiminimenikään tuo välttämättä aivan joka kuukausi leipää pöytään.
Pidän Realty Incomesta myös siinä mielessä, että kiitos pitkien vuokrasopimusten, sen omistaminen ei vaadi joka päivä, viikko tai välttämättä edes kuukausi yhtiön kurssikäppyrän seuraamista. Yhtiö sopii mielestäni hyvin omaan osta ja unohda -strategiaani, joskin pari kertaa vuodessa yritän kuitenkin katsoa mitä yhtiö on viime aikoina syönyt. Yleensä teen tämän katselmuksen yhdessä muiden salkkuni REIT-yhtiöiden (Stag Industrial ja WP Carey) kanssa.
Pakollinen disclaimer
Kaiken osinkohehkutuksen loppuun koen velvollisuudekseni kuitenkin vähän jäähdytellä suurinta osinkokiimaa. On hyvä muistaa, että osinko ei loppujen lopuksi kerro yhtiöstä juuri mitään. Suuresta, tiheään maksetusta tai pitkään kasvaneesta osingosta huolimatta yhtiö voi olla ihan paska sijoitus, ja taas osingon kanssa pihtaileva yritys olla helvetisti parempi sijoituskohde.
On myös hyvä muistaa se, että pohjimmiltaan osinko on vain osakkeenomistajan rahojen siirtämistä taskusta toiseen, jonka välissä verokarhu vielä raapaisee osan osingosta omaan taskuunsa.
Sekin on hyvä muistaa, että osinkosijoittajan kannattaisi tuijottaa osinkohistorian sijasta enemmänkin yhtiön osinkotulevaisuutta, sillä menneisyys ei ole tae tulevasta ja komean osinkohistorian jatkaminen vaatii oikeita päätöksiä nyt ja tulevaisuudessa.
Cliffhanger: palkitsin itseni, mutta miten?
Ailahdellaan nyt oikein kaksin käsin ja mennään kiimasta depression kautta palkitsemisiin. Olen tykännyt palkita itseäni erilaisten rajapyykkien ja merkkipaalujen ylittämisestä jonkinlaisella kivalla ostoksella, sillä tällaisena nuukailuun taipuvaisena miehenä oman itseni hemmottelu pääsee hyvin usein unohtumaan arjessa.
Suuremmat itseni hemmottelut ovat jääneet niin harvinaisiksi, että osaan melkein luetella aiemmat kerrat yhdessä lauseessa. Vuonna 2019, jolloin nettovarallisuuteni nousi ensimmäistä kertaa yli 100 000 euron, panostin etäkonttorin rakentamisessa mm. uuden työpöydän, uuden työtuolin ja lisänäyttöjen muodossa.
Kaksi vuotta pörssit rallattelivat koronapandemian erikoisien aikojen katveessa alati uusiin ennätyksiin, jolloin päätin toteuttaa pitkäaikaisen unelmani harrasteauton ostamisessa. Tuolloin tuli ostettua omaan autotalliin jonkinlainen autoklassikko, eli Mercedes-Benz 500 SEL vuodelta 1985.
Myös Realty Incomen sadannet innostivat minut tekemään taas yhden vähän isomman ostoksen, joka ei tällä kertaa liity millään tavalla sijoittamiseen – ainakaan suoraan. En kiusallanikaan kerro vielä mistä on kyse, sillä odotan tavaran saapumista kotiini. Sen on määrä saapua syksyn aikana, joten odotusta olisi muutaman viikon verran.
Sellaisen vinkin voin ostoksestani kuitenkin antaa, että se on mielestäni usein aliarvostettu jopa unohdettu kohde, jota käytämme lähes joka päivä. Palataan asiaan tällä sivustolla sitten, kun kuljetusfirma tuo paketin perille.
Lue myös: Näin saat vain kolmen yhtiön omistamisella joka kuukausi osinkotuloa
Katso myös muut osinkoaiheiset tekstit:
- Katsaus osinkovuoteen 2013 ja 2014 – Osinkosijoittamisen aloittaminen
- Katsaus osinkovuoteen 2015 – Osinkoja salkkuun ulkomailta asti
- Katsaus osinkovuoteen 2016 – Osinkojen valta-asema alkaa horjumaan
- Katsaus osinkovuoteen 2017 – Ensiasunto kilpailee osinkojen kanssa
- Mitä ovat osingot ja mitä niistä tulee tietää? - Esittelyssä osinkojen perusteet
- Näin saat vain kolmen yhtiön omistamisella joka kuukausi osinkotuloa
- Finanssikriisin arvet näkyvät yhä osinkosijoittajalle
- Kannattaako piensijoittajan toivoa Nallelta isoja osinkoja?
- Kymppitonnin osingot saavutettu - Näin kauan siihen meni








Hei, miten on käynyt arvonluonnin kannalta? Onko potti kasvanut kuinka paljon vai sattuiko nykyiseen arvoon verrattuna ei edullisia ostoja? Ensimmäinen osto taitaa olla nyt aika samoissa hinnoissa niin sieltä puolen ei ole tullut tukea hintaan niin että osinkoprosentti olisi pysynyt samana. Tätä puolta olisin kaivannut vielä postaukseen pohdittavaksi
Hei, mielenkiintoist pohdintaa, mutta olisin toivonut myös arvonnousun tai nousemattomuuden reflektointia. Osakkeen hinta taitaa olla nyt samaa luokkaa kuin ekaa erää ostaessa, onko muut ostot menneet alle vai yli nykyisen? Näkymät arvon kehitykselle, palaako samaan osinkoprosenttiin kuin ensimmäisen oston aikana? Leikkimielistä vertailua indeksiin tai rahastoon, kuinka kävi ja paljon tuli CAGR?
Main street capital maksaa 16 kertaa vuodessa osinkoja, sillä pääsee nopeammin sataan osinkoon.