Hei vain kaikille! Tämä on nyt ensimmäinen täysin blogin puolelle tekemäni salkkuraportti. Tässä blogissa on tarkoituksena kirjoitella muutakin asiaa, mutta luultavasti blogi tulee hyvin pitkälle rakentumaan näiden raporttien ympärille. Suuremmat tervehtimiset ja ajatuksia blogin perustamisesta olen raaputtanut tänne, keskitytään tässä tekstissä nyt vuoden 2017 ensimmäiseen kvartaaliin salkussani.

ASP-tilille jatkoin täyden 3000e säästämistä. Säästäminen jatkui siitä huolimatta että tarvittava 10 % säästö haluamalleni asunnolle on jo katsottu. Tarkoituksena tällä on saada heinäkuussa 4 % veroton tuotto kun nostan ASP-asuntolainan.Vuoden alku toi ASP-tilille korkoina huimat 47,71e vuodelta 2016. 1.1.2017 ASP-tilini arvo oli 12 197,78 € ja nyt ensimmäisen kvartaalin aikana säästetty täysi summa nosti asuntosäästöpalkkiotilini yli viiteentoista tuhanteen euroon. Luultavasti tulen jatkamaan vielä reipasta ASP-säästämistä, vaikkakin ihan täyteen 3000e kvartaalisäästöön tuskin enää yllän.

Löysin itselleni tulevan omistusasunnon. Kaksio Jyväskylän keskustassa, josta tulen luultavasti tarinoimaan myöhemmin lisää. Huhtikuusta alkaen kyseiseen asuntoon vuokralle ja heinäkuussa ASP-kvartaalien täytyttyä kämppä omiin nimiin. Hieman kalliimpaan vuokra-asuntoon muuttaminen näkynee luultavasti hieman laimeampana säästämisenä toisella kvartaalilla.

Ostin tammikuussa pitkään himoitsemaani Intrum Justitiaa pienen siivun. Pieni siivu tarkoittaa tässä tapauksessa 45 kappaletta. Oston ajoitus onnistui hyvin, ainakin näin lyhyellä aikavälillä katsoen. Ostin pienen dipin jälkeen kurssiin 294,91 SEK (sis. kaupankäyntikulut) ja nyt ollaan reilu 10 % plussalla. Noususta huolimatta myös IJ tulee olemaan salkussani pitkällä tähtäimellä. Lisää aiheesta Sharevillessä.

Superrahastoja (Tanska ja Ruotsi) ostettu jälleen 50 eurolla molempia joka kuukauden alussa. Samalla Superrahastot puhkaisivat tonnin rikki salkussani.

Tein Nordnetin salkun lisäksi toisen salkun Nordeaan ja avasin valuuttatilin USD:lle. Aivan kivutonta salkun tekeminen ei Nordeaan ollut, sillä jouduin aikamoisen väännön käymään eri asiakaspalvelijoiden kanssa. ”Riitani” koski valuuttatilin perustamista. En meinannut millään saada luotua valuuttatiliä Nordeaan, ja lopulta tein sen vain Yhdysvaltain dollareille. Kesällä tarkoituksenani on luoda tilit myös Ruotsin kruunuille. Nordean kanssa vänkäämisestä lisää jälleen kerran Sharevillen puolella. Syy kilpailevan salkun perustamiselle on säästää kaupankäyntikustannuksissa. Jatkossa ostan osakkeeni joko Nordean tai Nordnetin kautta riippuen kummassa kyseinen kauppa on halvempi. Nyrkkisääntönä luultavasti tulee olemaan että Nordnetiä käytän kotimaisten ja ehkä Pohjoismaisten osakkeiden ostamiseen, Nordean kautta taas Yhdysvaltain ja muun Euroopan osakkeet.

Osinkoja vuoden ensimmäisellä kvartaalilla kertyi 914,44e euroa (vuotta aiemmin 852,48e). Kasvua vauhditti osingon kasvu (mm. Kone ja Nordea) sekä uudet sijoitukset viime vuoden ensimmäiseen kvartaaliin nähden.

S-jäsenmaksuja ei tipahtanutkaan tällä kvartaalilla lainkaan. Keväällä 2015 Osuuskauppa KPO maksoi korkonsa maaliskuun puolella, mutta tänä vuonna luultavasti jatketaan kuten viime keväänä, eli maksut alkavat vasta huhtikuun lopussa.

Kaavio 1. kertoo koko portfolioni tämän hetken sisällön. ASP-tili on nyt historiansa huipussaan, ja vastaavasti taas osakkeiden osuus on laskenut joka kvartaalilla.

Toisessa kaaviossa käydään läpi osakesalkkuni valuuttoja. Kun aloin syyskuun lopussa tekemään näitä katsauksia salkkuuni, oli salkustani peräti 66 % euroissa. Sen jälkeen eurojen osuus on laskenut, sekä dollarin ja kruunujen noussut. Tavoitteenani olisi että noin puolet salkusta olisi euroja, ja 33 % dollareita. Toisaalta hyvä on muistaa, että eurot ja kruunut kulkevat aika pitkälle käsi kädessä, joten kovin suurta eroa niille ei kannata antaa.

Kolmas taulukko taas osakesalkkuni jakautumisesta eri maiden pörsseihin. Tämähän ei paljoa eroa edellisestä taulukosta, lähinnä vain siis erottaa Saksan ja Suomen pörssit edellisen taulukon euro-sarakkeesta.

Seuraavaksi taulukossa yhteenveto vuoden 2017 ensimmäisestä kvartaalista. Vuoden aloitus oli hyvä, sillä niin Superrahastot kuin suorat osakesijoituksetkin nousivat ilman lisäostoja. Huomiona vielä se, että osingot olivat ehtineet irrota monesta yhtiöstä, mm. suuressa roolissa salkussani olevista Koneesta ja Nordeasta. Myös ASP-tilille tullut korko toi minulle vajaan 50 euroa tuloja. Toki huomattavaa on, että seuraavilla kvartaaleilla ASP-tilin kohdalla nousua tulee ainoastaan tekemistäni lisäsijoituksista.

Myös oma osuuteni salkun kasvattamisessa sujui hyvin. Sain töissä tehdä useamman ylityövuoron, jonka vuoksi myös säästöön jäi enemmän. Halpa asuminen myös mahdollisti näin suurten lisäsijoitusten tekemisen. Toiselle kvartaalille lähdettäessä näkymät ovatkin sitten paljon hankalemmat. Ylitöiden määrä laskee melko varmasti kesätyöntekijöiden tullessa taloon. Asumiskustannukseni nousevat vuokran kasvaessa, sekä luonnollisesti muutossa palaa paljon rahaa. Onneksi hieman helpotusta asiaan tuovat kevään osingot, joita tihuttelee tasaisesti salkkuuni vielä toisellakin kvartaalilla. Tavoitteeksi otan, että säästän Superrahastoihin yhteensä jälleen 100e/kk, sekä mahdollisimman paljon ASP-tilille. Vaikka tarvitsemani 10 % onkin täynnä, pyrin edelleen maksimoimaan ASP-tilille päätyvän rahan. Heinäkuussa kun nostan asuntolainan, niin saan tuolle summalle lisäkoron. Osakkeiden pariin ajattelin palata tarkemmin vasta kesällä.

***

Mitä mieltä olit blogini ensimmäisestä salkkuraportista? Huomasitko virheitä? Haluatko tarkennusta johonkin? Oliko jokin turhaa? Jätä kommenttia ja anna palautetta! Helpoiten minuun saat yhteyden Sharevillen yksityisviestillä, mutta pyrin lukemaan myös blogiin tulleet kommentit.

Ps, vinkatkaa omia blogejanne. Luen niitä mielelläni.

Kaikki historian salkkuraportit:

2023 Q3 – ylimääräisten lyhennysten makuun 2023 Q2 – Oma tupa, oma lupa 2023 Q1 – Hyvää kannattaa odottaa 2022 Q4 – Kiireisyys palasi arkeen 2022 Q3 – Elämä hymyilee, mutta yhä vain pörssin ulkopuolella 2022 Q2 – Juhlahetkiä lähinnä pörssin ulkopuolella 2022 Q1 – Rauhanajan päätös söi monella tapaa 2021 Q4 – Kierrokset nousevat tyhjäkäynnistä huolimatta 2021 Q3 – Viisi vuotta salkkuraportteja 2021 Q2 – Duunarista yrittäjäksi 2021 Q1 - Ajatukset leijailevat lähitulevaisuudessa

2020 Q4 – Salkun siivousta kovalla kädellä 2020 Q3 – Kun osakesalkku on asunnon seiniä paksumpi 2020 Q2 – Juhlitaan kuin eilistä ei olisikaan 2020 Q1 – Kylmä startti uudelle vuosikymmenelle

2019 Q4 - Ostoja kovalla kädellä 2019 Q3 - Rajapyykkien yli että heilahtaa 2019 Q2 - Tasaisen tylsää menoa 2019 Q1 - Lujaa menoa pörssissä ja sen ulkopuolella 2018 Q4 - Upotaan Titanicin lailla 2018 Q3 - Kohti pimeää syksyä 2018 Q2 - Takaisin lähtöruutuun 2018 Q1 - Stressiä ja käteistä 2017 Q4 - Takana mahtava sijoitusvuosi 2017 Q3 - Oma asunto hankittu! 2017 Q2 - Viimeiset hetket asuntovelattomana 2017 Q1 - Salkkuraportit blogin puolelle 2016 Q4 - Hyvästit vuodelle 2016! 2016 Q3 - Raporttien teko alkaa

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *