Vapun myötä minulle tuli täyteen kahdeksan kuukautta asumista Espoossa. Raja voi tuntua mitättömältä, mutta minulle siinä on yksi merkitys: olen ollut nyt pidempään espoolainen, kuin mitä ehdin olla aiemmin kuopiolainen.

Vaikka olen ollut nyt ”reissun päällä” kohta 1,5 vuotta, miellän itseni yhä varsin keskisuomalaiseksi ja etenkin jyväskyläläiseksi. Siinä missä Kuopion aikoina saatoin jopa kuvitella hieman pohjoissavolaistuvani, täällä pääkaupunkiseudulla ei ole samanlaisia fiiliksiä. Böndenä tulin ja joskus vielä böndenä lähdenkin täältä.

Tämän epämääräisen rajapyykin ylittäminen tarjoaa minulle kuitenkin hyvän paikan pohdiskella tulevaisuuden asumiskuvioitani, joten tartun tähän mahdollisuuteen.

Lähtötilanne: missä asun nyt?

Kirjoittelin teille viime vuonna aktiivisesti omista muuttopuuhistani. Muutimme vuoden 2021 alussa Kuopioon puolisoni töiden perässä, mutta harmillisesti hänen kohtalokseen tuli melko nopeasti firman sisäinen siirto Espooseen. Meillä kävi paska tuuri, kun Pohjois-Savon toiminta päätettiin siirtää firmassa pääkaupunkiseudulle.

Kaikeksi onneksi muutimme Kuopioon vuokralle, vaikka se herättikin vähän yllättäen enemmän ihmetystä kuin ihastusta. Tosi moni tuttava naljaili meille siitä, että vuokralla asuminen on kuin heittäisi rahaa roskiin. Edes vieras kaupunki ja nopea muuttoaikataulu ei ollut kuuleman mukaan syy käydä asumassa vuokralla, koska asuntokaupat hieroo tarvittaessa nopeastikin.

Kieltämättä naljailinkin näille kavereille takaisin siinä kohti, kun ilmoitus maisemanvaihdosta tapahtui. Espooseen saimme huomattavasti Kuopiota pidemmän ajan toteuttaa muuttoa, mutta siitäkin huolimatta päädyimme myös Espoossa asumaan vuokralle.

Pääkaupunkiseudun vuokramarkkinoista tunnutaan puhuttavan vähän negatiiviseen sävyyn, koska legendan mukaan täällä on niin suuret vuokrat, ettei omaan asuntoon voi säästää siinä sivussa, joten olet ikään kuin ikuisessa vuokrakierteessä. Mahdollisesti asia on näin, mutta en ehkä ihan täysin allekirjoita tätä väitettä säästämisen mahdottomuudesta. Säästää voi, jos katsoo asunnon sijainnin tai koon oman maksukykynsä mukaan.

Tosiaan, asumme yhä samassa asunnossa vuokralla, kuin mihin syksyllä muutimme. Asunto on ollut kaikin puolin meille mieleinen. Tässä 53 neliön kaksiossa on kaikki tarvittava, ja täällä mahtuu kaksi aikuista asumaan varsin mukavasti. Siistikuntoisessa asunnossa mikään ei pistä silmään tai vähennä asumismukavuutta. Toki tuleva kesä hieman mietityttää, kun tämä ei ole läpitaloasunto, jossa tuuletus toimisi helposti.

Asumiskustannukset nyt

Asumiskustannuksemme ovat tällä hetkellä aika tarkalleen tonnin luokkaa kuukaudessa, eli kahdelle ihmiselle jaettuna 500 euroa kuukaudessa. Vuokra kustantaa meille 950 euroa kuukaudessa, mutta summa sisältää veden ja periaatteessa myös autopaikan. Käytän sanaa ”periaatteessa”, koska täällä Espoossa on parkkipaikkojen villi länsi: tontilla on kymmeniä paikkoja vapaassa käytössä, eikä niistä tarvitse maksaa.

Sähkömaksuihin voi heittää muutaman kympin, josta tuleekin se tonni kuussa täyteen. Muita kustannuksia en oikein keksi, ehkä kotivakuutuksen voisi lisätä vähän väkinäisesti listaan. Kotivakuutuksen hintaanhan vaikuttaa usein neliöt, eli lähtökohtaisesti pienestä asunnosta maksaa vähän vakuutusta.

Kuten jo sanoin, pidän asumiskustannuksiamme melko asiallisina. Onhan tonni paljon rahaa asumisesta, mutta toisaalta tämä sijainti on kaikin puolin hyvä. Kellotin tässä jo kertaalleen, että kotioven sulkemisesta Helsingin päärautatieasemalla junaan nousemiseen kuluu aika tarkalleen 30 minuuttia. Vieläkin on vaikea käsittää sitä, miten keskeisellä paikalla sitä oikein asuukaan. Valitettavasti en ole ottanut tästä mahdollisuudesta vielä kaikkea irti, mutta kesällä sitten.

Pakottaako joku muuttamaan pois?

Tällä hetkellä meillä ei ole mitään pakottavia asioita suuntaan tai toiseen. Asunnon sijainti on suorastaan ihanteellinen, sillä päivittäistä liikkumista vaativa puolisoni työ on vain parin kilometrin kävelyn päässä. Työmatkalle osuu S-Market ja toisaalta kivijalassa on vielä K-Market, josta voi tehdä laiskan miehen täydennyksiä. Lähimpään Prismaan on aika tarkalleen tasan viiden kilometrin matka.

Meikäläisen työmatkan suhteen homma ei ole aivan yhtä simppeli, sillä työpaikkani sijaitsee toisella puolella pääkaupunkiseutua. Olen suhaillut työmatkojani vähän päivästä riippuen niin omalla autollani, kuin myös julkisia hyödyntäen. Näin maalaisjunttina olen yllättynyt siitä, miten paljon ruuhkat pidentävät työmatkan pituutta. Onneksi käyn toimistolla luokkaa 2-3 kertaa kuukaudessa, eli olen vahvasti etätyössä kiinni.

Kaksio on kooltaan varsin passeli vielä meille. Oikeastaan ainoa muuttoa puoltava asia on se, että perheen toisella osapuolella aukenee jatkossa suurempi mahdollisuus etätyöhön, joten kaksi erillistä työhuonetta olisi mukava lisä. Kiitos tilavan makuuhuoneen tuo ei ole kuitenkaan täysin mahdoton skenaario tässäkään asunnossa.

Erikoiset autopaikkakäytännöt rassasivat vielä alkutalvesta, koska villin lännen säännöistä johtuen kaikki parkkipaikat ovat lämpötolpattomia. Edellinen autoni lämpeni sähköllä, mikä tarkoitti aina moottorille raskaita kylmäkäynnistyksiä. Talvella vaihdoinkin autoni Webastolla varustettuun, joten tästä ongelmasta päästiin.

Ahdistaako vuokralla asuminen?

Kerkesin jo kertaalleen pohtimaan vuokralla asumista, mutta palataan siihen uudelleen. Meikäläisellähän on jemmassa melko pitkälle kirjoitettu artikkeli vuokralla asumisesta, jossa pohdin vuokralla asumisen järkevyyttä. Tuo julkaisu on ollut työpöydälläni jo vuodesta 2017, eli harmillisen hitaasti yksi teksti valmistuu.

Ehkä spoilaan vähän tuon artikkelini sanomaa, mutta olen aina ihmetellyt suomalaisten nuivaa suhtautumista vuokralla asumiseen. Erityisen paljon ihmettelen niitä asuntosijoittajia, jotka kovaan ääneen huutavat vuokralla asumisen olevan maailman typerintä puuhaa, mutta samaan aikaan nämä vuokraavat omia asuntojaan muille. Jos minä olisin tuota mieltä vuokra-asumisesta, omistaisin vain yhden asunnon ja asuisin siinä itse.

Vähän hassua kyllä, minua melkein ahdistaa enemmän miettiä omistusasunnon ostamista täältä pääkaupunkiseudulta. Kahdeksan kuukauden asumisesta huolimatta en tunne tätä seutua juuri ollenkaan. Minulle tutuimmat Espoon kaupunginosat (Tapiola, Matinkylä, Olari, Otaniemi) ovat kaikki varsin tuhdisti hinnoiteltuja, joskin rahalle tuntuu saavan katetta hyvien palveluiden ja kulkuyhteyksien muodossa.

Välillä tuntuu todella vaikealta katsella vapaita asuntoja internetistä, kun etenkin Helsingin puolella olevien kaupunginosien nimistä allekirjoittaneella ei ole mitään hajua, vaikka joskus ne vilahtavatkin vastaan työmatkalla. Tällä hetkellä minulla on neljä kysymystä, joita huomaan miettiväni potentiaalisia asuntoja etsiessäni:

• Missä päin pääkaupunkiseutua tämä sijaitsee: miten hyvin se osuu töihin, Jyväskylän reissuihin tai muihin aktiviteetteihin nähden?
• Miten hyvät kulkuyhteydet sieltä löytyy pääkaupunkiseudun sisällä?
• Kuinka arvokasta tai haluttua kyseinen seutu on sekä miten asuinalueen hintakehitys kulkee tulevaisuudessa?
• Onko asuinseudulla jonkinlaisia haittatekijöitä?

Jotenkin tuntuu siltä, että noiden neljän vaatimuksen kohdalla on vaikea saada kaikkea haluttua. Jos kaikki muu matchaa, viimeistään hinta on sitten meikäläisen ulottumattomissa. En halua kuitenkaan sijoittaa kaikkea varallisuuttani seiniin kiinni.

Hyvä esimerkki pääkaupunkiseudun villiydestä saadaan Sörnäisistä, jossa nousen työmatkalla ulos metrosta. Etenkin töistä tullessa Piritorin ohi kulkiessa sitä alkaa väkisinkin funtsimaan sitä, maksaisiko tuon sekoilun päivittäisestä seuraamisesta 7000 euroa neliömetriltä. Se on kyllä hämmentävää maalaispojan silmään, miten Sörkässä on bileet jo täydessä tohinassa tiistaina kello 16.

Mitäs jos ulos Helsinki-Espoo-Vantaa -akselilta?

Jos jatketaan maalaispojan maailmankatsomuksen parissa, niin meikäläisen on yllättänyt myös se, miten hidasta pääkaupunkiseudulla kulkeminen voi olla. Etenkin näin, jos pitäisi kulkea lännestä itään tai päinvastoin. Ilmeisesti pohjoisesta etelään kulkee huomattavasti joutuisammin.

Minulle oli erittäin suuri hämmennys esimerkiksi se, että tuusulalaisilla työkavereillani on minuuteissa about yhtä pitkä työmatka Helsingin toimistolle, kuin minulle Espoosta tulevana. Matkaakin taitaa olla kilometreissä vähintään tuplat, ellei jopa triplat.

Sama tuplat ellei tripat tuntuu pätevän myös asuntojen hintoihin. Jos katsoisin myytäviä asuntoja hintalaput peittäen, minua kiinnostavimpien kohteiden hinnat olisivat helposti luokkaa 300-500 kiloeuroa. Jostain Tuusulastahan saa jo linnan tuolla budjetilla.

Kieltämättä ajatus muutosta pahimman ruuhka-Suomen ulkopuolelle kiinnostaisi, etenkin kun meikäläinen tekee luokkaa 90 % etätöitä kotitoimistolta käsin. Vielä kun saisi tuon vaimokkeen hyödyntämään enemmän etätyömahdollisuuksia, niin tässähän kannattaisi säästösyistä vaihtaa asumaan halvempiin neliöihin.

Karu faktahan meillä on se, että perheessämme tulee varmaan aina olemaan vähintään yksi auto. Mitä lähempänä asut pelipaikkoja, sitä enemmän auto muuttuu riesaksi. Olisiko se ihan sama muuttaa Uudenmaan pohjoispuolelle, jossa auto on muutenkin ”välttämätön”? Sekään ei ole mitenkään mahdoton skenaario, että edes siihen puolen miljoonan kolmioon ei kuulu vielä minkäänlaista autopaikkaa.

Omistusasuminen vaatisi pidempää sitoutumista sijaintiin

Vaikka tässä ollaan nyt kaikin puolin pääkaupunkiseutulaistumassa, ainakin meikäläisellä jyskyttää takaraivossa vahvasti ajatus paluusta Keski-Suomeen.

En muista onko tästä ollut koskaan blogissa julkisesti puhetta, mutta meikäläinenhän on vanhalta maatilalta kotoisin, joten oman kotitilan isännöimisen jatkaminen on minulle eräänlainen ”loppusijoituspaikka”. Siinä mielessä kotiseutu pysyy väkisinkin pitkän aikavälin tavoitteissa mukana.

Kotitilusten lisäksi Keski-Suomessa on suurin osa kavereista, sekä tietenkin rakas Mersuni. Moni on muuten kysellyt Mersun kuulumisia ja milloin se tulee luokseni pääkaupunkiseudulle, mutta en tiedä käykö niin koskaan. Mielestäni kenties isoin osa autoharrastamista on kavereiden kanssa ajelu ja puuhastelu, joten sen vuoksi Mersu pysynee niin ikään Keski-Suomessa.

Jos minulla olisi käytössäni kristallipallo, siitä olisi kiva katsella tulevaisuuteen. Mikäli täällä päin Suomea on mahdollisuus viettää aikaa useita vuosia, on omistusasuminen ratkaisuna väkisinkin taloudellisesti paras. Sen sijaan kaikenlainen epävarmuus sataa aina vuokralla asumisen laariin.

Oman asunnon hankkimisessakin on se puoli, että vaikka sijainnin tietäisi varmuudella, monet muutkin tekijät vaikuttavat kokonaisuuteen. Paljonko tarvitaan tilaa, minkälaisia palveluita tarvitaan ja etenkin näin energiakriisin alla myös asumiskustannukset saattavat muuttua nopeasti. Minulle tuli pienenä yllätyksenä tässä hiljattain mm. se, että Suomessakin on maakaasulla lämpeneviä omakotitaloja.

Kriiseistä puheenollen, korkojen nousullahan pelotellaan nyt varsin paljon, eikä välttämättä ihan aiheesta. Allekirjoittanut ei ota aiheesta juurikaan stressiä, sillä asuntolainaa minulla on noin 75 kiloeuron edestä, sekä siihen päälle 40 kiloeuroa opintolainaa. Huomattavasti enemmän jännittäisi siinä tapauksessa, että perheessä olisi juuri hankittu omistusasunto pelipaikoilta ja 300 kiloeuroa velkaa maksettavana.

Loppupäätelmät: nautitaan hetkestä

Tämä asumisaiheinen julkaisuni lähenee kohti maalia, joten on aika alkaa niputtamaan ajatuksia yhteen.

Asuminen on meille kaikille pakollinen menoerä, josta ei pääse yli eikä ympäri. Omiin asumiskuluihin pääsee vaikuttamaan melko rajallisesti, etenkin sen jälkeen, kun olet hankkinut oman asunnon. Aivan varmasti energian hinnan nousu pistää miettimään toisissa kotitalouksissa enemmän kuin toisissa. Sama asia oikeastaan myös korkojen nousun kanssa.

Meikäläisellä ei ole kiirettä pois tästä nykyisestä sijainnista, tai ainakaan pääkaupunkiseudun sisällä. Lähtökohtaisesti olen jäämässä tänne pidemmäksi aikaa, mutta siitäkin huolimatta asuntojen kanssa minun kannattaa tehdä mieluummin harkittuja päätöksiä, kuin juosta kiireen vilkkaa kohti omistusasumista.

Jahka saan tässä lusittua oman koeaikani alta pois, ajattelin kyllä lähteä setvimään tarkemmin omia lainansaantimahdollisuuksiani. Viimeksi kävin asuntolainaneuvotteluissa yrittäjän statuksella alkutalvesta, mutta nythän on monet asiat muuttuneet niin minun elämässäni, kuin ympäröivässä maailmassa.

Ja ehkä se tärkein neuvo itselleni tähän elämäntilanteeseen on se, että nyt pitää muistaa nauttia. Voi hyvinkin olla, etten tule myöhemmin asumaan enää tätä lähempänä pelipaikkoja. Sen vuoksi tästä sijainnista kannattaisi ottaa nyt kaikki hyöty irti. Helsingin keskustaan kulkeminen vaikkapa yksille ei ole kaikille ihan arkipäivää, joten kyllähän tuokin täytyy vähintään kokemuksena käydä tulevana kesänä suorittamassa.

Muussa tapauksessa joudun pahimmillaan tarinoimaan teille taas taloudellisen riippumattomuuden kääntöpuolia.