Koska tämän blogin lukijoita kiinnostaa myös yrittämiseen ja blogituloihin liittyvät postaukset, tykkään kirjoitella niistä teille säännöllisesti. Osa lukijoista saattaa lukea näitä sillä ajatuksella, että he haaveilevat omasta blogista tai digiyrittämisestä. Osa taas saattaa olla muuten vain kiinnostunut siitä, mitä kaikkea bloggaamisessa tulee ottaa huomioon.

Tällä kertaa ajattelin kertoa teille aiheesta, joka koskee oikeastaan jokaista internetin käyttäjää. Tänään aiheena on kuvien käyttö blogissa tai oikeastaan ihan missä tahansa päin internetiä, sekä niiden tekijänoikeudet.

Kuten tulette kohta lukemaan, kuvien tekijänoikeudet ovat melko loputon suo, jossa ei aina ole olemassa ihan täydellisiä tai yksiselitteisiä sääntöjä. Sen vuoksi kaikkien internetissä seikkailevien kannattaakin olla varuillaan sen kanssa, miten käytätte kuvia.

Tekijänoikeudet vapaa kuva blogi

Moni käyttää tietämättään ”laittomia” kuvia

Olen kirjoittanut tätä blogia vuodesta 2017 asti ja sen pitämisen aloitin täysin tyhjästä. Koska en ymmärtänyt yhtään mistään bloggaamisen osasta hölkäsen pöläystä, oli kulttuurishokki melkoinen. Kaikki piti opetella alusta alkaen itse ja opeteltavaa riitti.

Tässä tilanteessa esimerkiksi kuvien hankinta on helposti sellainen osio, missä tekee mieli mennä mistä aita on matalin, eli kirjoittaa googleen joku haluttu hakusana ja napata kuvatuloksista joku kiva kuva käyttöön. Tämähän on täysin väärä tapa toimia, jota voi verrata jopa varastamiseen.

Varmasti monella aloittelevalla bloggaajalla on houkutus tehdä juuri näin. Usein sitä toimintaa perustellaan itselle sillä, että blogini ei ole kaupallinen tai en tee sillä rahaa. Se ei ole kuitenkaan peruste millekään. Muiden kuvia ei saa käyttää ilman lupaa, teki niillä rahaa tai ei.

Myös minä sorruin näihin virheisiin

Monesti kuvitellaan myös sitä, että mitä tahansa kuvaa saa käyttää, jos sen yhteyteen merkkaa lähteen. Tämäkin on väärin. Se että mainitset kuvan lähteen ei tarkoita vieläkään lupaa kuvan käytölle.

En aio esittää tässä mitään viatonta kaveria. Myös minä tein bloggaajan urani alkuvaiheina edellä mainittuja virheitä. Otin blogin alkuaikoina kuvia käyttöön ymmärtämättä niistä yhtään mitään, ikään kuin merkkaamalla kuvan lähteeksi vaikkapa kyseisen sivuston, saisin käyttää sitä miten lystää.

Kuvien käyttö kannattaa ottaa heti tosissaan, koska jos aiheeseen herää vasta myöhemmin, saattaa vastassa olla vaikea työmaa. Joudut käymään kaikki vanhat julkaisusi läpi, jotta löydät sieltä käytetyt kuvat. Joidenkin kuvien kohdalla joudut lisäksi miettimään sitä, onko tämä kuva nyt luvallinen vai ei. Eli helpommalla pääsee, kun heti alusta alkaen katsoo kuvat kuosiin.

Kun uudistin blogini vuonna 2019, kävin siinä samassa läpi joka ikisen kuvan tässä blogissa. Jouduin monen kuvan kanssa pähkäilemään sitä, onko tämä kuva varmuudella luvallinen kuva. Monissa tapauksissa varmuuden vuoksi vaihdoin kuvan vielä toiseen, jonka käyttöluvasta pystyin olemaan varma.

Käytämme nykyään ajattelematta kuvia laittomasti

Nykyinen sosiaalisen median aikakausi saa meidät julkaisemaan asioita nettiin yhä helpommin ja kevyemmin. Jos vielä joskus kymmenisen vuotta sitten harva meistä osasi ottaa tietokoneella kuvakaappauksen, niin puhelimella lähes jokainen osaa tehdä sen. Kuvakaappauksen ottamiselle on olemassa lähes jokaisessa puhelimessa omat pikapainikkeensa, jolla niitä voi kaapia talteen parissa sekunnissa.

Samaan aikaan erilaiset meemit ovat yleistyneet isoksi osaksi arkipäiväämme. Parhaimmillaan jopa yrityksetkin käyttävät meemejä hyödyksi omissa markkinointikanavissaan. Tunnetuista meemeistä väännellään omia versioita, esimerkiksi vaihtamalla niihin tekstit tai muokkaamalla kuvaa hieman.

Meemit ovatkin itse asiassa tekijänoikeuksien suhteen äärimmäisen iso harmaa alue. Koitin hieman paneutua meemien tekijänoikeuksiin tätä artikkelia varten, mutta se lienee tekijänoikeuksien näkökulmasta kenties yksi vaikeimmin tulkittavista asioista. Tietyt jutut puoltavat meemien vapautta tekijänoikeuksista, toiset taas eivät.

Luin lakimies Jussi Karin blogia koskien meemien tekijänoikeuksia, jossa hän avasi asiaa lakipykälien kulmasta. Teksti on todella pitkä, eikä siinä ole ihan selvää helposti sovellettavaa nyrkkisääntöä meemien tekijänoikeuksille, mutta se ei ole Jussi Karin syy, vaan pikemminkin hieman tulkinnanvaraisen lainsäädännön.

Ehkä oleellisin pihvi Jussi Karin blogikirjoituksessa tulee tässä kappaleessa, jossa kerrotaan meemien jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Tärkeää olisi muistaa myös se, että meemien jakaminen voi olla yhtälailla tekijänoikeusrikkomus, kuin niiden tekeminen.

Jos haluat olla varma siitä, ettet tee mitään juridisesti epäselvää tai eksy lainvastaiselle puolelle, älä yksinkertaisesti käytä tai jaa meemikuvia. Juridisesti tarkasteltuna jokainen meemikuva on miinakenttä, erityisesti jos meemi perustuu valokuvaan, kuten vaikkapa Bad Luck Brian. Maailmalla muutamat meemit ovatkin johtaneet oikeudenkäynteihin.

Jussi Kari omassa blogissaan

Somejätit laittavat tekijänoikeudet ahtaalle

Käytännössä siis myös tekijänoikeuksia loukkaavan meemin jakaminen on rikos yhtä lailla, kuin niiden tekeminen. Jakaminen voi pienimmillään olla vaikkapa Twitterissä tai Facebookissa tehty päivityksen jako, jossa tämä kuva on.

Ja kyllä, sinä olet vastuussa alkuperäisen materiaalin selvittämisessä. Minulle tuli vähän samanlainen tilanne eteen, kun Ylen Digitreenit kertoi tekijänoikeuksista ja niiden materiaalin jakamisesta internetissä. Siellä silmiini osui erityisesti sellainen kohta, missä puhuttiin YouTube-videon jakamisesta tekstilinkkinä blogissa.

Ennen linkin jakamista minun tulisi selvittää se, onko YouTubeen ladattu teos rikkonut tekijänoikeuksia, eli onko video ladattu sivustolle sen tekijöiden toimesta. Mikäli en tätä tee ja linkitän (eli ohjaan lukijoitani) kohti tekijänoikeuksia rikkovaan videoon, syyllistyn itsekin tekijänoikeusrikkomukseen.

Kuten edellä mainituista somepalveluista voi päätellä, sosiaalisen median jätit ovat laittaneet tekijänoikeudet varsin ahtaalle. Moni meistä tekee somealustoille sisältöä, joko ammattilaisena tai amatöörinä. Someyhtiöt harvemmin puuttuvat itse tekijänoikeuksiin, vaan yleensä se poistopyyntö tulee siltä, joka kokee tulleensa tekijänoikeusloukatuksi.

Uskallan tässä kohti väittää, että järkyttävän iso siivu esimerkiksi YouTubessa olevasta materiaalista on varmasti enemmän tai vähemmän tekijänoikeuksia rikkovaa. Jännä nähdä mihin somepalvelut menevät lähitulevaisuudessa ja aletaanko hommaa kenties valvomaan jotenkin tarkemmin.

Meemi Paavo Väyrysestä maksoi 250 euroa

Suomesta tiedän ainakin yhden tapauksen, jossa Facebookissa jaetusta meemistä tuli tekijänoikeusrikkomus. Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen jakoi koomikon palveluihin keskittyneellä Facebook-sivullaan meemin Paavo Väyrysestä, joka oli vuorostaan alkujaan normaali lehtikuva.

Kuvassa Väyrynen ilmestyy eduskuntatalon hissistä näkyviin, ja tällä meemillä viitataan aina sellaisiin tilanteisiin, kun jossain päin suomalaista politiikkaa aukeaa sellainen virka, johon Väyrynen sopisi. Esimerkiksi jokaisen Keskusta-puolueen puheenjohtajavaihdoksen yhteydessä tämä Paavon hissimeemi lähtee välittömästi liikkeelle.

Koomikko Pylkkänen jakoi omalla Facebook-sivullaan kyseisen kuvan jonkinlaisella ajankohtaisella saatetekstillä. Myöhemmin Pylkkäsen sähköpostiin tulikin ilmoitus tekijänoikeusrikkomuksesta, ja seurauksena noin 250 euron mittainen ”sakko”. Vaikka kuva on käytännössä jo vakiintunut meemi, tästäkin huolimatta lehtikuvan jakaminen laskettiin tekijänoikeusrikkomukseksi.

Tässä kohti tullaan taas siihen tilanteeseen, että ihan sama vaikka kaikki muut olisivat jakaneet jo vuosikausia kyseistä kuvaa omilla seinillään, siitä huolimatta sinä voit huolimattomalla kuvan jakamisella syyllistyä tekijänoikeusrikkomukseen.

Erikoinen case: meinasin saada satikutia oman haastatteluni jakamisesta

Tässä välissä voisin jakaa teille varsin erikoisen kuvien tekijänoikeus-sähläyksen, josta olen saanut osani. Näin bloggaajana olen saanut kunnian osallistua vuosien varrella useisiin erilaisiin haastatteluihin. Näitä on ollut laidasta laitaan, on ollut niin muiden bloggaajien tekemiä haastatteluja, samoin kuin ihan oikeasti isojen mediatalojen tekemiä haastiksia.

En nyt mainitse ihan suoraan kaikkia tapauksen osapuolia, koska en halua virtsata kenenkään osapuolen nilkoille. Ymmärrän myös sen, että jokainen osapuoli hoitaa oman tonttinsa ja joskus emme tiedä mitä joku toinen on meille luvannut tai ohjeistanut.

Sain taannoin eräältä kuvien tekijänoikeuksia valvovalta yritykseltä virallisen oloisen sähköpostin, jossa minua syytettiin tekijänoikeusrikoksesta. Sähköpostiviestissä oli kuvakaappauksia tästä laittomasta kuvasta, jota olin blogissani käyttänyt. Viestissä kerrottiin myös se, että tästä hyvästä minulle uhattiin antaa kuvan laittomasta käytöstä parin sadan euron arvoinen sakkomaksu.

Kyseinen kuva, jonka varastamisesta minua syytettiin, oli myös erikoinen. Se oli nimittäin otettu minusta tehdystä haastattelusta, joka oli kaiken huipuksi useamman vuoden takaa. Se oli siis sellainen perus ”kuvakaappauskuva” jutun alusta, joita otamme rutiininomaisesti lähes joka päivä nähdessämme mielenkiintoisen jutun.

Erikoista tässä minun kuvakaappauksessani oli vieläpä se, että siitä vain pieni osa oli sellaista, missä olin rikkonut tekijänoikeuksia. Tässä alapuolella esittelen teille esimerkin tästä kuvakaappauksesta niin sanottuna re-makena, koska ymmärrettävästä syystä en aio laittaa sitä tähän uusiksi. Tässä kuvakaappauksessa oli (minun mielestäni) kaikki tarpeellinen tieto aina jutun alkuperäisestä linkistä jopa kuvan tekijätietoihin.

Kuvien käyttö blogissa

Tuosta kuvasta tekijänoikeusrikkomuksia löytyi ainoastaan punaisella ympyröidystä kuvasta. Muu osa kuvasta ei kuulemma kiinnostanut heitä tekijänoikeuksien kannalta. Vähän vakavalla aiheella vitsaillen voisin sanoa, että kuvakaappauksen sisällä olevan kuvan sisällä oleva kuva oli heille siis liikaa.

Jotta homma olisi mahdollisimman sekava, niin muistan hyvin tuon alkuperäisen haastattelun, jonka teimme toimittajan kanssa. Koska kyseessä oli minun ensimmäinen isolle lehdelle tehty haastattelu, kysyin tietysti toimittajalta siitä, saanko jakaa artikkelia blogissa seuraajilleni. Sain siltä istumalta suullisen luvan, sillä kyllähän lehdet tykkäävät siitä, että heidän juttujaan promotaan eteenpäin.

Kyseessä ei ollut edes mikään maksumuurin takana oleva artikkeli, joiden sisältöähän edes me ”osalliset” emme saa jakaa muille. Tosin tähänkin törmää lähes päivittäin, että ihmiset jakavat maksumuurin takaisia juttuja sosiaalisessa mediassa. Ei mennä kuitenkaan nyt syvemmälle siihen aiheeseen.

Miten sitten oma tekijänoikeussekoiluni eteni? Ilmoitin heille, että mites kun kyseinen kuvakaappaus on minun omasta haastattelustani, jonka jakamiselle olen saanut tekijältä suullisen kuvan. Tämän jälkeen tekijänoikeuksia seuraava yritys pyysi minulta jotain lisenssikoodia, joka antaa minulle luvan käyttää kuvaa. Lisenssikoodi on siis eräänlainen vapaudut vankilasta -kortti.

Seuraavaksi lähestyn parin vuoden viiveellä haastattelun tehnyttä toimittajaa, joka tietenkin pahoitteli asiaa, mutta ei osannut tehdä asialle itse mitään. Hän ohjasi minut oman esimiehensä puheille, joka taas toi keskusteluun mukaan heidän juttujensa kuvituksesta vastaavan kaverin. Kuvituksista vastaava kaveri myönsi tilanteen ongelmallisuuden, mutta ei suostunut tai pystynyt toimittamaan minulle tarvittavaa lisenssikoodia.

Kuvittaja käski minun olla yhteydessä kuvatoimistoon, mutta vuorostaan taas tekijänoikeustoimisto kielsi tämän puuhan. Sieltä tuli ohjeistus, että mikäli en saa jutun tehneeltä mediatalolta lisenssikoodia, silloin olen rikkonut tekijänoikeuksia ja homma livahtaa sakon puolelle.

Kuvien käyttö bloggaaja
Tällainen härdelli saadaan aikaan yhdestä kuvakaappauksesta.

Piirsin huvikseni tilanteesta mindmapin, josta näkee hyvin sen, miten isoiksi ongelmat voivat pahimmillaan kasvaa. Oikeastaan ”riita” oli vain minun ja kuvatoimiston välillä, joskin siihen oli otettu mukaan tekijänoikeuksia valvova toimisto. Myöhemmin haastattelujutun pohjalta kuvioihin tuli kolme eri henkilöä, joista kukaan ei osannut oikein sanoa siihen juuta eikä jaata.

Tarinalla on vähän erikoinen loppu, sillä jossain kohti tekijänoikeustoimisto hiljeni täysin. En tiedä tuliko joltain osapuolelta käsky päästää pikkiriikkinen bloggaaja pois pinteestä, vai mitä ihmettä tapahtui, mutta homma ikään kuin kuoli kasaan, vaikka alussa tilanne näytti hyvinkin uhkaavalta.

Mitä opin tästä casesta? Kirjalliset luvat kunniaan

Jos jotain opin tästä casesta, niin aina täytyy olla kirjallinen lupa kuvien käytölle. Erityisesti haluan korostaa sanaa kirjallinen lupa, koska omien havaintojeni mukaan suullisia lupia satelee kaikilta todella kevyesti. Sinänsä ihan mukava juttu, mutta jos kakkeli osuu tuulettimeen, niin parin vuoden päästä voi olla ikävä lähteä selvittelemään sotkua, että kukahan on luvannut kenelle ja mitä.

Erilaisten haastattelujen myötä olen päässyt myös kokemaan sen, että minusta otetaan ammattivalokuvaajan toimesta kuvia juttuun. Niissä tuttu kaava on mennyt siten, että sovimme kuvaajan kanssa ajankohdan, käydään räppäämässä kuvat talteen ja poistutaan eri teille.

Olen jokaisella kerralla kysynyt kuvaajalta lupaa kuvien käytölle, eli saisinko hyödyntää näitä tuoreita kuvia omassa blogissani. Joka kerta olen saanut myönteisen vastauksen. Siihen on voinut tulla jotain mietoja ja asiallisia ehtoja, kuten vaikkapa, etten käytä niitä kuvia ennen varsinaisen jutun julkaisua tai edes heti julkaisun yhteydessä.

Yleensä kuvaajat ovat myös kieltäneet kuvien käytön muiden medioiden tekemissä ammattimaisissa jutuissa. Ihan reilu peli, ei siinä mitään. Olisihan se hassua, että kilpaileva media käyttäisi lupaa kysymättä toisen ottamia kuvia hyödykseen.

Hitusen yllättävää on ollut se, että kukaan kuvaaja ei ole koskaan vaatinut mitään tekijänoikeustietoja kuvien yhteyteen. Olen ikään kuin saanut vapaat kädet mennä ja käyttää kuvia kuten haluan – ainakin suullisen luvan mukaan.

Vahingoista oppineena olen pyytänyt lupia nykyään myös kirjallisena ja jälkikäteen. Osa on antanut minulle kirjallisen luvan sähköpostilla, mutta osa kuvaajista ei ole vähän hassusti koskaan vastannut niihin tiedusteluihini.

Näistä sähläyksistä oppineena en ole uskaltanut ottaa näitä kuvia käyttöön, vaikka periaatteessa suullisen suostumuksen olen kuvaajilta saanutkin. Mennään mieluummin varmuuden kautta better safe than sorry -asenteella.

Myös minulta ”varastetaan” kuvia

Meikäläisen pitäisi ihan oikeasti investoida itse ostettuihin ja hankittuihin henkilökuviin, sillä se on eräänlainen sijoitus. Tarvitsen säännöllisesti erilaisia kuvia itsestäni, mm. pienempien medioiden haastatteluihin sekä esimerkiksi vieraskynäpostauksiin.

Olen havainnut myös sellaista käytäntöä, että kun olen lisännyt blogiini muutaman kuvan itsestäni (mm. blogin takaa -sivulle), niin joskus muut mediat ja yhteistyökumppanit käyttävät minulta lupaa kysymättä näitä kuvia omissa someissaan tai kuvituksissaan.

Ei sillä, että minulla olisi asiaa vastaan varsinaisesti mitään, mutta nuo kuvat ovat juuri niitä yllä mainittuja kuvia, joihin olen saanut kuvaajalta käyttöluvan omalla sivustollani. Sen sijaan en ole saanut lupaa käyttää kuvia muissa kuin omissa jutuissani, joten kolmannen osapuolen lainatessa kuvaa minulta kysymättä ajaudumme ikävästi vähintäänkin harmaalle alueelle.

Toisaalta myös tämäkin yksityiskohta viestii hyvin siitä, miten välinpitämättömästi tekijänoikeuksiin joskus suhtaudutaan. Samaan aikaan oma tapaukseni kiteyttää hyvin sen, miksi lähes jokaisen kuvan kohdalla olisi tärkeää varmistaa erikseen se, että kuvaa saa todellakin käyttää. Kuvien joukossa voi aina olla poikkeustapauksia, joissa käyttöä on jossain mielessä rajattu.

Vaikka yrityksellä on oma mediapankki, et saa välttämättä käyttää sitä

Jatketaan vielä haastattelujen maailmassa. Oma lukunsa on myös yritysten mediapankit ja brändiohjeistukset, jotka ovat melkoisia tietopaketteja. Niissä on tarjolla lukuisia erilaisia versioita yrityksen logoista ja ohjeet niiden käytölle. Hyvätkään ohjeet eivät kuitenkaan vielä takaa sitä, että saisit käyttää niitä materiaaleja vapaasti.

Olin kerran vieraana eräässä ohjelmassa, ja halusin nostaa tätä ohjelmavierailua esiin blogissani. Minua haastatelleen kanavan logo olisi ollut hyvä osa jutun kuvitusta. Googlaamalla löytyi firman mediapankki, jossa oli jos minkä väristä ja muotoista logoa tarjolla ladattavaksi, sekä kattavat ohjeet sille, minkälaista logoa tulee käyttää missäkin yhteydessä. Todella hienot ja helpot ohjeet, joiden avulla kuka tahansa löytää mihin tahansa käyttöön sopivaa kuvamatskua.

Ohjeistuksissa oli kuitenkin mainittuna, että kuvien käytölle tulee aina pyytää ensiksi lupa sähköpostilla. Minähän tein työtä käskettyä, koska oppieni mukaan en lähde enää olettamaan yhtään mitään kuvien käyttöön liittyen. Ennakkoon kuvittelin homman olevan ihan läpihuutojuttu, sillä periaatteessa minähän vain promoan heidän ohjelmaansa omissa kanavissani, ja olinhan juuri ollut heidän vieraanaan.

Noh, kuten sanoin, älä ikinä oleta mitään. Sain nimittäin rukkaset idealleni:

Mukava kuulla, että olet ollut haastatteluissa ohjelmissamme, kiitos niistä! MItä tulee logon käyttöön, [yrityksen nimi] allekirjoittaa omat sisältönsä ja yhteistyöprojektit logollaan, mutta valitettavasti tämänkaltaiseen käyttöön emme voi logoa antaa.

Lopputulemana tälle tarinalle kerrottakoon se, että päädyin käyttämään jutussa jotain geneeristä kuvapankkikuvaa.

En tällä hetkellä tiedä sitä, saisinko käyttää esimerkiksi Ponssen mediapankin kuvia omassa blogissani, vaikka käsittelisin yhtiötä positiiviseen sävyyn. Asia täytyy vähintään varmistaa yritykseltä itseltään, mutta harmillisesti oman kokemukseni mukaan yritykset vastaavat kysymyksiin varsin hitaasti – jos vastaavat ollenkaan.

Sinänsä ymmärrettävää, että viestintäosaston aika ei tahdo riittää minun kaltaisteni pienten toimijoiden viestien vastaamiseen, mutta selkeät linjaukset olisivat kaikille osapuolille paras käytäntö. Minä pääsen helpommalla, kun käytän kuvapankkien laillisia kuvia, joita saan 100 prosentin varmuudella käyttää.

Myös isot mediat saavat satikutia kuvakaappauksista – case Räikkönen

Jos minä saan joskus harmaita hiuksia kuvien käytöstä, niin viime aikoina niitä ovat kokeneet myös isot suomalaiset mediatalot. Erityisen haastavia nämä tilanteet ovat sosiaalisen median puolella ja etenkin vain hetken aikaa näkyvissä päivityksissä.

Esimerkiksi Instagramin tarinatoiminto on hyvä esimerkki tästä. Instagram story on 24 tuntia esillä oleva päivitys, joka katoaa vuorokauden jälkeen pois näkyvistä. Nämä tarinat ovat toimittajille siinä mielessä haastavia, että niitä ei voi käytännössä lainkaan linkittää artikkeleihin ja vaikka voisi, niin tarinat katoavat seuraavana päivänä, joka taas syö itse uutiselta pointtia.

Vähän hassusti taas Instagram-kuvien upottaminen koetaan usein ”lailliseksi tavaksi” esittää kuvia, vaikka en nyt tiedä mikä siitä tekee lopulta sitten varsinaisen eron kuvakaappaukseen. Ainakin upotuksena käytettäviä kuvia alkuperäinen julkaisija voi jollain tavalla hallita, eli jos julkaisija poistaa kuvan, katoaa myös upotus. Ehkä tässä on se suurin ero kuvakaappaus vs upotus -asetelmalla.

Palataan Instagram-tarinoihin ja kotimaisten mediayhtiöiden kalliiksi tulleisiin kuvakaappauksiin. Etenkin iltapäivälehdet tekevät lähes päivittäin uutisia julkisuudesta tuttujen henkilöiden some-päivityksillä, koska siitä saa helppoja ja ihmisiä kiinnostavia artikkeleita omalle sivustolle. Nykyään monet julkkikset tykkäävät käyttää myös Instagram storiesia, jonka myötä uutisten tekeminen vaatii käytännössä kuvakaappauksien ottamista näistä päivityksistä.

Näin kävi myös keväällä 2020, kun Kimi Räikkönen jakoi aivan tavallisen tarinan seuraajilleen Instagramissa, kuten hän on tehnyt satoja kertoja aiemminkin. Koska Kimi kerää paljon klikkauksia, tästä tarinasta tehtiin uutinen, johon liitettiin kuvakaappaus Kimin ottamasta kuvasta. Ilta-Sanomien versio tästä uutisesta on luettavissa täältä, vaan tuota alkuperäistä kuvakaappausta ei ole siinä enää.

Kimi on hurja mies myös radan ulkopuolella ja hän päätti haastaa mediayhtiöt oman kuvansa oikeuteen tekijänoikeusrikkomuksesta, koska hän voi tehdä niin. Lopulta homma ratkesikin siihen, että Kimi voitti jutun oikeudessa ja mediayhtiöt joutuivat maksamaan miljardööri-Räikköselle ruhtinaalliset 5000 euron korvaukset.

Kimi tuskin teki tuota temppua rahan takia, mutta omasta mielestäni se oli ihan hyvä näpäytys ja muistutus meille kaikille siitä, että tekijänoikeudet ovat osana myös sosiaalista mediaa.

Kimin saamien korvauksien päälle tulee vielä oikeudenkäyntikulut, mitä kertyi jälleen kerran uskomattomalta kuulostavan 65 000 euron edestä. En tiedä kumpi voitti jutussa enemmän, Räikkönen vai asianajajat. Vähän kärjistäen voidaankin sanoa, että kuvakaappaus Kimin huoltoasemalla otetusta päivityksestä maksoi 70 000 euroa. Ei huono, sanoisi muuan tanssituomari.

Oikeudenkäynnin jälkeen Helsingin-Sanomat teki vielä oman jutun aiheesta, jossa se pohdiskeli case-Räikkösen vaikutusta jopa uhkana sananvapaudelle. Jutussa käytiin myös pitkän kaavan kautta läpi sitä, milloin olisi mahdollisesti hyväksyttävää käyttää minkäkinlaisia kuvia. Artikkelin pihvi lienee siinä, että homma on yksi iso pykäläviidakko, josta ehjänä ulos tulee kaikista rohkein Tarzan.

Mikäli case-Räikkönen kiinnostaa enemmän, täältä löydät Markkinaoikeuden alkuperäisen päätöksen aiheesta. Hauskana yksityiskohtana päätöksessä on se, että Kimin yksityisuudensuojaa kunnioitetaan jutussa, eikä hänen nimeään paljasteta päätöksessä. Päätöksessä kuitenkin sanotaan kantajan olevan suomalainen F1-maailmanmestari, jolla on Minttu-niminen vaimo.

Tekijänoikeuksista on valitettavan helppo riidellä

Vaikka tämän postauksen pääpaino on kuvissa, en malta olla laajentamatta aihetta myös videoihin ja taideteoksiin. Välillä vastaani kävelee maalaisjärjellä ajateltuna todella vaikeasti ymmärrettäviä tulkintoja tekijänoikeuksista.

Kuten osa blogini lukijoista tietää, olen ollut muutamana vuotena tekemässä mediatöitä Jyväskylän MM-rallissa. Olen osallistunut rallitapahtuman omaan mediatiimiin ja tehtävänäni on ollut ylläpitää esimerkiksi tapahtuman some-profiileja, sekä tuottaa sinne sisältöä kuten kuvia, tekstiä ja videoita.

Vaikka olen ollut vapaaehtoistöissä tapahtuman järjestäjän nimissä, myös minua on koskenut ralleihin liittyvät tekijänoikeudet. Rallissa on kuulemma yleisenä käytäntönä, että kaiken videokuvan liikkuvista ralliautoista omistaa WRC. Niin hurjalta kuin tämä kuulostaakin, en järjestävän tahon edustajana saanut laittaa tapahtuman virallisiin somekanaviin vahingossakaan yhtään videokuvaa liikkuvasta autosta.

Säännöt olivat jopa niin karskit, että videokuvan oikeudet koskivat myös varsinaisen kilpailun ulkopuolista liikkumista. Jos ralliauto liikkui vaikkapa huoltoparkissa tai oli ajamassa kohti seuraavaa pikataivalta, kukaan muu kuin rallin tv-oikeudet omistava taho ei olisi saanut kuvata tätä.

Noh, tätä käytäntöähän totellaan todella huonosti, sillä suurin osa rallikansasta ei edes tätä sääntöä tunne. Jokainen meistä on nähnyt varmaan kaverin some-kanavien kautta liikkuvaa kuvaa ralliautosta, ja tietääkseni asiaan ei ole koskaan puututtu.

Toinen hauska esimerkki löytyy patsaista ja taideteoksista, joiden tekijänoikeuksiin liittyviä ohjeistuksia en tätä artikkelia varten edes löytänyt, mutta sellaisiakin on olemassa. Ihan sama, vaikka taideteos sijaitsisi kaiken kansan nähtävillä, tähänkin voidaan tehdä kuvaamiseen liittyviä tekijänoikeusehtoja.

Jälleen yksi kotimainen esimerkki on Helsingissä sijaitseva Eila Hiltusen tekemä Sibelius-monumentti. Vaikka Hiltunen on kuollut jo 20 vuotta sitten, siitäkin huolimatta monumentilla on yhä erilaisia tekijänoikeuksia, joista Hiltusen perikunta pitää kuuleman mukaan kynsin hampain kiinni.

Olen kuullut esimerkiksi tarinan, että eräs kotimainen lehti oli tekemässä Hiltuseen liittyvää juttua, ja jutun kuvituksessa olisi käytetty lehden oman kuvaajan ottamaa kuvaa Sibelius-monumentista. Kuvaaja tiesi monumenttia koskevat tekijänoikeusjutut, joten hän lähti kyselemään Hiltusen perikunnalta lupaa käyttää Sibelius-monumenttia osana taitelijaa koskevaa artikkelia.

Hiltusen perikunta kuitenkin kielsi jyrskästi käyttämästä monumenttia osana jutun kuvitusta, joten se jäi tekemättä, vaikka itse juttu kyllä valmistuikin alkuperäisen suunnitelman mukaan.

Myös Eila Hiltunen oli itsekin hyvin ärhäkkä puolustamaan omia tekijänoikeuksiaan. Kävipä kerran niinkin, että Hiltusen valokuvanäyttelystä oli otettu kuva suomalaisiin medioihin, ja jostain syystä joku yritys oli halunnut käyttää tätä kuvaa omassa markkinoinnissaan.

Yritys oli ostanut kuvan jonkinlaiselta kuvapankkisivustolta, mutta kuvan ostamisesta huolimatta yritys ei kuitenkaan saanut kaikkia sen tarvitsemia oikeuksia. Hiltunen haastoi oikeuteen mainostajan, mainostoimiston sekä kuvatoimiston, ja lopulta Hiltunen voittikin tämän riidan.

En ole lukenut sen syvemmin mistä jutussa on ollut kyse, mutta tärkeimpänä oppina lienee se, että myös ostaessasi kuvia sinun tulee tuntea ostamiesi kuvien tekijänoikeudet.

Mistä blogiin sopivia kuvia sitten löytää?

Artikkelista on tullut pitkä ja lähestulkoon loputon katselmus tekijänoikeuksien maailmaan. Mistä meikäläinen etsii kuvia omiin julkaisuihini?

Oma suosikkini internetin maailmasta on ehdottomasti Pixabay, jonka kautta minä otan lähes kaikki tämän blogin kuvat. Pixabayssa kaikki sisältö julkaistaan Pixabay Licencen kautta, mikä tarkoittaa käytännössä sitä, ettei lupaa tarvitse kysyä erikseen, eikä myöskään julkaisijaa tarvitse mainita edes kaupallisessa käytössä.

Pixabysta löytyy toi kattava tarjonta kuvia, ja niitä voi käyttää hyvinkin vapaasti. Minun ei tarvitse esimerkiksi stressailla sitä, onko kyseessä kaupallinen artikkeli vai ei, ja olenko osannut mainita julkaisijan varmasti oikein.

Pixabyn ainoa ongelma on se, että hyvin kapean aihealueen kanssa toimiessa kuvat loppuvan ennen pitkää väkisinkin. Esimerkiksi kaikki raha-aiheiset kuvat ovat tulleet minulle jo tutuksi vuosia sitten. Kun kuvavaihtoehdot käyvät vähiin, olen paikannut pulaa Pexels-palvelun kautta, jossa kuvat julkaistaan CC0-lisenssillä.

CC0-lisenssin käyttäjä on luovuttanut kuvansa vapaaseen yleiseen käyttöön (public domain) ja luopunut tekijänoikeudesta. Tämän kaverina on myös Creative Commons -lisenssi, jonka alla julkaistuja kuvia löytää vaikkapa täältä. Lisäksi myös Wikipediasta löytää Creative Commons -kuvia.

CC-kuvia käytettäessä on kuitenkin äärimmäisen tärkeää muistaa mainita kuvan tekijän tiedot, sekä toimia lisenssin vaatimusten mukaisesti. Lähtökohtaisesti laitan aina Wikipediasta haettuihin kuviin kuvan tekijän tiedot, sekä linkin lisenssin vaatimuksiin. En tiedä onko tämä minun tyylini vähän turhankin raskas, mutta ainakin nukun yöni hyvin tällä tavoin toimiessa.

Loppupäätelmät: kuvien kanssa viimeisen päälle tarkkana

Kuvien käyttämisen kanssa tulee olla siis jatkuvasti tuntosarvet pystyssä. Aihe koskee meitä kaikkia, eikä vain pelkästään bloggaajia. Jokainen meistä voi lisätä erilaista kuvamateriaalia sosiaalisiin medioihin tai vaikkapa YouTubeen.

Lisäksi on hyvä muistaa se, että täydellisessä maailmassa tekijänoikeuksia rikkovan materiaalin linkkaaminen tai jakaminen on yhtä lailla väärin. Todetaan nyt kuitenkin samaan hengenvetoon, että lähes kaikki internetin käyttäjät kuitenkin syyllistyvät tähän lähes päivittäin, eli kenenkään resurssit eivät riitä valvomaan asiaa.

Tekijänoikeuksia kannattaa kunnioittaa, koska niillä on aidot perimmäiset syyt. Esimerkiksi valokuvien kohdalla on epämukavaa, jos olet itse ottanut hienon valokuvan, mutta joku muu käyttää sitä kysymättä lupaa, joskus jopa kaupallisissa yhteyksissä. Tällöin valokuvaaja tekee kaiken työn, mutta joku muu noukkii siitä palkkion.

Tekijänoikeudet ovat aihe, josta on helppo riidellä vaikka maailman tappiin asti. Koska yleistä linjaa ei ole, saattaa joskus viattomatkin somejaot johtaa lihaviin riitoihin. Esimerkiksi yllä mainittu case-Kimin kohdalla kuvakaappaus ja juttu maksoi tekijälle 70 000 euroa, kun taas joku toinen voisi olla valmis maksamaan jopa tuhansia, että iltapäivälehti tekisi hänestä näyttävän jutun.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Yksi kommentti kohteessa “Kuvien käyttö blogissa – mistä kuvia ja miten välttää tekijänoikeusriidat?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *