Pidempään tätä blogia lueskelleet tietävät varmasti, että siirryin kesäkuun alussa työelämästä täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Päätös oli pitkän pohtimisen tulos, mutta koin mieluisammaksi tehdä töitä itselleni, kuin että tekisin sitä muille. Minulla on myös vahva usko siihen, että vaurastumisen kannalta päätös luoda uraa yrittäjänä on pidemmässä juoksussa parempi ratkaisu.

Olen jo aiemmin tässä blogissa kirjoittanut mm. siitä, miten arkeni on muuttunut yrittäjäksi ryhtymisen myötä. Tällä kertaa ajattelin kertoa teille siitä, mitä allekirjoittanut haluaa tehdä yrittäjänä. Oleellinen osa leikkiä on myös tämän vastakohta, eli mitä en myöskään missään nimessä haluaisi tehdä.

Prosessi ei ole kohdaltani vielä aivan sata prosenttisesti maalissa asti, vaan asian pähkäily ja käytännön järjestely jatkuu yhä tulevaisuudessa. Tämä pieni keskeneräisyys ei kuitenkaan estä sitä, ettenkö voisi jo nyt esitellä teille hieman ajatuksiani liittyen siihen, mitä meikäläinen loppujen lopuksi tahtoo elämässäni tehdä.

Lähtökohdat: mitä taitoja minulla on?

Otsikon kysymykseen olen itse asiassa vastannut täällä blogissa yksinomaan sille omistettuun blogikirjoitukseen. Noin vuosi sitten pohdiskelin blogissa sitä, mitkä ovat oman vaurastumiseni kasvuajureita tulevaisuudessa. Käytännössä listasin artikkelissa erilaisia repertuaariini kertyneitä taitoja, sekä mitä niillä voisi mahdollisesti tehdä.

Koska en halua ohjata teitä kesken tämän blogikirjoituksen lukemista kohti vanhempaa tuotantoani, ajattelin kerrata nopeasti nuo taidot. Minulla on tekninen osaaminen rakentaa verkkosivuja, -kauppoja tai -kursseja, ja olen rullannut läpi kymmeniä verkkosivu-uudistuksia. Osaan tehdä blogikirjoituksia, joihin tarttuu niin ihmislukijat kuin hakukoneiden indeksointirobotit.

Lisäksi osaamista löytyy myös verkkosivujen analytiikan puolella, joten tarvittaessa osaan konsultoida sen pohjalta verkkosivustoille erilaisia kehityskohtia ja jopa ratkaista niitä omin päin teknisen osaamiseni kautta.

Tuota edellä mainittua listaa olen tehnyt ihan ammattilaisen statuksella myyden omaa osaamistani useilla kymmenillä tuhansilla euroilla. Jos otetaan laskuihin mukaan oman yritykseni lisäksi myös työnantajan haalarit päällä tehdyt oman osaamiseni myymiset, summa helähtää helposti kuusinumeroiseksi.

Onko työkalupakin koolla väliä?

Työkalupakistani löytyy siis monia taitoja. Onko se sitten iso etu? Ei välttämättä niin suuri, kuin moni ensiksi kuvittelisi.

Olen tässä blogissa monesti pohdiskellut sitä, miten voisi vauhdittaa omaa vaurastumista. Pohdintojen päätteeksi olen tullut sellaiseen tulokseen, että kannattaa hankkiutua jossain tekemisessä niin himputin hyväksi tekijäksi, että voit päättää itse työmaasi sekä hintalappusi. Kun olet tarpeeksi kova tekijä jossain asiassa, oli se sitten iso tai pieni aihealue, niin homman tekemisestä maksetaan sinulle hyvin.

Sen sijaan jos olet useissa erilaissa asioissa vankkaa keskitasoa, niin löydät kyllä itsellesi töitä, mutta et välttämättä pääse samalla tavalla valitsemaan itse tekemisiäsi saati vaikuttamaan palkkioosi. Keskiverrot kaverit kun tuppaavat saamaan keskivertoista liksaa. Myös töiden löytyminen on eräänlaista kilpailua, jossa joudut helposti ”todistamaan taitojasi” tai kilpailemaan hinnalla, sitoutumisella tai muulla.

Tämän vuoksi myös minä olen haastanut hieman omaa osaamistani. Onko minulla järkeä olla työkalupakissa noin monta eri osaamista tai kiinnostuksen kohdetta? Voinko olla aidosti noissa kaikissa vähintäänkin hyvä, ellen jopa erinomainen? Pitäisikö minun karsia ”turhaksi” tai vähemmän potentiaalia sisältävää osaamista suosiolla pois ja keskittyä teroittamaan oman osaamiseni keihäänkärkeä?

Otetaan raaka esimerkki. Kuvitellaan tilanne, jossa tekisin työkseni niin asiakkaille uusia verkkosivuja, kuin ylläpitäisin ja tuottaisin sisältöä tänne Inssin osingot -sijoitusblogiin. Kuinka todennäköistä olisi se, että olisin Suomen parhaimmistoa tekemään verkkosivuja muille sekä samaan ylläpitämään omiani ja tuottamaan sinne kirjallista sisältöä? Minä en pidä sitä kovinkaan todennäköisenä. Luultavasti hommassa kävisi lopulta niin, että olisin molemmissa tasoa ”ihan hyvä”, mutta en kummassakaan Suomen parhaimmistoa.

Siinä missä sijoittamisessa suositellaan aina hajauttamista, eli oman varallisuuden pilkkomista vähän kaikkialle, työelämän puolella uskon keskittämisen olevan parempi ratkaisu. Toisaalta tämähän mukailee pitkälti keskitettyä sijoittamista: jos tavoitteena on vaurastua keskivertoa indeksituottoa paremmin, ei kannata hajauttaa salkkua liikaa.

Viha-rakkaussuhde verkkosivuihin

Verkkosivut on sellainen aihe, johon minulla on olemassa jonkin sortin viha-rakkaussuhde. Tykkään näprätä verkkosivujen parissa, pengon säännöllisesti miten ja mille alustalle jotkut kiinnostavat sivut on rakennettu ja pohdin itsekseni sitä, mikä näillä sivuilla toimii tai mitä tekisin itse toisin. Ajelen sivustoja myös erilaisten työkalujen läpi, jotta saan niistä enemmän irti nopealla vilkaisulla.

Tämä tapa on voimassa yhä, vaikka en enää työkseni verkkosivuja rakentelekaan. Mihinkäs koira nyt karvoistaan pääsisi. Olen toisaalta huomannut myös sen, että kummasti taito verkkosivujen rakentamiseen alkaa rapistua sitä mukaa, kun niitä ei enää tee. Huomaan asian mm. siitä, että puuhastellessani omien sivustojeni kanssa minulla menee aiempaa enemmän aikaa muistella miten joku tietty homma tehtiin, kun aiemmin asiat hoituivat selkärangasta automaationa.

Olen kieltämättä miettinyt asiaa, että onkohan nyt paha juttu, jos taitoni alkavat hieman ruostumaan. Pitäisikö minun hankkia jostain ”väkisin” jonkinlaisia verkkosivuprojekteja, jotta pitäisin taitojani yllä niiden avulla? Toistaiseksi en ole kuitenkaan lähtenyt tälle linjalle. Ai että minkä takia?

Edellä mainittu viha-rakkaussuhde näkyy mm. sillä tavoin, etten tahdo jaksaa tehdä verkkosivuja asiakastyönä. Tämä voi olla vähän karua sanoa, mutta jotenkin se asiakastyö imee minusta kuiviin kaiken innon sivujen tekemistä kohtaan. Jokainen verkkosivu-uudistus on aina jonkinlainen projekti, joka vie paljon aikaa ja vaatii mukaansa useamman muun tekijän minun lisäkseni.

Projektiosaaminen kunniaan

Minulle oli todella iso hämmennys aikoinaan ymmärtää se, että miten iso väli on itselle ja toiselle tekemisen välillä. Olen rakentanut itselleni parit sivustot ja niiden tekeminen on ollut ihan mukavaa. Minulla on ollut jo alusta asti vahva visio päässäni sen suhteen, mikä on lopputulema ja mitkä ovat seuraavat askeleet sinne pääsemiseksi. Homma on suoraviivaista ja luultavasti juuri sen takia melko mukavaa.

Asiakastyö taas ei ole yhtä suoraviivaista. Projektissa on mukana asiakas, joka tekee yleensä sen viimeisen päätöksen siitä, miten hommat tehdään. Verkkosivujen parissa työskentely vaatii hyvät projektinhallintataidot ja asiakas tekee omalla osuudellaan projektista joko äärimmäisen mukavan, tai sitten täyttä helvettiä. Omien kokemusteni mukaan hyvä projektinvetäjä muistuttaa hieman ravintolan portsaria tai lastenhoitajaa. Välillä joutuu pitämään ihan ehtaa kuria, jotta homma pysyy ruodussa.

Allekirjoittanut vähän väsähtikin taannoin asiakastyöhön ja sen tekemiseen. Oli jotenkin hirveän raskasta handlata yhtä aikaa useampi projekti, jossa homma tuntui junnaavan vähän paikoillaan samalla kun koitat piiskata tuloksetta koko tiimiä eteenpäin. Jos asiakas ei pysy omalta osaltaan sovituissa aikatauluissa, tai keksii lennosta vaatimusmäärittelyn tai aiempien sopimisten ulkopuolisia juttuja, niin projekti viivästyy kummasti.

Verkkosivut ovat sellainen juttu, että niissä riittää tosi paljon asioita, jotka tulee käydä läpi yhdessä asiakkaan kanssa. Ensinnäkin tehdään vähän alkukartoitusta tulevasta sivusta ja mitä kaikkea projektissa tulee ottaa huomioon. Sen jälkeen tehdään hetki töitä, kunnes käydään yhdessä layout tai mockup läpi. Sen jälkeen taas hetki töitä ja uusi tarkastuskierros. Tämän jälkeen sivuston julkaisu ja tsekataan kaikki toimivaksi.

Tehdessäni verkkosivuja työkseni minua vähän rassasi palaverien loputtomalta tuntuva määrä. Välillä meikäläisestä tuntui jopa siltä, että työni on enemmän palaverien järjestämistä ja valmistelua, kuin itse verkkosivujen tekemistä. Ja vaikka palaverissa vääntäisi kuinka lujasti ratakiskosta niin menneet kuin tulevat asiat, melkein aina tuli joku takapakki, jonka myötä homma jäi junnaamaan paikoilleen. Yleisimpiä takapakkeja olivat mm.:

• Palaverien sopimiseen menevä aika (kalentereista löytyy tyhjää vasta parin viikon päästä), korostui isoissa projekteissa, joissa iso tiimi. Ylimääräistä haittaa toivat myös lomat, poissaolot, henkilöstömuutokset
• Asiakas ei ehdi tehdä hänelle kuuluvia työtehtäviä (esimerkiksi sivuston läpikäynti tai kuva- ja tekstimateriaalin toimitus), minkä vuoksi pahimmillaan koko tiimi pysähtyy paikoilleen.
• Asiakas muistaa tai keksii lennosta uusia asioita, joita toivoo uudelle sivulle. Käytännössä lennosta lisää juttuja, joiden kuulumisesta tai kuulumattomuudesta tulee helposti eripuraa.
• Asiakas tahtookin muuttaa aiemmin tehtyä ja jo lukotettua suunnitelmaa, jonka myötä otetaan ihan ehtaa takapakkia projektissa.

Edellä mainittujen kohtien päälle tulee vielä projektinvetäjän kaksoisrooli asiakaspalvelun ammattilaisena. Samaan aikaan pitäisi tehdä hyvää lopputulosta ja tyydyttää asiakkaan näkemyksiä. Lopputulemana on pahimmillaan kompromissi, jossa kumpikaan osapuolista ei ole täysin tyytyväinen.

Oman työn hinnoittelusta

Edellisestä kappaleesta huolimatta olen tehnyt yrittäjäksi siirtymisen jälkeen yhden verkkosivutarjouksen potentiaaliselle asiakkaalleni. Asiakas ei yhteisestä palaveristamme ja huolellisesti tehdystä tarjouksesta huolimatta valinnut minua kumppanikseen, mutta oikeastaan tämä ei edes haitannut minua. Kerron kohta tarkemmin miksi tarjouskisan häviäminen oli minulle oikeastaan helpotus.

Hävisin kisan nimittäin hinnallani, vaikka olin tehnyt oman tarjoukseni jo mielestäni turhan halvalla. Tästä syystä kisan häviäminen oli oikeastaan helpotus, sillä käsissäni ei ollut lähes nollakatteista tulevaa projektia. Tekemäni tarjous oli luokkaa tuhat euroa, jolla en siis pärjännyt kisassa, sillä joku kilpailijani teki sivut minua halvemmalla.

Tehdessäni verkkosivuja palkansaajana ei tonni olisi riittänyt lähimainkaan uusien verkkosivujen hankintaan, vaan isoimmat toteutukseni laskettiin viisinumeroisilla summilla. Alle tonnin budjetilla minulta sai lähinnä pienimuotoisia tuntitöitä. Verkkosivumarkkina on kuitenkin hyvinkin repaleinen, jos pyydät eri toimijoilta tarjousta ”pienelle verkkosivustolle”, saatat saada hintalappuja alkaen muutamasta satasesta yli kymppitonniin.

Ehkä tuo on myös osasyy sille, miksen ole oman toiminimeni kautta hirveän kiinnostunut verkkosivujen tekemiseen. Kun olet myynyt useamman vuoden ajan osaamistasi käytetyn henkilöauton hinnalla per projekti, ei tee hirveästi mieli hypätä sellaiseen kokoluokkaan, jossa teet samaa työtä muutamalla satasella. Ei edes siinä tapauksessa, että muutaman satkun projektit ovat luonnollisesti huomattavasti isoja projekteja suppeampia.

Jos verkkosivujen hinnoittelu kiinnostaa, niin jyväskyläläinen Digitoimisto Dude on avannut heidän hinnoitteluaan avoimesti. Dude edustaa juuri sellaista toimintaa, jota itse yrittäjänä tavoittelen. Heillä osaaminen on Suomen kärkipäätä, joten hinnoittelukin on sen mukaista. Vankan osaamisen ansiosta heillä ei ole painetta lähteä mukaan hintasotaan ja he saavat valita itse asiakkaansa sekä työskentelytapansa.

Blogikirjoitus vs verkkosivut

Minun tapauksessani verkkosivujen hintalappua lienee oleellista verrata kaupallisen blogiartikkelin hintalappuun, joita myyn aina satunnaisesti. Jos palataan takaisin muutama rivi ylempänä kirjoittamaani tonnin hintaiseen verkkosivuun, samalla tonnilla saisi ostettua noin 1,5 kaupallista blogikirjoitusta tästä blogista.

Mitäpä veikkaatte, kumpi seuraavista vie enemmän aikaa. Tehdä alusta loppuun yksi verkkosivuprojekti, vai kirjoittaa 1,5 kappaletta noin 500 sanan mittaista kaupallista julkaisua? Noh, kyllähän se niin menee, että blogikirjoitukset ovat äärimmäisen kevyitä tehdä verkkosivuihin verrattuna.

Käytän yhteen kaupalliseen julkaisuun aikaa keskimäärin yhden työpäivän sisältäen kaiken, mutta yksiäkään verkkosivuja en ole pykännyt pystyyn yhdessä päivässä. Projektit ovat aina vähintään viikkojen, ellei jopa kuukausien puristus. Käytännössä pääsen blogikirjoitusten kanssa selvästi paremmalle tuntipalkalle, kuin verkkosivujen tekemisen kanssa.

Eikä ne blogikirjoitusten hienoudet lopu pelkkään hintalappuun tai keveyteen. Blogikirjoituksella on vielä kaksi muuta tuntuvaa etua. Ensinnäkin kaupallisten blogikirjoitusten kanssa meikäläinen on usein se, joka päättää viimeisenä mitä tehdään. Kun muut haluavat ostaa näkyvyyttä minun sivustoltani, minun on helppo sanoa heille, että asia joko tehdään näin, tai ei tehdä ollenkaan. Vielä koskaan kukaan ei ole vetäytynyt leikistä pois, koska he ovat halunneet tehdä yhteistyötä juuri minun sivustoni kanssa. Sen sijaan verkkosivujen kanssa asiakkaan on helppo tuhahtaa, että hän jatkaa mieluummin projektia jonkun muun kanssa.

Toinen hienous nähdään projektin valmistumisen jälkeen. Verkkosivut eivät lähtökohtaisesti tuota minulle yhtään mitään julkaisun jälkeen. Asiakas saa uudet sivunsa ja meikäläinen siirtyy valmistumisen myötä kohti uusia projekteja. Sen sijaan blogikirjoitukset jäävät aina minun sivustolleni ja ”minun käyttööni”.

Miksi tämä on sitten iso juttu? Me bloggaajat teemme käytännössä rahaa sillä, että lukijat viettävät aikaa sivustollamme. Mitä enemmän lukija viettää aikaa sivustollani, sitä todennäköisemmin se muuttuu jotain kautta rahaksi. Käytännössä jokainen julkaistu artikkeli sivustollani kasvattaa todennäköisyyksiä sille, että lukijat löytävät sivustoni ja viettävät täällä aikaa.

Olen maininnut tämän artikkelin jo aiemminkin, mutta nostan sen jälleen esiin. Kesällä 2020 tekemäni kaupallinen artikkeli koskien aurinkopaneeleja kerää yhä vuonna 2021 todella paljon lukijoita. Käytännössä mutkia hieman oikoen voimmekin sanoa, että vaikka tein kaupallisen artikkelin kesällä 2020, se tuo minulle yhä vuotta myöhemmin hieman passiivisia tuloja. Samanlaisia passiivisia tuloja saisi harvemmin muille tehtyjen verkkosivujen kautta.

Timantit ovat ikuisia – referenssit eivät

Aurinkopaneeleista kertova artikkeli on siis monellakin tavalla erittäin hyvä referenssi minulle. Jos minulta kysytään myyntivaiheessa hyvin mennyttä yhteistyöartikkelia esimerkiksi, nostan käytännössä aina tuon aurinkopaneeli-julkaisun pöytään.

Tein sitten mitä tahansa, niin yksi asia on varmaa. Näissä hommissa referenssit, eli vanhat projektit ovat erittäin suuressa roolissa siinä kohti, kun koitetaan saada uusia asiakkaita. Oli kyseessä sitten verkkosivut tai blogikirjoitukset, niin moni tykkää katsoa minkälaista työjälkeä olen saanut aiemmin muodostettua. Näiden pohjalta on sitten helpompaa tehdä myyntiä ja saada uusia asiakkaita.

Blogikirjoitusten osalta homma on simppeli. Koska artikkelit jäävät minun sivustolleni, ne ovat täysin minun hallinnassani. Voin tehdä niille mitä tahansa, mikä tarkoittaa tässä yhteydessä sitä, etten tee niille siis mitään. Lähinnä vain varmistan, että ne säilyvät esillä internetin ihmeellisessä maailmassa.

Verkkosivut ovat taas kerran täysin eri juttu. Koska asiakas omistaa omat sivunsa, en voi kuin katsella vierestä mitä niille tapahtuu. Verkkosivujen elinkaari on yleensä jo parista vuodesta viimeistään viiteen vuoteen, jonka jälkeen sivusto räjäytetään atomeiksi ja tehdään kokonaan uusi. Samalla kun sivusto uusitaan, vanha katoaa bittiavaruuteen ja samalla katoaa jonkun henkilön ”elävä referenssi”.

Pelkät kuvakaappaukset sivustosta eivät toimi oikein referenssinä, koska niiden kautta et pääse kliksuttelemaan sivustoa. Se on vähän samaa settiä, kun joku markkinoisi omia ruokiaan pelkillä kuvilla, ilman mahdollisuutta maistaa. Lisäksi se on vähän huono merkki, jos esittelet referenssinä jo kuopattuja sivustoja. Tällä tavoin ikään kuin alleviivaat sitä, että tekemäsi projektit on jo korvattu jonkun toisen toimesta, mikä ei todellakaan ole hyvä myyntivaltti.

Pahimmillaan yksi verkkosivu-uudistus lakaisee ison osan referensseistäsi kerralla roskakoriin. Minulla oli taannoin ex-työnantajalla asiakas, joka osti minulta varmaan viidet verkkosivut parin vuoden aikana, eli yksi asiakassuhde toi portfolio-kansiooni monta kohdetta.

Myöhemmin asiakas otti toiselta firmalta yhdet verkkosivut, jotka korvasivat nämä kaikki viisi sivustoa. Käytännössä yhdessä yössä omista referensseistäni katosi peräti viisi hyvää refua. Jos elättäisin itseni verkkosivuilta, tuon tapaiset tilanteet voisivat olla oikeasti tosi iso takapakki omalle myyntityölleni.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Ovatko blogikirjoitukset ”pääomaa”? – Case Koeajolle.com

Siirrytään verkkosivuista takaisin blogikirjoitusten maailmaan ja mietitään pelkkää kirjoittamista. Kuten monet teistä lukijoista tietävät, meikäläinenhän kirjoittaa tämän blogin lisäksi talousaiheisia juttuja myös muille sivustoille, kuten SalkunRakentaja tai Verkkouutiset. Minulla on siis mahdollisuus myydä omia kirjoituksiani muille, saaden niistä kertakorvauksen tekijänoikeuksien luovuttamisena.

Tämä on myös yksi juttu, minkä tekemistä olen pohtinut viime aikoina paljon. Haluanko tehdä jatkossa sisältöä itselleni, vai muille sivustoille? Entä miten homma eroaa siitä, sijoitetaanko valmistunut teksti omalle tai kaverin sivustolle?

Kuten jo sanoin, myydessäni tekstini muille sivustoille, luovun kaikesta siihen liittyvästä kertakorvauksella. Artikkelin omistus siirtyy sivustolle, vaikka meikäläisen nimi koreileekin kirjoittajana. Käytännössä koskaan en saa enää jälkikäteen tekstistä palkkiota, eli jos onnistun kirjoittamaan päivittäin luettavan ”ikivihreän sisällön”, minulle ei jää siitä lähtökohtaisesti käteen muuta kuin hyvä referenssi.

Taloussivustojen puolella homma on mielestäni ihan hyvä tälläkin hetkellä. Tästä huolimatta teen yhä mielelläni sisältöä myös muille sivustoille, ei siinä mitään. Mutta toisen blogini, Koeajolle.com -sivuston kohdalla olen miettinyt todella paljon sitä, mitä haluankaan tehdä tulevaisuudessa. Autoaiheisen blogin perustamisesta olen muuten kirjoittanut täällä, jos kiinnostaa kuulla tarina sivuprojektin takana.

Vielä kesällä iso haave autoblogien puolella liittyi siihen, että olisi mahtavaa päästä tekemään autoaiheista sisältöä muille sivustoille. Tällä hetkellä en olekaan enää niin varma asiasta. Pitäisiköhän minun sittenkin kirjoittaa vain omaan autoaiheiseen blogiini, sen sijasta, että ruokin muita sivustoja?

Yksi juttu mihin en kiinnitä laisinkaan huomiota (vaikka ehkä pitäisi), on ”omistamieni” blogikirjoitusten määrä, eli montako tekstiä on julkaistu minun sivustoillani. Kyllähän nämäkin ovat periaatteessa jonkinlaista pääomaa.

Artikkelien avulla lihotetaan omia sivustoja, jotta niissä olisi enemmän juttua luettavaksi. Mitä enemmän sivustoilla on luettavaa, sitä helpommin Google ja ihmiset löytävät sivustoni. Mitä enemmän ihmiset viettävät aikaansa sivustollani, sitä todennäköisemmin he tuovat jossain vaiheessa euroja omaan kirstuuni. Koska blogikirjoitukset voivat oikein kirjoitettuna elää helposti lukuisia vuosia, parhaimmillaan yksi julkaisu tuo sivustollesi luettavaa pitkäksikin ajaksi.

Periaatteessa itselle jätetty sisältö mahdollistaa ainakin teoriassa yllä mainitun passiivisen tulon, jossa voin nostaa jalkani pöydälle ja nauttia kerran huolella tehdystä työstä. Sen sijaan myymällä sisältöni muille, siellä saattaa ostaja nostaa yhä lailla kantapäät työpöydälle.

Ehkä tässäkin tapauksessa ”molempi parempi” -ajattelumalli toimii parhaiten. Voin tehdä sisältöä sekä itselleni, että muille. Osa teksteistä jää lihottamaan omaa sivustoani, osalla taas saan heti varman rahallisen korvauksen ja parhaimmillaan saan omille kirjoituksilleni näyteikkunan suositulla sivustolla.

Outo oppi: minun osaamistani kaivataan, vaikka minulle ei ole töitä

Meikäläinen on pyrkinyt tekemään bisnestä myös muullakin tavalla, kuin nojaten pelkkään juuri lukemaasi Inssin osingot -sijoitusblogiin. Tästä olikin jo puhetta artikkelin alkupuolella. Olen tasaisin väliajoin kokeillut kepillä jäätä myös erilaisten aliurakointi- tai freelancer-hommien suhteen. Käytännössä olen tiedustellut erilaisilta firmoilta, olisiko heillä intoa ulkoistaa joitakin toimintojaan tai urakoitaan minulle.

Tämäntapaisia kyselyitä on tullut tehtyä jo useita erilaisia ja olen saanut niistä vähän erikoisen opin. Minun osaamiselleni riittää valtavasti kysyntää, mutta vaikuttavan alun jälkeen homma päättyy usein heinäsirkkojen sirinään. Eli käytännössä minun kanssani tahdotaan tehdä ehdottomasti yhteistyötä, mutta kun pitäisi sopia tarkemmin mitä lähdetään tekemään, niin mitään ei tapahdu.

Otetaan pari käytännön esimerkkiä. Muuttaessani Kuopioon silmiini pisti eräs hakemus, missä paikallinen verkkosivutekijä etsi verkostoonsa nimenomaan Kuopion alueella vaikuttavia freelancereita aliurakoimaan hänelle. Pistin tälle kaverille viestin, jossa kerroin hänelle omasta taustastani ja osaamisestani. Hän riemastui viestistäni suuresti, sillä olin kuulemma juuri sellainen henkilö, jota hän haki kumppanikseen.

Pidimme jonkinlaisen Teams-palaverin ja alku näytti hyvältä. Tämä kaveri vaikutti aidosti kiinnostuneelta palveluksilleni ja kävimme läpi mitä kaikkea voisin tehdä ja millä tavalla. Juttelimme Teamsissa lähemmäs tunnin ja kaikki tuntui kolahtavan. Palaverin loppupuolella jäin vähän jo odottamaan häneltä ensimmäisiä työtehtäviä, mutta hän sanoi palaavansa asiaan heti tapaamisemme jälkeen. En kuullut hänestä enää koskaan tämän palaverin jälkeen.

Samoihin aikoihin löysin myös toisen, niin ikään Kuopiossa vaikuttavan toimijan, jolla tiesin olevan ns. hiljainen haku päällä. Laitoin myös hänelle viestiä ja hän vaikutti kiinnostuneelta, mutta hän halusi palata asiaan vasta parin viikon päästä olevan palaverinsa jälkeen. Myöskään hänestä ei kuulunut koskaan tuon viestinvaihdon jälkeen.

Näihin kahteen tapaukseen saattoi vaikuttaa sekin asia, että olin tuolloin vielä työsuhteessa silloisen työnantajani kanssa. Sanoin heille siitä, että aloittaisin työt mieluiten vasta siinä kohti, kun työsopimukseni päättyy, jottei tule mitään hygieniahommia tai kilpailukieltoja vastaan. Tämä oli vastapuolille ok ja he olivat asiasta kanssani samaa mieltä, mutta syystä tai toisesta homma kuitenkin kuivui kasaan lupaavan alun jälkeen.

Tärkeä oppi: sovi aikataulu ja seuraavat stepit rautalangan avulla

Jos olen oppinut jotain yrittämiseni aikana, niin vastaavien palaverien jälkeen tulee aina sopia jonkinlainen aikataulu. Kumpi osapuolista on yhteydessä ja milloin viimeistään? Jos vastausta ei kuulu siihen päivämäärään mennessä, mitä sitten tapahtuu? Laittaako toinen muistutusviestiä?

Teen nykyään jokaisesta tärkeästä palaverista ja sähköpostikeskustelusta oman Trello-kortin. Kun palaveri päättyy ja sovimme seuraavat stepit, laitan yleensä Trello-korttiin jonkun aikamääreen, jonka myötä saan muistutuksen siitä, että nyt homma ei oikein etene. Se aikamääre voi olla kaksi tai kolme viikkoa, jonka jälkeen Trello muistuttelee minua automaattisesti, että pitäisiköhän minun kysellä perään tässä asiassa.

Kahden jo mainitun tarinan lisäksi minulla riittää vastaavia tarinoita muitakin. Olen hakenut useamman kerran esimerkiksi jonkun verkkosivuston teknisen kehittäjän tai ylläpitäjän roolia. Keskustelut alkavat hyvin ja minun osaamiselleni riittää kysyntää, mutta siinä kohti kun pitäisi alkaa tehdä jotain, alkaa heinäsirkkojen laulu.

Tämä on vähän outo malli ainakin perinteiseen palkansaajamalliin verrattuna, että haetaan työntekijää, mutta sitten ”työhaastattelukierroksen” läpäisyn jälkeen ei keksitäkään mitään tekemistä. Olen tullut pienen pohdinnan myötä siihen tulokseen, että kun kyseessä on työsuhde, jota ei voi ihan noin vain päättää, hommat alkavat tapahtua nopeammin. Sen sijaan jos ostat samat palvelut työntekijän sijasta joltain muulta toimijalta, on helpompaa alkaa vitkuttelemaan, koska ei välttämättä ole vielä rahaa tai mainetta kiinni hommassa. Toisin sanoen asiakassuhteesta pääsee helpommin eroon, kuin työntekijästä.

Myös semmoiset tapaukset ovat valitettavan yleisiä, missä pyydetään jonkinlaista työtä, ennen kuin ollaan lyöty kättä päälle. Esimerkiksi juuri verkkosivuston kehittäjän pestiin olen kerran erehtynyt tekemään ”tarjousvaiheessa” potentiaaliselle asiakkaalleni turhan tarkat ehdotukset siitä, mitä muutoksia minä tekisin päästessäni kiinni sivustoon. Asiakas kiitti ehdotuksista, mutta sanoi hintalappuni olevan liian korkea. Myöhemmin joku muu näytti käyneen nämä nostamani kehitysehdotukset sivustolla kuntoon, eli lahjoitin heille ilmaista konsulttityötä.

Jotta ei olisi pelkkää synkistelyä, minulla on myös jaettavana yksi positiivinen tarina, vaikka lopputulema oli kannaltani huono. Jälleen kerran yksi sivusto oli vaikka sisällöntuottaja-ylläpitäjää ja laitoin heille hakemusta sisään. Tällä kertaa firma kiitti hakemuksestani, mutta sanoi minulle suoraan siitä, ettemme tule pääsemään yhteisymmärrykseen.

Syy piili siinä, että minulla oli oma sivustoni, jonka vastapuoli koki ”uhkana” tai kilpailijana heille. Vaikka kyseessä oli minun sivustoani rutkasti isompi toimija, heidän mielestään me kilpailimme liian paljon samalla markkinalla, eli hygieniasyyt estävät yhteistyön.

Vaikka en saanutkaan tuota paikkaa, niin tuosta casesta jäi ylivoimaisesti paras maku suuhun. Rehellinen ja suora vastaus, eikä mitään epämääräistä ghostaamista tai ”valitettavasti valintamme ei päätynyt sinuun”-latteuksia. Näitä toivoisi saavan paljon mieluummin, kuin mykkiä kieltäytymisiä.

Loppupäätelmät

Totuttuun tapaan tekstistä tuli paljon, ja se piti sisällään paljon käytännön esimerkkejä jo kokemistani tilanteista. Tarinoiden määrästä ei ehkä uskoisi sitä, että toiminimeni on nipin napin kolmen vuoden ikäinen. Paljon tarinoita ja kokemuksia mahtuu siis näinkin lyhyeen aikaan.

Jos lähdetään tiivistämään pakettia, niin mielestäni yksi suurimmista elinehdoista toiminnalleni on rajata ne aiheet, joiden kanssa haluan olla tekemisissä. Tämä siitä syystä, että mitä kapeampi oma vastuualue on, niin sitä helpompaa se on handlata täydellisesti.

Täydellinen handlaaminen taas helpottaa saamaan hyviä urakoita ja yhteistyösopimuksia. Inssin osinkojen suhteen tämä toimii jo varsin mukavasti, sillä siellä tosissaan lähetetyt yhteistyöehdotukset klousaantuvat todella hyvällä prosentilla ja niillä ehdoilla, jotka itse olen halunnut. Verkkosivujen ja muiden palveluiden puolella homma puolestaan ei ole lähimainkaan tuolla tasolla, vaan näitä projekteja on huomattavasti hitaampi saada maaliin. Tai siis alkamaan.

Projektinhallinta korostuu tässäkin tapauksessa ja se on koko homman elinehto. Jos projekti lähtee lapasesta, se kuormittaa niin henkisesti, kuin myös rassaa katteita. Lisäksi melkein kaikki yrittäjät ovat äärimmäisen kiireisiä, joten suoraviivaiset ja selkeät tavat toimia helpottavat molempien osapuolien edistymistä, eikä kukaan jää vahingossakaan epätietoisuuteen siitä, mitä tapahtuu seuraavaksi ja mitä kenenkin tarvitsee tehdä.

Tärkeää on myös pyrkiä välttämään ilmaistyön tekemistä, sillä näitäkin tapauksia osuu valitettavasti välillä kohdalle. Aina vastapuoli ei tee tätä edes tietoisesti, mutta joskus pitkäksi venähtäneissä neuvotteluissa, palavereissa tai keskusteluissa tulee helposti käyttäneeksi paljon aikaa sellaiseen, josta ei jää mitään kerrottavaa jälkipolville.

Saatat olla kiinnostunut myös:

• Kokeilussa täysipäiväinen yrittäjyys – miksi jätin päivätyöni?
• 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi
• Miten arkeni muuttui yrittäjäksi ryhtymisen myötä? – Selviä muutoksia jo nyt
• Kokemuksia toiminimi-yrittämisestä – Yrittämällä kohti vaurastumista?
• Oman työn organisointia kanban-työkalun avulla – Kokemuksia Trellosta
• Vinkit keskittymiskyvyn parantamiseen – näin otat itsestäsi kaiken irti
• Mitä haluan ja mitä en halua tehdä yrittäjänä? – Yritykseni liiketoiminta
• Onko yrittäjällä varaa sairastua? – Näin varaudun sairauslomaa vastaan