Kuluneeseen kevään ja kesän taitteeseen mahtui parikin asiaa, jotka vaikuttavat suuresti meikäläisen arkeen. Viimeisin näistä oli kesäkuun puolivälissä, kun menin naimisiin. Tästä noin 2,5 vuoden mittaisesta projektista kirjoittanen teille vielä myöhemmin oman artikkelin, joten ei siitä sen enempää vielä tässä yhteydessä.

Vielä pidempi, lähes päivälleen neljä vuotta kestänyt projekti tuli päätökseensä hieman ennen vappua, kun pääsin viimeinkin jättämään IT-insinöörin tutkintohakemukseni. Tästä pari viikkoa myöhemmin paperit kilahtivat kirjaimellisesti postiluukusta sisään, eli opiskelijaelämä tuli tältä erää taas päätepisteeseensä.

Tämä tutkinto oli allekirjoittaneelle toinen AMK-tutkinto, sillä aiemmin takataskusta löytyi vuonna 2016 saatu metsätalousinsinöörin tutkinto (olihan tämän blogin alkuperäinen nimikin Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja). Arvatkaa vain kuinka monta erilaista tuplainsinöörivitsiä olen saanut tässä valmistumiseni yhteydessä kuulla.

Tähän taustaan peilaten en malta olla vertailematta näitä kahta tutkintoa keskenään. Vaikka molemmat ovat hyvinkin samankaltaisia AMK-tutkintoja, tapa jolla ne tulivat eroavat hyvinkin paljon toisistaan. Ehkä näistä havainnoista on hyötyä jollekin sellaiselle lukijalle, jolla omat opinnot ovat vielä kesken tai suunnittelee kouluttautumista.

AMK ammattikorkeakoulu kokemuksia

Miten metsätalousinsinöörin tutkinto tuli?

Ensimmäiseksi suorittamani metsätalousinsinöörin tutkinto oli hyvinkin tavallinen nuoren suomalaisen suorittama ammattikorkeakoulututkinto. Menin ammattikorkeakouluun lähes heti lukion jälkeen, ainoastaan puoli vuotta armeijassa kiilasi lukion ja jatko-opintojen väliin. Suoritin tutkintoni tavalliseen tapaan lähiopetuksessa, jossa luokkalaiseni koostuivat lähinnä omanikäisistäni juuri kotoa omilleen muuttaneista nuorista.

Metsätalousinsinöörivuosissa näkyi aikoinaan todella paljon se, että monet opiskelijat ovat juuri muuttaneet pois kotoa. Monilla saattoi olla pallo hukassa itsenäisen elämän vuoksi ja osa taas ei ollut lähimainkaan varma siitä, onko oma ala välttämättä juuri se juttu, jota elämässä haluaa tehdä. Allekirjoittaneella ei moisia ongelmia koskaan ollut, etenkään kun pääsin ensisijaisesti haluamaani opiskelupaikkaan kiinni.

Meikäläinen kävi pöllikoulun läpi melko riuskalla otteella. Vaikka lähdin matkaan armeijan vuoksi puolen vuoden takaa-ajoasemasta, valmistuin silti koulussa määräajassa. Toisin sanoen suoritin sekä armeijan, että ammattikorkeakoulun siinä ajassa, missä olisi lähtökohtaisesti pitänyt suorittaa pelkkä opiskelu.

Kaikesta huolimatta valmistumiseni pääsi vähän venähtämään siitä syystä, että tein opinnäytetyön silloiselle työnantajalleni melko pitkän kaavan kautta. Suppeammalla opinnäytetyöllä olisin voinut valmistua puoli vuotta nopeammin, mutta en hirveästi harmitellut asiaa.

Nopea valmistuminen oli tietoinen ratkaisu, jota tavoittelin opintojen alusta asti. Sen lisäksi, että nopealla valmistumalla olisi mahdollisuus päästä tienaamaan aiemmin, ajattelin nopean valmistumisen olevan myös eräänlainen merkki siitä, että hoidan omat asiani mallikkaasti jättämättä niitä roikkumaan. Tätä valttikorttia tuli kieltämättä nostettua myöhemmin pöytään metsäalan työhaastatteluissa.

Entä miten IT-insinöörin tutkinto?

Jälkimmäinen IT-insinöörin tutkinto erosi edellisestä kuin yö ja päivä. IT-opintoihin pääsin pienen sattuman kautta pääsykokeiden ohi, sillä paikallinen ammattikorkeakoulu järjesti muuntokoulutusta IT-alalle aiemman AMK-tutkinnon suorittaneille opiskelijoille. Koska meikäläisellä oli sopiva tutkinto alla ja motivaatio kunnossa, kouluun pääseminen kävi näin näppärästi.

Aiempi tutkinto tarkoitti käytännössä sitä, että kaikki meistä muuntokoulutettavista oli vähän vanhempia ihmisiä. Minä olin 25-vuotiaana kurssin kuopus, mutta olin päässyt kiinni aikuiseen elämään mm. asuntolainan myötä. Lähtökohdat opiskelulle olivat hyvinkin erilaiset, kuin jos omat kurssitoverisi koostuisivat parikymppisistä juuri kotoa muuttaneista opiskelijoista.

Kiitos aiemman tutkinnon, opiskeleminen oli tehty tosi jouhevaksi ja jopa suoraviivaiseksi. Nopeimmat kurssikaverini neppasivat tutkinnon kasaan vuodessa, ja suurin osa reilussa kahdessa vuodessa. Meikäläisellä hommat venähtivät tällä kertaa pahasti miinuksen puolelle, eli tutkinto tuli raavittua kasaan neljässä vuodessa. Aika iso sävyero edelliseen tutkintoon verrattuna.

Miksi opinnot venyivät?

Kahdessa tutkinnossani kuitenkin hyvin paljon yhtäläisyyksiä. Molempia yhdisti ainakin se, että olin jonkinlaisessa työsuhteessa kiinni lähes koko opiskeluaikojeni. Jouduin siis keskittymään samaan aikaan sekä työskentelyyn, että opiskeluun.

Työtehtävät erosivat kuitenkin merkittävästi toisistaan. Siinä missä metsäaikoina tein pääasiassa kolmivuorotyötä, viimeisimpien opiskelujeni aikana tein asiantuntijatyötä.

Näiden kahden välillä on ainakin sellainen merkittävä ero, että toisessa päivä katkeaa selvemmin kuin toisessa. Kolmivuorotyössä työasioita ei tarvitse miettiä enää sen jälkeen, kun seuraava vuoro tulee vapauttamaan sinut. Asiantuntijatyössä taas olet asiantuntija 24/7, vaikket tietenkään töitä kellon ympäri paina.

Siinä missä metsäalalla töiden ja koulun yhdistäminen onnistui helposti, IT-alalla minulla oli paikoittain suuriakin vaikeuksia yhdistää nämä kaksi. Koulu pääsi vähän unohtumaan siinä rytäkässä, kun keskityin työhommiin. Toisaalta taas opiskelujen edistämiseen oli vaikea löytää aikaa, kun kalenteri tuntui täyttyvän jatkuvasti erilaisista työhommista.

Välillä tuli myös pieniä konflikteja. Kumpi väistää, jos päällekkäin osuu työ- ja koulumenot? Minun kohdallani koulu joutui aina väistymään, sillä siellä päässä ei ollut myöskään ketään henkilöä, joka olisi piiskannut minua edistämään asioita. Vastaavasti taas työpaikan päässä oli porukkaa, jotka herkästi pyysivät minua venymään töiden vuoksi.

Sanotaan nyt myös se, että meikäläisen olisi pitänyt ehdottomasti olla jämäkämpi kouluhommien kanssa. Ein sanominen on sekin taito, joka on syytä opetella. Jos sitä ei itse osaa, joku muu saattaa käyttää sitä hyväksi.

Motivaatio valmistumiselle?

Meikäläiselle tuli työn ja koulun vaikeasta yhdistämisestä vähän hassu dilemma. Tykkäsin työstäni ja olin innokas sitä kohtaan, mutta opiskelu meinasi viedä voimat työntekemiseltä. Toisaalta tiedostin myös sen, että koulussa käydään työpaikan saamiseksi. Eikö olisi vähän nurinkurinen ajatus, että uhraisi työpaikan opiskelun tieltä, jos opiskelun tarkoituksena on saada työpaikka?

Jossain vaiheessa tilanteeni ajautui umpisolmuun, kun sekä koulusta että töistä työpöydälle tuli se verran paljon painetta ja työtehtäviä. Otin kahden viikon mittaisen sairausloman, jonka aikana keskityin lataamaan omia akkujani. Saikun aikana tajusin myös sen, etten tule saamaan koulua valmiiksi työelämän kanssa rinnakkain, joten päätin lopettaa työt silloisella työnantajallani.

Sen jälkeen kun lopetin työt ja siirryin yrittäjäksi, opiskelujen edistäminen oli helpompaa. Häiriötekijöitä ei tullut enää niin paljoa, joskin olin taas uuden ongelman edessä. Jos tarkoituksenani on elättää itseni yrittäjänä, niin mihin ihmeeseen tarvitsen tutkintoa? Etenkin, kun myös yrittäjänä minulla olisi ollut mahdollista ottaa vastaan rahanarvoisia urakoita.

Muistan miettineeni lukuisia kertoja sitä, että miten tutkinnon suorittaminen edes vaikuttaisi elämääni millään tavalla. En voi ainakaan valmistumiseni verukkeella veloittaa asiakkailtani yhtään ylimääräistä hintaa, eli valmistuminen ei näkyisi välttämättä mitenkään omassa palkassani. Siinä missä työmarkkinoilla valmistunut voi vähän hilata palkkavaatimustaan ylös, yrittäjänä se ei ole aivan yhtä helppoa.

Toisaalta myös itse valmistumista vastaan soti muutama yksityiskohta. Opiskelijana sain itselleni jonkinlaiset terveyspalvelut, mikä oli yrittäjän statuksella tosi arvokas juttu. Myös opintolainan ja erilaisten opiskelija-alennuksien (kuten vaikkapa VR:n junaliput) saaminen käänsi kuppia sille puolelle, että onko tässä ylipäätään mitään järkeä valmistua koulusta?

Kaikesta huolimatta edistin opintojani jatkuvasti. Koin parhaaksi tavaksi napsia suorituksia kasaan yksi suupala kerrallaan, eli yksi kurssi kerrallaan. Etenkin korona-aikakaudella monet kurssit on leivottu täysin etänä käytävään muotoon, jossa jopa kurssilla etenemisen voi suorittaa omaan tahtiin.

Kokemuksia kahdesta opinnäytetyöstä

Opinnäytetyö oli jälleen kerran sen verran suuressa roolissa meikäläisen opintoja, että ajattelin omistaa sille kokonaan oman väliotsikon. Ensimmäisellä ja toisella tutkinnolla oli ainakin se yhtäläisyys, että molemmilla kerroilla nautin täysin rinnoin opinnäytetyön tekemisestä. Minulle tekstin tuottaminen ei ole ongelma, joten opparin kirjoittaminen sujui todella helposti.

Opinnäytetyöprosessini erosi kuitenkin nyt merkittävästi edellisestä. Siinä missä edellisellä kerralla tein opinnäytetyön ihan oikealle firmalle heidän toimeksiantonsa mukaan, nyt tein opinnäytetyön periaatteessa omalle toiminimelleni. Jälkikäteen on helppo sanoa, että päätös oli tähän saumaan oikea.

Edellisen opinnäytetyön tein silloiselle työnantajalleni, jonka kautta pääsin hyvinkin syvälle niihin työtehtäviin, joita valmistumisen jälkeen tein pari vuotta. Tuohon oppariin oli helppo panostaa todella paljon, koska työnantaja lupasi minulle siitä myös porkkanan: jos työ olisi hyvä, siitä maksettaisiin jonkinlainen rahallinen korvaus.

Aiempi opinnäytetyö venähti minulla melko pitkäksi, sillä keräsin pelkästään oppariin tarvittavaa aineistoa vuoden verran, jonka jälkeen pääsin vasta tekemään varsinaista työtä. Opinnäytetyöstä saatiin kuitenkin hyvä, mielenkiintoinen ja ilmeisesti myös silloista työnantajaani kiinnostava, sillä minulle maksettiin siitä noin parin sadan euron arvoinen palkkio. Tuntipalkoillehan siinä ei päässyt, mutta toisaalta harva opiskelija saa opinnäytetyöstään palkkiona rahaa näppiin asti.

Nyt viimeisimmän opinnäytetyön kanssa tilanne oli eri, sillä koska toimeksiantajana oli oma yritykseni, tiesin jo aloitusvaiheessa varmuudella sen, ettei tästä ole tulossa koskaan minkään sortin palkintoa. Toisaalta minua kuitenkin motivoi ajatus siitä, että tästä opinnäytetyöstä voi huomattavasti isompi joukko hyötyä, kun taas edellisen opparin kohdalla hyödyt jäivät lähinnä työnantajalleni – enkä edes tiedä, käyttivätkö he koskaan opinnäytetyöstä saatuja tietoja hyödyksi missään.

Oma toimeksianto oli hyvä kortti myös siinä mielessä, ettei minulla ollut hirveästi paineita opinnäytetyön suhteen. Opinnäytetyön tekeminen venähti allekirjoittaneella odotettua pidemmäksi, mutta se ei tuonut käytännön haittoja. Sen verran toki otin venähtämisestä hyötyä irti, että kasvatin hieman opinnäytetyössäni käytettävää ajallista otantaa pidemmäksi.

Näin valmistumisen jälkeen uskallan jo hieman rehvastella oman opinnäytetyöni tekemisellä. Jos joku olisi kellottanut oppariin käytettävän ajan ja verrannut sitä opinnäytetyön pituuteen, laajuuteen tai laatuun, uskallan väittää onnistuneeni keskivertoa paremmin.

Meikäläinen istahti ehkä noin 5-6 kertaa aloilleen tekemään opparia, ja sen jälkeen se oli valmis. Toisaalta joinakin päivinä saatoin kirjoittaa kokonaisen työpäivän verran opinnäytetyötä. Koska kirjoittaminen itsessään ja opparissa käsiteltävä aihe oli minulle äärimmäisen tuttua, oppari syntyi tosi sutjakasti vailla oikeastaan ensimmäistäkään jumiutumista tai haastetta – mitä nyt välillä saattoi olla puolen vuoden mittainen totaalinen kirjoitustauko.

Yksi minulle hyvä oppi opinnäytetyön kanssa oli myös se, että aina ei tarvitse tähdätä kirjoittamisessa tähtiin asti. Koska olin palauttanut ensimmäisen opparini arvosanalla neljä, hamuitsin aluksi tietysti sitä parasta mahdollista arvosanaa, eli viittä.

Hauska kohta prosessin aikana oli se, kun palautin mielestäni täysin keskeneräisen opinnäytetyön ohjaajalleni, joka sanoi työn olevan jo tässä kunnossa arvosanan kaksi arvoinen. Ensimmäinen fiilikseni tilanteessa oli se, että helvetti kun on pitkä matka täysiin pisteisiin, mutta sitten päätinkin vain palauttaa opinnäytetyöni viimeisteltynä. Viimeistelyssä otettu loppuspurtti toi vielä yhden numeron petrauksen arvosanaan, eli työ palautui kolmosena.

Tämä sama ongelma vaivaa välillä myös omaa bloggaamistani. Meikäläisellä on luonnoksissa useita kymmeniä keskeneräisiä artikkeleja, joita en ole malttanut palauttaa, koska ne eivät ole mielestäni vielä ”täydellisiä”. Sen vuoksi osa niistä lepää jopa vuosien ajan luonnoksena, jolloin vain minä näen ne.

Täydellisyyden tavoittelu on yksi sellainen juttu, mistä meikäläisen pitäisi opetella ulos. Pidemmän päälle vain väsytän itseni sen kanssa. Ottaen huomioon sen, että esimerkiksi viime vuonna kirjoitin noin 250 artikkelia, niin ihan suotta sitä jokaista artikkelia kirjoittaa ”hampaat irvessä”. Jos madaltaisin edes vähän omia standardejani, olisin kirjoittanut nopeasti yli 300 artikkelia – ja luultavasti myös tienannut enemmän.

Kaikesta huolimatta opparista jäi tälläkin kertaa tosi hyvä fiilis. Voisi jopa sanoa, että lopputyön tekemistä jäi jonkinlainen ikävä. Toisaalta kun ikää on vielä alle 30 vuotta, ei tässä varmaankaan kannata kovaan ääneen uhoilla viimeisestä lopputyöstä. Tiedä häntä, vaikka tulisi vielä kolmaskin kierros.

Miten elämä jatkuu?

Nyt meikäläisellä on pitkästä aikaa taas sellainen tilanne, etten odota oikeastaan yhtään mitään. Ei ole mitään opiskelujuttuja, joita täytyisi hoitaa tai joiden edistyminen vaatisi minulta seurantaa. Vähän samalla tavalla voisi niputtaa myös hääjutut, jotka nekin on nyt painettu onnistuneesti läpi useamman vuoden suunnittelun jälkeen.

Tällä hetkellä on aika levollinen olo ja ajattelin nauttia tästä tilanteesta. Toki erilaisia projekteja on jatkuvasti pöydällä, mutta ne liittyvätkin enemmän omaan yritystoimintaani, joka motivoi minua ihan eri tavalla, kuin kouluun liittyvät jutut. Ylipäätään mitään opiskeluun tai jatkokouluttautumiseen liittyviä ajatuksia minulla ei tällä hetkellä ole mielessä.

Hirveästi käytännön muutoksia valmistuminen ei minulle tuo, sillä meikäläisen takataskusta löytyy tällä hetkellä niin työpaikkaa, kuin omaa yritystä. Näiden kanssa työskentely jatkuu siinä missä ennenkin, mitä nyt aikaa näiden työstämiselle jää enemmän, kun ei tarvitse enää huolehtia opiskeluihin liittyvistä asioista.

Opiskelijastatusta minulla on käytössäni elokuun loppuun asti, jonka jälkeen menetän erilaiset opiskelijaetuudet. Onhan se ehkä jo aikakin, mutta omat kuluni tulevat joillakin osa-alueilla taas kasvamaan.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Valmistuin viimeinkin IT-insinööriksi – vaikkakin se vei odotettua pidempään

  1. Osinkoinsinööri kommentoi:

    Onnittelut valmistumisen johdosta! Hyvä saada tutkinto loppuun, jotta pääset vapauttamaan aikaa muille projekteille ja ihan vaikka vaan sluibaamiselle. Aivokapasiteettikin vapautuu, kun ei tarvitse miettiä keskeneräistä opiskelua enää 🙂

  2. Nimetön kommentoi:

    Jos oli jo työpaikka alalta, niin eipä sillä valmistumisella ollut väliä. Etenkin kun insinöörin tutkinto pohjalla niin eihän siitä tule edes uutta ”titteliä”. Ei siis kannata murehtia vaikka lopputyön arvosana jäikin huonoksi, jos et jatko-opintoihin aio!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.