Sain viimeinkin käsiini erään opuksen, jota olen puolitosissani tavoitellut vuoden päivät. Rock-legenda Mato Valtosen kirjoittama Noh, sano naakka ku nokka katkes on omakohtainen tarina Valtosen seikkailuista syvällä IT-kuplan uumenissa toimitusjohtajan roolissa.

Ensikontakti kirjaan tuli pienen mutkan kautta. Ensiksi löysin Yle Areenan podcast-linjoilta hienon sarjan, nimeltä Virtasen taloushistoria. Minusta on suorastaan hämmentävää, miten pahasti toimittaja Juha Virtasen mainio juttusarja jää kaiken muun taloussisällön jalkoihin. Kaikki puhuvat Pörssipäivästä ja Rahapodista, mutta myös Virtasen taloushistoria ansaitsisi enemmän arvostusta.

Yksi Virtasen taloushistorian jaksoista keskittyikin IT-kuplaan. Vaikka tiesin suunnilleen IT-kuplan taustat ja tunnetuimmat tarinat, Mato Valtosen ja Wapitin seikkailu oli minulle jotain aivan uutta. En tiedä miten minulta on jäänyt tämä osa Valtosen urasta täysin pimentoon kaikkien näiden vuosien ajaksi.

Virtasen podcastissa mainittiin Valtosen kirjoittama kirja, Noh, sano naakka ku nokka katkesi. Kirja jäi väkisinkin mieleeni, eikä pelkästään sen erikoisen nimen vuoksi, vaan myös sen vuoksi, että Mato Valtosella on ollut vuosituhannen vaihteessa hyvinkin näkyvä rooli IT-kuplassa.

Noh sano naakka ku nokka katkes -kirja

Kirjaa piti odotella vuosi

Törmäsin aiheeseen ensimmäistä kertaa syksyllä 2021, mutta Valtosen kirjan sain kouraani vasta vuotta myöhemmin. Syy oli varsin erikoinen, nimittäin kyseiset kirjat tuntuivat olevan jatkuvasti lainassa. En etsinyt kirjaa mitenkään aktiivisesti, vaan pikemminkin jokaisen kirjastoasiointini yhteydessä päätin huvikseen tarkistaa, olisiko kirjaa hyllyssä. Noh, eipä ollut.

Sen lisäksi että kirjat olivat jatkuvasti lainauksessa, toinen hyvä referenssi kirjan suosiolle tulee sen iästä. Valtosen kirja on julkaistu vuonna 2001, eli yli 20 vuotta sitten, mutta siitäkin huolimatta näitä kirjoita on yhä useampia kappaleita monissa kirjastoissa. Ilmeisesti kirja on ihan suosittu, kun siitä liikkuu useita painoksia monissa kirjastoissa.

Lopulta syyskuussa 2022 aika oli kypsä sille, että sain opuksen käteeni. Meinasin tosin missata tämänkin kerran, koska Pasilan kirjastosta hakemani kirja oli ehtinyt jo lähteä toisen asiakkaan matkaan, mutta sattumalta palautuskoriin oli tipahtanut juuri toinen lainassa ollut yksilö. Lainaamani kirja ei siis ehtinyt edes takaisin hyllyyn asti lainaajien välissä!

Mitä odotuksia kirjalta?

Kirjoitan nämä havainnot ennen luku-urakan aloittamista. Minulla on melko suuriakin odotuksia kirjaa kohden. Parin lukemani nettiarvostelun pohjalta kirja on hyvinkin realistinen kuvaus IT-kuplasta, jossa Valtonen puhuu hyvin avoimesti elämästä IT-yhtiössä kuplan keskellä.

Tämän lisäksi kirja on julkaistu houkuttelevana ajankohtana, aivan tuoreeltaan IT-kuplan puhkeamisen jälkeen vuonna 2001. Julkaisuajankohta tarkoittaa sitä, ettei kirjassa ole päästy vielä liikaa ylianalysoimaan IT-kuplan seurauksia ja syntyjä, versus jos kirjaa lähdettäisiin kirjoittamaan tänään uudestaan.

IT-kuplalla, kuten oikeastaan kaikilla muillakin talouden kuplilla, on vähän vähättelevä ja naureskeleva maine. Ihmisiä, jotka sijoittivat IT-kuplaan pidetään vähän hölmöinä. Pidämme myös vähän hassusti typerinä IT-kuplassa rikastuneita ja kaiken myöhemmin menettäneitä, kuten vaikkapa Jaakko ja Antti Rytsölää.

Monesti IT-kuplaan liitetään myös hyvin provosoivia näkemyksiä. Jonkun lukemani kommentin mukaan IT-kuplassa tavallinen nakkikioskikin pystyi listautumaan pörssiin, jos muisti mainita internetin mahdollisuudet antiesitteessä. Samoin monien mukaan IT-yritysten liiketoiminta oli kuplan aikana täysin typerää, eikä sillä ollut minkäänlaisia edellytyksiä tehdä koskaan rahaa.

Olettamuksia roskakoriin

Itse kirjahan on melkoista tykistä alusta alkaen. Huomaan todella nopeasti, että kirjan lukeminen vuonna 2022 eroaa todella paljon siitä, kuin että kirjan olisi lukenut tuoreeltaan vuonna 2001. Vähän yllättäen kirja on nyt kenties vieläkin ajankohtaisempi kuin mitä se on ollut ilmestyessään.

Mato Valtosen seikkailut IT-kuplassa lähtivät hänen bändinsä, Leningrad Cowboysien nettisivu-uudistuksesta. Vaikka Cowboysit ”vanhan liiton bändiltä”, he olivat yksi maailman ensimmäisiä orkestereita, jotka tekivät bändilleen oman verkkokaupan. Verkkosivuille tehtiin kauppa kaikkine ostoskoreineen ja muine nykyaikaisuuksineen jo 1990-luvun puolivälissä.

Sen verran kirjasta pystyy kuitenkin haistamaan vanhentumisen, että vuonna 2001 Valtonen kertoi kirjassa, ettei aika ole vielä kypsä verkkokaupoille. Rahan liikuttaminen internetissä on vielä mahdotonta, eikä kukaan uskalla syöttää luottokorttitietoja mihinkään. Kaikki muu verkkokauppaan liittyen onnistui jo tuolloin, mutta rahan kanssa jumittaminen söi koko leikiltä pohjan.

Leningrad Cowboysien verkkosivujen koodaaminen oli Valtoselle hyppy internet-maailmaan. Internet nähtiin nousevana mahtina ja Valtonen kavereineen lähti miettimään sitä, miten internetiä voisikaan hyödyntää eri tavoin liiketoiminnassa.

Valtosen jengi on yllättävänkin hyvin hajulla tulevaisuudesta. Kirjassa kerrotaan mm. Veikkauksen kanssa tehty suunnitelma nettipelaamisesta, eli internetin kautta voisi tehdä oman lottorivinsä. Myös Postin kanssa oli omia viritelmiä, jossa jokaisella suomalaisella olisi oma sähköpostiosoite ja sitä kautta Postin palvelut. Valtosen firma yritti myydä Postille ideaa pankkitunnistautumisesta jo 1990-luvulla.

Veikkauksen kanssa diiliä ei tullut, koska yhteyshenkilö Valtosen ja Veikkauksen välillä oli omalaatuinen. Yhteyshenkilö sai myöhemmin myös potkut, koska tämä sooloili eikä hoitanut asioitaan kuten pitää. Postin kanssa taas homma meni puihin siksi, että Posti päättikin toteuttaa Valtosen ideat omin päin ilman idean isää.

Nopeasti isoihin pöytiin

Alkuun saatiin toki myös onnistumisia. Yksi näistä oli diili DHL:n kanssa. Käytännössä yritys toteutti DHL:lle nykyisen postipakettien seurantajärjestelmän, missä tekstiviestillä ja rahtikirjan numerolla sai selvitettyä paketin sen hetkisen sijainnin. Myös kumppanuus Radiolinjan kanssa oli merkittävä edistysaskel.

Ylipäätään Wapitin merkittävä etu löytyi siitä, että firman toimitusjohtajana oli nimenomaan rokkarina tunnettu Mato Valtonen. Valtosella oli hyvät esiintyjänlahjat, hän oli tottunut esiintymään myös ulkomailla vierailla kielillä ja tunnettavuus toi erilaista boostia yritykseen. Media tykkäsi tehdä juttuja ”Valtosen Wapitista”, mikä toi näkyvyyttä.

Wapit lähti liikkeelle melkoisella turbovauhdilla. Välillä kirjassa on vaikea ymmärtää sitä, että kaikki nämä lukuisat tapahtumat ja käänteet sijoittuvat vain kolmen vuoden aikajaksolle. Yritys perustettiin vuonna 1998 vaatimattomissa kellariolosuhteissa ja sen konkurssi nähtiin kesäkuussa 2001. Tässä välissä yhtiön arvo ehti kuitenkin kasvaa satoihin miljooniin markkoihin.

Silloin kun Wapitin arvo oli suurimmillaan helmikuussa 2000, kirjassa laskettiin Wapitin markkina-arvon kasvaneen puoli miljoonaa markkaa joka ikinen päivä. IT-alalla vallitsi yleinen hurlumhei-meininki, ja esimerkiksi rahoitusta oli todella helppo saada.

Ei tarvinnut kuin vihjata jostain investoinnista, niin Wapitin oven takana alkoi käydä kuhina. Kirjassa asia oli muotoiltu siten, että kysymys ei ollut siitä saisiko yritys rahaa, vaan kenen sijoittajan rahat yritys haluaa.

Olivatko IT-miljonäärit oikeasti miljonäärejä?

Hyvin usein huomaan ainakin itse miettineeni sitä, mikseivät IT-miljonäärit myyneet sijoituksiaan kuplan huumassa ja hajauttaneet niitä fiksusti eri sijoituskohteisiin. Miksi ihmeessä joku on niin tyhmä, että satumaisen rikastumisen myötä ei tee edes osittaista exitiä?

Valtosen kirja vastaa tähänkin kysymykseen hyvin käytännönläheisesti. Vaikka kotimaiset mediat tykkäsivät revitellä Valtosen vaurastumisella, tilanne oli oikeasti hyvinkin eri näköinen. Kun iltapäivälehdet kertoivat Valtosen varallisuuden olevan Wapitin menestyksen myötä 30 miljoonaa markkaa, todellisuudessa Valtosen pankkitilillä oli kuitenkin vain 5000 markkaa. Kaikki miljoonat olivat kiinni yrityksessä.

Eikä siitä yrityksestä päässyt noin vain eroon. Jos toimitusjohtaja myy oman yhtiönsä osakkeita, se on ikään kuin indikaattori siitä, ettei yrityksellä mene hyvin. Miksi muuten yrityksen tunteva henkilö myisi osakkeitaan? Pahimmillaan merkittävän henkilön tekemät osakemyynnit saattavat sysätä osakekurssin jyrkkään laskuun.

Sen verran Valtonen kuitenkin teki exitiä, että hän myi jonkin verran osakkeitaan, jotta pystyi ostamaan itselleen hulppean merenrantatalon Espoosta. Osakkeiden myynti oli melkoinen puristus ja se piti sisällään erilaisia välivaiheita, sillä osakkailla oli etuosto-oikeus osakkeisiin. Valtosen osakkeet siirtyivätkin yhtiön kansainvälisen sijoittajan omistukseen.

Valtonen myi osakkeitaan ja osti muutama kuukausi myöhemmin itselleen asunnon. Hieman hän koki kuitenkin morkkista siitä, että näiden osakkeiden arvo olisi noussut taas miljoonilla, jos hän olisi myynyt osakkeet vasta talokauppojen hetkellä. Toisaalta Valtonen itsekin naureskeli myös sille, miten ahne ihmisestä hyvin nopeasti tulee.

Yksi hauska kohta kirjassa oli myös se, kun median luomat Valtosen omaisuudella mässäilevät otsikot saivat aikaan erikoisia sivuvaikutuksia. Esimerkiksi Valtosen ala-asteikäiset lapset saivat kuulla koulussa olevansa monimiljonäärin lapsia. Kotona Valtosella oli hieman vaikea selittää tilannetta jälkipolvelle, että rahat ovat kiinni yrityksessä, eikä heillä ole ihan puheiden kaltaista tilannetta.

Hauska tilanne oli sekin, kun lapset lähtivät kyselemään isältään, että mitä tämä käytännössä omistaa. Työnantaja ei omista tietenkään työntekijöitään, vaan he ovat vapaita lähtemään koska tahansa muualle. Toimitilat oli vuokrattu, tietokoneet ja kalusteet liisattu. Periaatteessa Wapit omisti oman lähdekoodinsa, mutta siitäkin huolimatta Valtonen huomasi miettivänsä sitä, että mitä hän oikeastaan edes omistaa.

Wapitin työhenki

Kun Wapitin nousu alkoi, työntekijämäärä kasvoi nopeasti. Yritys oli tunnettu siitä, että siellä oli vapaat työajat ja loputon piikki avoimena Batterylle ja Coca-Colalle. Toisaalta firmassa painettiin myös duunia lähes yötä päivää, eli mitenkään helposta työstä ei ollut kyse.

Wapitilla oli vaikeuksia löytää hyvää työvoimaa, vaikka sitä rekryttiinkin mitä erilaisimmin keinoin. Yksi parhaista rekrytointitempauksista oli hakea Java-koodaajia Aku Ankan kautta. Vaikka Akkarin mainoshinnoittelu oli suolainen, markkinointikampanja oli menestys. Wapitista ja Aku Ankasta uutisoitiin talousmediassa ulkomaita myöten.

Aku Ankka Wapit rekrymainos

Kyseinen ”Wapit-Akkari” sattui muuten löytymään lapsuudenkotini kirjahyllystä. En ole kiinnittänyt tähän mainokseen mitään huomiota lapsuudessani, ja vähän jopa yllätyinkin siitä, että mainos on ollut lehdessä minun Aku Ankka -tilaukseni aikoina. Pienen etsimisen jälkeen kyseinen mainos löytyi numerosta 50/2000.

Sitä mukaa kun työntekijämäärä kasvoi, yhteisöllisyys ja muut tekijät vaikeutuivat. Myös pakon edestä vastaan tulevat isommat toimitilat heikensivät yhteisöllisyyttä. Wapitilla oli kuitenkin loistava ryhmähenki aina loppuun asti, joka näkyi etenkin vaikeuksien alkaessa.

Ongelmat alkoivat kasaantua vuoden 2000 lopussa, kun toistaiseksi vielä kannattamaton yritys tarvitsi sijoittajien pääomaa. Sijoittajien rahahanat alkoivat sulkeutua hyvinkin nopeasti, kun IT-kupla alkoi hiljalleen puhjeta. Jos vielä puoli vuotta sitten yritys sai itse valita oman sijoittajansa, nyt kaikki välttelivät IT-yrityksiin sijoittamista.

Kirjassa Valtonen puhuu myös vaikeista hetkistä. Hän sai IT-kuplan puhkeamisen keskellä burnoutin, eikä ollut talossa ainoa. Jotkut työntekijät tekivät töitä kellon ympäri, eikä sekään ollut mitenkään tavatonta, että joku nukkui toimiston sohvalla työpäivien välissä poistumatta paikalta lainkaan.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Wapitin nousu ja tuho

Wapitin nousu ja lasku olivat lähes yhtä jyrkkiä. Helmikuussa 2000 yrityksen arvo oli ollut 180 miljoonaa markkaa, mutta jo vuotta myöhemmin Wapit lähesty kovaa vauhtia konkurssihakemusta. Rahoittajia ei löytynyt ja alansa pioneerina toiminut yritys tarvitsi ulkopuolista rahaa, jotta sillä oli varaa maksaa työntekijöilleen palkkoja.

Kun yhtiön meno alkoi yskiä, myös yrityksen johto oli vaikean paikan edessä. Pitäisikö heidän laittaa omia rahojaan kiinni yritykseen? Valtonen ei myynyt omaa uutta asuntoaan, mutta hän lainasi Wapitille omia rahojaan, jotka oli varattu yrityskaupasta seuranneiden verojen maksuun. Näitä rahoja Valtonen ei saanut koskaan takaisin.

Köysi kiristyi hiljalleen Wapitin ympärillä. Yritys kerkesi jo hankkimaan toimitiloja Yhdysvalloista sekä Tampereelta, mutta homma luuhistui niin nopeasti, ettei edes muuttokuormaa ehditty koskaan kantaa sisään.

Wapitin henki näkyi hyvin myös vaikeina aikoina. Yllättävän suuri osa Wapitin työntekijöistä oli valmis lykkäämään omaa palkanmaksuaan, jos se antaisi yritykselle vähän lisää aikaa hankkia rahoitusta. Tämä toi Wapitille kuitenkin vain niukasti lisäaikaa.

Työntekijäpuoleen mahtui kuitenkin myös kohuja. Joku työntekijöistä vuoti tietoa Wapitin ongelmista medialle, joka repi aiheesta tietenkin isoja otsikoita. Kaiken huipuksi tietovuoto oli myös kiusallisella tavalla valheellista. Lehtien mukaan Saunalahti oli ottamassa valtaa vaikeuksiin ajautuneessa Wapitissa, mikä taas herätti närää Wapitin suurimmassa asiakkaassa, kilpailevassa Radiolinjassa.

Tietovuoto oli Wapitille hyvin ahdistava kokemus, sillä sisäisesti tiedotetut asiat vuotivat vielä toistamiseen ulos. Joku raportoi sisäisiä asioita yrityksen sähköpostista eteenpäin, mutta työnantajalla ei ole oikeutta katsoa kuka vuotaja oli.

Tietovuodon vuoksi yritys joutui keskittymään rahoituksen metsästämisen sijasta julkiseen tiedottamiseen. Lisäksi työyhteisön rivit alkoivat rakoilla. Taustallahan oli se tilanne, että monet olivat olleet kuukausia palkatta töissä, jotta yritys saisi rahoituksen kuntoon. Nyt yksi työntekijä vaikeutti tätä rahoituksen hankintaa omalla sooloilullaan.

Kohti vääjäämätöntä konkurssia

Wapitia ei pelastanut lopulta yhtään mikään. Valtonen itse kuvailee kirjassa sitä, miten vaikeassa asemassa Wapit oli rahoitusneuvotteluissa. Vastapuoli tiesi ongelmat, joten se tahallaan viivytteli prosessissa, sillä Wapitin oli pakko tulla aina vain lähemmäs vaatimustensa kanssa.

Konkurssi nähtiin kesäkuussa 2000. Kirjassa Valtonen kuvailee varsin kattavasti konkurssiaikaisia ja konkurssin tekemiseen liittyviä tunnelmia. Hän pohtii kirjassa esimerkiksi konkurssiin liittyvää häpeää, josta hän sai itsekin tuntea osansa. Lisäksi Valtonen arvelee konkurssin tultua, että kotimainen talousmedia tulee lällättelemään konkurssilla loputtomiin.

Tästä syystä Valtonen kertoo kirjassa ottaneensa tietoisesti hyvinkin avoimen tavan käsitellä konkurssia. Hän antoi medialle haastatteluja aiheesta, eikä lähtenyt piiloutumaan. Ehkä juuri nämä syyt vaikuttivatkin siihen, ettei Valtosen konkurssia käsitelty lopulta edes kovin naljailevaan sävyyn.

Konkurssin jälkeen Wapit-henki jatkui yhä. Vaikka yritys meni, yhteisöllisyys säilyi. Wapitin porukka piti jopa omat ”hautajaiset” melko pian konkurssin jälkeen, joka rahoitettiin tyhjentämällä toimisto kaikista tyhjistä panttipulloista. Vaikka reissun perimmäinen syy oli varsin surullinen, hautajaiset olivat kuitenkin kaikilla mittareilla jymymenestys.

Kirja päättyy myös tähän hetkeen, eikä kirjassa vedetä enää sen suuremmin läpi mitään yhteenvetoa Wapitista tai IT-kuplasta. Kirjahan on itse asiassa julkaistu IT-kuplan rauhoittumisen aikoihin.

Loppupäätelmät: mitä kirja opetti?

Päällimmäinen fiilis kirjan luvun jälkeen on hämmennys. En muista lukeneeni koskaan aiemmin kirjaa konkurssista, enkä varmasti ainakaan näin nopeasti tapahtuman jälkeen julkaistua pohdintaa. Ihan jo tästäkin syystä suosittelen kirjaa kaikille heille, jotka ovat jo tehneet konkurssin, sekä heille, jotka tulevat kenties tekemään sen tulevaisuudessa.

Mato Valtosen itsensä kirjoittama teksti on hauskaa ja kursailematonta. Vaikka aiheena on talous ja yrittäminen, kirja on varsin helppolukuinen. Oikeastaan sen voisi vielä laskea jollain mittarilla jopa rock-kirjaksi, sillä sen verran paljon rock’n’roll kulkee matkassa läsnä alusta loppuun asti.

Kirja romutti jonkin verran omia ennakkoluulojani. Se vastasi hyvinkin kysymyksiin, että minkä takia IT-kuplan aikana niin harva halusi, uskalsi tai pystyi hajauttamaan omistuksiaan. Lisäksi kirja ampui alas väitteitä siitä, etteivät ne IT-kuplan suurimmat menestyjät olleet aivan täyttä ilmaa. Valtosella ja Wapitilla oli itse asiassa todella hyvin haisua siitä, mihin suuntaan maailma tulee kulkemaan.

Sivuilta voisi poimia vaikka kuinka monta napakymppiin osunutta ennustusta, joista päällimmäisenä minulle jäi mieleen ennustus internetin tulemisesta ihmisten taskuihin. Valtonen laski internetin tulleen 1990-luvun puolivälissä, jonka jälkeen se yleistyisi rajusti 10 vuotta myöhemmin ja siihen 5 vuotta lisää niin kaikilla tulee olemaan internetlaitteet jatkuvasti taskussa mukana.

Ottakaa huomioon, että yläpuolen ennustus on heitetty vuonna 2001. Aikana, jolloin ajatus esimerkiksi verkkokaupasta ja verkkomaksuista oli vielä suorastaan utopiaa.

Yksi kirjan päällimmäisiä sanomia oli myös se, että joillekin pioneeriyrityksille jää kaikesta huolimatta käteen vain luu, jonka joku muu myöhemmin tuleva yritys korjaa onnistuneesti talteen.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Yksi kommentti kohteessa “Luettua: Noh, sano naakka ku nokka katkes – tarina IT-kuplasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.