Bloggaamisen tulot ovat aihe, joka lukeutuu tässä blogissa kestosuosikkien joukkoon. Tilastojen mukaan aihe kerää paljon klikkauksia lukijoilta sekä hyvää palautetta esimerkiksi muiden suomalaisten sijoitusbloggaajien joukosta. Näiden rohkaisemana jatkan aiheesta kirjoittamista, tällä kertaa aiheena affiliate-markkinointi.

Nopea tiivistys aiheeseen: affiliate-markkinointi on tulospohjaista markkinointia, jossa kauppias maksaa toteutuneista tavoitteista mainosverkolle, eli affiliate-toimistolle, jotka puolestaan hakevat omiin verkostoihinsa julkaisijoita, jotka voivat olla bloggaajia, tubettajia tai vaikkapa Facebook-sivuja.

Käytännössä affiliate-toimistolla voi olla hallussaan satoja erilaisia mainoskampanjoita, joihin julkaisijat voivat hakea. Julkaisija saa joko vapaat kädet tai ohjeistuksen miten tehdä markkinointia kyseiselle brändille ja lopulta tämä saa palkkion tuloksien mukaan. Palkkio voi tulla palveluun rekisteröitymisestä, verkkokauppaostosta tai joskus ihan vain sivustolla käymisestä.

Olen tehnyt itse affiliate-markkinointia vuodesta 2018 asti, mutta alan olla pikkuhiljaa vähän kypsä siihen. Tästä syystä olen miettinyt affiliate-markkinoinnin lopettamista, tai vähintäänkin sen keventämistä reilulla kädellä. Miksikö? Käydään tässä artikkelissa syitä sille.

Affiliate-markkinointi kokemuksia

Nousu nevahöördistä kovempaan kastiin

Affiliate-markkinointi on ihan mukava tapa aloittaa blogilla tienaaminen. Julkaisijaksi pääsee monissa paikoissa tosi helposti ja kevyesti, eli uudet blogit pääsevät nopeasti hyödyntämään kyseistä markkinointia. Sen vuoksi se onkin varsin suosittua blogeissa.

Kun aloitin bloggaamisen 2017, en ymmärtänyt tästä yhtään mitään. Olin jopa aiemmin vähän naureskellut ”joillekin blokkaajille”, mutta myöhemmin minusta tuli juuri sellainen. Kohtalon ivaa. Ensimmäinen tapa kerätä blogituloja minulla oli Google AdSense, joka starttasi lähes heti. Palaan AdSenseen tässä tekstissä vielä myöhemmin, mutta affiliate-markkinointi oli blogilla tienaamisen toinen askel.

Aikaa on kulunut, jonka myötä oma tietotaitoni bloggaamisen suhteen on kasvanut, sivustoni arvo on kasvanut sekä olen ottanut bloggaamisen suhteen isoja askelia kohti vakavampaa liiketoimintaa. Noin vuosi sitten esimerkiksi uudistin sijoitusblogini täysin rahaa ja aikaa kaihtamatta. Blogini uudistaminen on ollut yksi elämäni parhaista sijoituksista, jonka tuloksia esittelin tarkemmin täällä.

Tällä hetkellä oma tilanteeni on se, että erilaisia yhteistyöpyyntöjä satelee vähintäänkin viikoittain – jos ei jopa päivittäin. Toki pakko myöntää rehellisyyden nimissä se, että aika iso siivu näistä yhteistyöehdotuksista on täyttä roskaa (lue: netticasinoja). Sen lisäksi erilaiset yhteistyöehdotukseni firmoille osuvat aika hyvällä prosentilla maaliin asti.

Miten tämä liittyy affiliate-markkinointiin?

Kuten jo alussa sanoin, affiliate-markkinointi sopii hyvin aloitteleville blogeille. Sen kautta saa valmiit matskut uhraamatta itse juurikaan aikaa yhteistyökumppanuuksien hankintaan. Sen lisäksi sitä voi harrastaa aika helposti ilman minkäänlaista viestinvaihtoa kenenkään kanssa, jolloin kaikki aika vapautuu itse sisällöntuotantoa varten.

Tällä hetkellä minulla on vähän sellaisia fiiliksiä, että sivustoni alkaa olemaan kasvanut ulos affiliate-markkinoinnista. Tai en tiedä onko ”kasvanut ulos” vähän yliampuvasti sanottu, mutta tällä hetkellä koen paljon houkutuksia järjestää itse omat yhteistyöni, ilman ylimääräisiä välikäsiä.

Aivan kuten kaikessa muussakin toiminnassa, välikädet tunnetusti monimutkistavat asioita sekä aiheuttavat ylimääräisiä kuluja – tässä tapauksessa vähemmän tuloja itse julkaisijalle. Olen nyt onnellisessa asemassa siinä mielessä, että blogini herättää monien potentiaalisten yhteistyökumppanien silmissä kiinnostusta, minkä vuoksi voin neuvotella heidän kanssaan yhteistöitä ilman välikäsiä.

Viime aikoina yhteistyöni ovat tämän lisäksi myös syventyneet. Pitkäaikaiset kumppanuudet nousevat lähes poikkeuksetta molempien osapuolien intresseiksi, mikä on pelkästään hyvä juttu. Viestittelen nykyään säännöllisesti useamman yhteistyökumppanini kanssa, pidämme Teams-kokouksia ja pallottelemme ideoita puolin jos toisin.

On tosi siisti juttu, kun koitamme yhdessä miettiä yhteistyömme edistämistä. Toimimme ikään kuin toistemme kirittäjinä ja sitä kautta saamme molemmat parempia tuloksia, eli enemmän tuloja. Näissä palavereissa nousee niin hyviä ja ajankohtaisia nostoja, joita minun kannattaisi blogissani käsitellä, kuin myös saan heiltä hyviä vinkkejä mielenkiintoisen sisällön tekemiseen.

Samaa ei voi puhua affiliate-markkinoinnista. Itse asiassa moni firma, jolle teen affiliate-markkinointia, ei välttämättä edes tiedä blogiani – saati sitä, että teen heidän kanssaan markkinointiyhteistyötä. Tällöin touhu lankeaa oikeastaan yksin minun harteilleni, niin hyvässä kuin pahassa.

Affiliate-markkinoinnin ongelmakohdat

Tuo yksin puurtaminen ei ole ainoa affiliate-markkinoinnin ongelma. Myös muitakin ongelmia löytyy. Näistä osaa olen käsitellyt jo aiemmin tässä blogissa, mutta joukossa on myös uusia oivalluksia.

Hankaluudet affiliateverkostojen kanssa

Aiemmassa julkaisussani nostin ilmoille hankaluudet epämääräisten affiliate-toimistojen kanssa, eikä tilanne ole muuttunut tuosta hetkestä parempaan. Itse asiassa tälläkin hetkellä minulla on muutamia kymppejä rahaa jumissa eräässä nimeltä mainitsemattomassa affi-kioskissa.

Tuo on aika helkkarin ärsyttävää toimintaa. Käytännössä minä teen kaiken työn, suunnittelen matskut ja saan aikaan myyntiä. Myyntikin kirjautuu oikein palveluun, eli tiedän tarkalleen sen summan, jonka olen tienannut. Tästä huolimatta en saa koskaan eurojani ulos palvelusta, eikä kukaan noteeraa viesteihin.

Minulla on tällä hetkellä jumissa jokunen kymppi pelkästään nettikyselypaneeleihin liittyen. En tiedä tulenko koskaan saamaan niitä ulos palvelusta, mikä tietysti turhauttaa.

Kilpailu toisten blogien kanssa

Koska affiliate-markkinointiin voi ryhtyä about kuka tahansa, sen vuoksi se on melko suosittua. Saman aihepiirien blogit käyttävät usein samoja mainoskampanjoita, mistä seuraa kilpailua blogien kesken.

Esimerkiksi lähes poikkeuksetta jokainen sijoitusblogi mainostaa enemmän tai vähemmän Nordnetin sijoituspalveluita, koska se sopii niin hyvin sijoitusblogien agendaan. Nordnetiin avatuissa salkuissa riittää kilpailua sijoitusblogien kesken, mikä näkyy vaikeuksina saada kampanjan kautta tuloja.

Nimenomaan tähän Nordnetin kampanjaan liittyen olen tehnyt myös sellaisen havainnon, että olen yksinkertaisesti myöhässä Nordnetin tarjoamisen suhteen. Todella monissa tapauksissa ihminen kiinnostuu sijoittamisessa vähän hassussa paikassa, avaa salkun ja alkaa opiskelemaan sijoittamista. Sijoitusblogit tulevat kuvioon usein vasta tässä vaiheessa, jolloin olen myöhässä omien Nordnet-mainoksieni kanssa.

Nordnet-salkut eivät ole minulle mikään järin hyvä bisnes. Siitä tulee kyllä jokunen kymppi kuukaudessa, mutta meno on varsin vaatimatonta verrattuna esimerkiksi Lumo Energiaan tai POP Vakuutukseen.

Kilpailu isojen toimijoiden kanssa

Toiset blogit eivät ole ainoa kilpailijani, vaan viime aikoina kilpailijoihin on liittynyt melko isoja toimijoita. Ei ehkä heti uskoisi, mutta myös isot toimijat kuten Sanoma ja Alma Media tekevät myös affiliate-mainontaa. Sekä Ilta-Sanomilla, että Iltalehdellä on omat ”alekoodisivustot”, jotka käyttävät usein jopa samoja affiliate-toimijoita kuin minä. Isojen sivustojen on helppo ajaa näihin liikennettä, koska linkkejä löytyy niin iltapäivälehtien kuin Vauva-foorumien sivuilta.

Kieltämättä näin ”pienenä ja sympaattisena bloggarina”, isojen mediatalojen toiminta näyttää vähän ryöstökalastukselta, jossa kerätään puolivaloilla helppoja euroja. Toisaalta jos olisin itse noiden mediajättien ratissa tekemässä päätöksiä, niin varmaan tekisin itsekin ihan samalla tavalla. Eli osittain tämän kaiken voi laittaa pienen katkeran kitinän piikkiin, heh.

Tuuliviirikampanjat vaikeuttavat myyntiä

Tämä liittyy osittain edelliseen kohtaan, missä puhun yhteistöiden tärkeydestä. Koska affiliate-markkinoinnissa et ole välttämättä ollenkaan kontaktissa itse mainostettavaan firmaan, voi sieltä tulla välillä ikäviä yllätyksiä vastaan kampanjan lopettamisen muodossa.

Koronakevät oli aika raskas myös blogipuolella. Minulle jäi sieltä päällimmäisenä mieleen Instabankin ja Bank Norwegianin luottokorttien kampanjoiden yllättävät lopettamiset. Samalla se oli myös oppitunti affiliate-markkinoinnin varjopuolista.

Instabank ja Bank Norwegian olivat molemmat varsin hyviä kampanjoita minulle. Instabankin säästötilejä meni todella hyvin alkuvuonna, samoin kuin Bank Norwegianin luottokortit tekivät ”kauppaansa” tasaiseen tahtiin.

Molemmissa tapauksissa homma eteni vanhaan tuttuun kaavaan: suunnittelin hyvän laskeutumissivun, joka löytyi Googlesta tärkeillä hakusanoilla. Tälle pohjalle oli helppo lähteä rakentamaan affiliate-markkinointia.

Koronan myllerryksessä molemmat vetäytyivät kuitenkin affiliate-kentiltä, joten minulle jäi käteen vain rakentamani laskeutumissivut. Miinuksena nostettakoon myös homman ennalta-arvaamattomuus. Käytännössä sähköpostiini kilahtaa joku massapostiviesti, jossa sanotaan kampanjan loppuvan viikon päästä.

Mikä tässä oli myös vähän ärsyttävää, niin minulla oli kerran Instabankin laskeutumissivun Facebook-markkinointi käynnissä, kun lopettamispäätös tuli ilmi. Onneksi Facebook-markkinoinnin pystyy keskeyttämään, minkä vuoksi en heittänyt rahaa täysin roskiin.

Hassu oli myös Instabankin paluu, joka tapahtui lähes yhtä yllättäen kuin ensimmäinen lopetus. Muutama viikko ensimmäisen lopettamisen jälkeen Instabank palasi affiliate-maailmaan, mutta poistui muutaman viikon päästä taas uudestaan. Vähän sellaista vaikeasti ennakoitavaa on-off -meininkiä, jota en hirveästi arvosta.

Case-Matsmart – napakymppi osoittautuu tyhjäksi arvaksi

Joskus affiliate-markkinoinnissa voi jäädä mustapekka käteen, vaikka kaikki muu osuisi nappiin. Minulle kävi näin hävikkiruokaa myyvän Matsmartin kanssa, jonka mainoksia pidin blogissani muutaman kuukauden ajan. Halpa hävikkiruoka sopi hyvin säästövinkkejä jakelevaan sijoitusblogiin.

Yhden julkaistun blogikirjoituksen lisäksi oman laskeutumissivun, jotka sijoittuivat Googlen hakukoneissa todella hyvin. Parhaimmillaan blogini taisi olla googlauksella ”matsmart” sijalla 3, ainoastaan Matsmartin omat sivut edellä. Todella kova saavutus meikäläiseltä, mikä takasi hyvin liikennettä affiliate-linkkejä sisältäville sivuille.

Siihenhän ne hyvät uutiset sitten loppuivatkin, sillä sivuista ei kertynyt minulle tuloja juuri lainkaan, vaikka lukijat siirtyivätkin hyvällä prosentilla sivustoltani kyseiseen verkkokauppaan. Mietin todella pitkään sitä, missä nyt mättää. Liikennettä riittää, mutta tuloja ei tule.

Lopulta selitys löytyi kilpailevista alennuskoodisivustoista, joista löytyi alennuskoodeja myös Matsmartin verkkokauppaan. Tämä tarkoittaa usein sitä, että komissio kaupasta kirjautuukin lopulta alennuskoodisivustolle, eikä minulle, vaikka minun kauttani asiakas olisi sivustolle päätynyt. Kukapa sitä ei nyt googlaa alennuskoodeja asioidessaan verkkokaupassa, joten sinne suurin osa minun asiakkuuksistani katosi.

Tämä ärsytti minua todella paljon, ja jossain vaiheessa päädyinkin poistamaan kaikki Matsmart-mainokset blogistani. Käytännössä minun sivulla olevat mainokset tuottivat euroja lähinnä muille sivustoille.

Tienasin Matsmartin kautta koko historian aikana vain 40,47 euroa. Hauskana vertailuna tein myöhemmin Matsmarin kilpailija Fiksuruualle oman kaupallisen yhteistyöartikkelin, josta tienasin yhden ainoan artikkelin tekemällä yli kymmenkertaisesti enemmän.

Affiliate-linkkien seuranta ei aina toimi

Kilpailevien alennuskoodien tai muiden sivustojen lisäksi affiliate-markkinoinnissa on muitakin haasteita. Olen itse huomannut esimerkiksi sen, että usein linkkien seuranta ei syystä tai toisesta toimi. Tämän huomaa parhaiten silloin, kun tietää jonkun ottaneen palvelun kauttasi, mutta komissiota ei syystä tai toisesta kuulu.

Näihin tilanteisiin suhtautumisessa tuntuu olevan aika suuria eroja eri affi-toimistojen välillä. Siinä missä toinen toimija pahoittelee tapahtunutta ja maksaa manuaalisesti puuttuvan summan, toinen toimija saattaa alkaa sättimään sinua ”tutuille myymisestä”.

Niin tai näin, enää en jaksa edes aloittaa jokaisesta ohimyynnistä sähköpostirumbaa, mutta harmittaahan tuo tietenkin julkaisijaa. Käytännössä mainostat palvelua ilmaiseksi ja näet vaivaa asian tekemiseen.

Loppupäätelmät: Mikä on affiliate-markkinoinnin tulevaisuus blogissani?

Jälleen kerran otsikko sisältää mehukkaan kysymyksen, johon en osaa antaa vielä tässä vaiheessa vastausta. Tarvitseeko minun tehdä jotain muutoksia nykyisiin rutiineihini?

Parhaimmillaan affiliate-markkinointi on melko helppoa ja passiivista tulovirtaa, jossa kerran hyvin tehty työ tuo hedelmää vielä pitkään julkaisun jälkeenkin. Toisaalta heikoimmillaan olen tehnyt paljon työtä saamatta minkäänlaista palkintoa.

Jotain markkinointia, tulonlähdettä tai muuta motivaatiota blogissa tarvitsee olla. Vaikka internetissä mielletään moni asia usein ilmaiseksi, niin lähes kaikkien verkkosivujen ylläpitäminen maksaa ihan oikeaa rahaa, eikä minun blogini tee siinä poikkeusta. Mahdollisesti jonkinlaisen kikkailun avulla voisin saada palvelut myös ilmaiseksi, mutta en näe sitä kaiken vaivan arvoisena. Sen vuoksi maksan vuosittain useamman sata euroa siitä ilosta, että blogini ”on olemassa”.

Jatkossa tulen panostamaan ensisijaisesti affiliate-markkinoinnin ulkopuolelle, mutta en kuitenkaan hylkää sitä kokonaan. Etenkään jo olemassa olevia matskuja en näe mitään järkeä lähteä tuhoamaan, vaan eläkööt ne omaa elämäänsä. Mutta tulevaisuudessa panostan mahdollisesti enemmän erilaisiin alennuskoodeihin, sillä ne tuntuvat vetävän hyvin. Aika näyttää, jatkuuko tämä trendi myös tulevaisuudessa.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoitamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Yksi kommentti kohteessa “Kokemuksia affiliate-markkinoinnista – tästä syystä mietin sen lopettamista

  1. Ari S kommentoi:

    Yes. Nyt RJW on astunut askeleen oikeaan suuntaan… Raha asuu vähintäänkin muualla kuin klikkimainoksissa. Aika paljon siinä suunnassa missä mainitsitkin tuon pankkiyhteistyön kohdalla. Kiitos.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.