kotiäiti nainen sijoitusblogi 2021

Blogin kirjoittajasta

Olen kolmekymppinen vaimo ja kahden pienen lapsen kotiäiti. Päivätyöni on työterveyshuollossa, mutta intohimonani on numerot ja talous. Taloudellinen hyvinvointi on osa-alue, josta kirjoitan, sisältäen muun muassa rahataidot, säästämisen, budjetoinnin ja sijoittamisen. Olen vuodesta 2017 kasvattanut sijoitussalkkuni viisinumeroiseksi, vaikka olen ollut lähes kokoajan äitiyslomalla tai hoitovapaalla. Olen myös säästänyt samassa ajassa toisen viisinumeroisen summan. Kaikkiaan olen kasvattanut nettovarallisuuttani kolmessa vuodessa yli 30 t euroa. Kirjoitan myös esikoiskirjaani rahataitoihin liittyen.

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

Oma mottoni on ollut pitkälti ei ne isot tulot vaan ne pienet menot. Elämällä hifisti pihinä, saan pienilläkin tuloilla kasvatettua sijoitusvarallisuutta. Hifisti pihiys tarkoittaa minulle rahan käyttämisetä merkityksellisesti, eli pihtaillaan vähemmän tärkeistä ja kulutetaan tärkeään. Haluan kyseenalaistaa kuluttamista ja opettaa lapsilleni, että on parempi olla omistaja kuin kuluttaja. Sijoitan niin ikään lapsilleni.

Mihin olet sijoittanut

Sijoitussalkkuni koostuu tällä hetkellä osakkeista ja rahastoista. Osakkeet ovat kotimaisia pörssiosakkeita ja rahastot hajautettu globaalisti. Tällä hetkellä työstän oman liiketoiminnan aloittamista, johon tulen sijoittamaan henkilökohtaista pääomaa.

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Pääasiassa sijoitan osakkeisiin, joista on odotettavissa hyvää osinkotuottoa. Pääasiallinen strategiani osakesijoittajana on buy and hold. Kuitenkin sijoittaminen kiinnostaa ja teen myös pikkusummilla spekulaatiota omaksi ilokseni. Rahastoissa sijoitan säännöllisesti indeksirahastoihin kuukausisäästösopimuksella sekä itselleni että lapsille. Salkkua on tarkoitus laajentaa asuntosijoittamisen puolelle, kun oman liiketoiminnan saa rullaamaan. En luota eläkejärjestelmään, vaan kerään oman pottini.

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Aloita. Sijoittaminen ei ole ekskulsiivista hommaa, vaan jokaisen mahdollisuus kerryttää omaa varallisuuttaan. Hakeudu oikean tiedon äärelle ja ala tutustumaan aiheisiin. Ensimmäiseen sijoitukseen kynnys on yleensä korkein. Selvitä sijoittamisen riskit ja realiteetit. Sijoita vain rahaa, jota et tarvitse pian, sijoittaminen on pitkäjänteistä työtä. Mielestäni helppo tapa aloittaa sijoittaminen on sijoittaa esimerkiksi kuukausisäästösopimuksella johonkin matalakuluiseen tai kuluttomaan indeksirahastoon.

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit