Kuluttamista koskevat blogikirjoitukseni ovat saaneet yllättävän hyvin suosiota, vaikka periaatteessa aihe on hyvin kaukana sijoitusblogin perimmäisestä ideasta, eli sijoittamisesta. Toisaalta taas fiksu kuluttaminen on erittäin suuressa roolissa vaurastumisessa, koska kuluttaminen on ainakin jossain määrin säästämisen pahin arkkivihollinen.

Kuluttamiseen liittyen olen tässä blogissa ruotinut vuosittain läpi Black Fridayn hullunkurisuutta, tuotteiden kestävyyttä ja toisaalta myös häiden tai harrasteajoneuvon hankintaan liittyen ”fiksua kuluttamista”, jossa rahalle sai oikeasti vastinetta elämyksien muodossa.

Tällä kertaa ajattelin kirjoitella ylös ajatuksiani tavaramäärästä. Meillä nykyihmisillä on aivan järkyttävä määrä erilaista tavaraa, joka on seurausta pääasiassa yleisen vaurastumistason nousemisesta sekä erilaisen halpatuotannon jylläämisestä. Myös allekirjoittaneella on tavaraa sen verran paljon, että niiden omistaminen saa aikaan jopa pieniä ahdistuksen tunteita.

Tavarapaljous

Jouluna aihe pinnalla – monestakin syystä

Tavarapaljous on ollut allekirjoittaneen mielessä erityisen paljon näin jouluisin, sillä useampikin syy huuhtoo likapyykin rantaan juuri vuoden lopun juhlien aikaan. Joulu 2022 ei ollut siis ensimmäinen kerta, kun asia oli mielessäni, vaan asiasta on alkanut tulla näin aikuisiällä jonkinlainen perinne siinä missä Joulupukin kuumalinjan seuraaminenkin.

Joulu ja joululahjat ovat ainakin yksi syy sille, miksi aihe pulpahtaa pinnalle. Moni meistä stressaa jouluisin siitä, että mitähän sitä hankkisi tänä vuonna läheisilleen joululahjaksi. Allekirjoittanut on äärimmäisen surkea hankkimaan lahjoja, joten omat lahjani ovat pääasiassa käytännönläheisiä, kuten konvehtirasioita tai kahvipaketteja. Ne menevät varmasti käyttöön.

Sama nihkeys toimii myös toiseen suuntaan, sillä en ole myöskään järin hyvä lahjojen vastaanottaja. Minulle mieluisin vaihtoehto on aina se, että kumpikaan osapuoli ei hanki toiselle lahjoja, ja tästä syystä teemme vaimoni kanssa joka vuosi saman sopimuksen, jossa kumpikaan ei hanki toiselle mitään lahjaa. Tosin vaimo on pari kertaa rikkonut sopimusta jollain pienellä lahjalla, mutta katson nämä rikkeet yleensä läpi sormien.

Toinen syy tavaramäärän ajankohtaisuudelle tulee siitä, että hyvin usein joulua vietetään perhepiirissä, jolloin ainakin meillä tulee usein puhetta joidenkin tavaroiden karsimisesta. Asiaa on helppo käydä läpi silloin, kun kaikki asianosaiset ovat yhtä aikaa pidemmän tovin paikalla. Näin kävi myös jouluna 2022, jolloin lapsuudenkodissani käytiin jälleen kerran vanhan tavaran inventaariota läpi.

Tänä vuonna vähennettiin pääasiassa vanhoja koulukirjoja

Vaikka romujumppaa on tullut tehtyä lähes kerran vuodessa oikein tosissaan, silti urakka tuntuu alkavan joka ikinen kerta alusta. Ehkäpä tässä on yksi syy sille, miksi tavaramäärä ahdistaa niin paljon. Vaikka joka kerralla kierrätykseen lentää kymmeniä kiloja tavaraa, vuoden päästä tilanne tuntuu olevan yhä lähtöpisteessä.

Vuosi sitten siivousjumpan aikana kävin läpi kaikki pöytälaatikkoni ja kansioni, joista hävitin erilaisia peruskoulun ja lukion aikaisia muistiinpanoja sekä vihkoja. Olen pitänyt itseäni melko järjestelmällisenä kaverina jo pienestä pitäen (mistä jotkut läheiseni saattavat olla toki eri mieltä), mikä näkyi mm. siitä, että kaikki peruskouluaikaiset kouluvihkoni olivat 2020-luvulle asti tallessa, ja jopa jonkinlaisessa järjestyksessä.

Edellisellä kerralla siivoustalkoissa oma irtaimistoni keveni kymmenillä kilogrammoilla, kun kierrätykseen lähti 9-12 vuoden ajalta kaikki muistiinpanot, vanhat kokeet sekä muut monisteet. En oikeastaan edes tiedä minkä takia näitä piti aikoinaan jemmata, sillä hyvin lähelle sadan prosentin todennäköisyydellä en ole koskaan koulun jälkeen tarvinnut näitä papereita.

Tänä jouluna jatkoin urakkaa oikeastaan siitä mihin se jäi vuosi sitten, eli tällä kertaa läpikäynnin kohteena olivat koulukirjat. Vaikka aivan jokaista koulukirjaa en saanut pitää itselläni, sillä oman peruskouluni aikana kirjat kiersivät oppilaalta toiselle, niin siitäkin huolimatta vanhoja koulukirjoja löytyi kymmeniä vähän sieltä ja täältä. Monet niistä olivat levänneet samalla paikalla kirjahyllyssä 10-20 vuotta.

Tavaraa kertyy etenkin silloin, kun kukaan ei ota siitä vastuuta

Koulukirjojen hävityksessä oli havaittavissa hassu kahtiajako: omat peruskoulun aikaiset koulukirjani löysivät tiensä varsin nopeasti kierrätykseen, mutta lukiokirjojen kanssa polku oli pidempi. Tämä johtui siitä, että peruskoulun kirjat olivat ”omiani”, kun taas monet lukion kirjat olimme jakaneet yhdessä veljeni kanssa. Toisin sanoen oli vähän tulkinnanvaraista, kumman ”vastuulla” omaisuuden läpikäynti oli.

Kieltämättä ilmassa oli vähän sellaista fiilistä, että molemmat veljeksistä työnsivät vuorollaan likapyykkiä toisen tontille, eikä kumpikaan tahtonut jaksaa käydä tavaraa oikeasti läpi. Tässä tuntuukin olevan monen tavarankarsinnan akilleen kantapää, eli puhtaasti omat tavarat lähtevät nopeammin kiertoon, mutta vähänkin enemmän yhteisten tavaroiden kanssa prosessi junnaa helpommin paikoillaan.

Vastuuseen liittyen toinen klassikko tuntuu olevan se, kun joku porukasta näkee jonkinlaista rahallista arvoa hävitettävällä tuotteella. Ei ole kerta eikä kaksi, kun jonkun tavaran hävittämien pysähtyy siihen, että joku epäilee tuotteen menevän kaupaksi kirpputorilla, Torissa tai Facebook-ryhmissä, jolloin sitä ei kannata viedä kierrätykseen.

Toisaalta lähes aina porukasta uupuu se vapaaehtoinen, joka tekisi sen jumpan, että laittaisi tavaran myyntikuntoon ja hoitaisi kaupat jonkun ostajan kanssa. Vaikka myyjälle lupaisi vaivanpalkkioksi kaikki tavarasta irtoavat tuotot, jostain kumman syystä vapaaehtoisten myyjien löytäminen on vaikeaa – samoin kuin se, että joku ottaisi ja veisi käyttökelpoisen tavaran johonkin kierrätyskeskukseen.

Roskiin, kierrätykseen tai oikeaan käyttöön

Koulukirjojen ohella tuli käytyä läpi erilaista SER-tavaraa, eli sähkö- ja elektroniikkalaiteromua. Tätäkin tavaraa kertyy ihan jumalattomia määriä aina vanhoista puhelimista niiden lisävarusteiden kautta johonkin mystisiin latausjohtoihin, joiden alkuperää kukaan ei muista.

Vanhat puhelimet menevät sille osastolle, joiden hävittämiselle on vaikeaa saada hallituksen siunaus. Osa perustelee vanhojen puhelimien pitämistä ”varapuhelimina”, toinen on huolissaan niiden muistin tyhjäämisestä ja kolmas haluaisi vaihtaa ne keräilijöiden taskurahoihin. Torjuntavoittona voitaneen pitää sitä, että sain heitettyä muutamat vanhojen puhelimien kännykkälompakot tai varakuoret roskiin.

Toinen hauska SER-romun lähde on pöytäkoneiden aikakaudelta, jolloin tietokoneen kaiuttimia tuli vaihdeltua säännöllisin väliajoin uusiin. Vaikka vuosien varrella olen ehtinyt viedä jo lukuisia kaiuttimia SER-pisteelle, tänäkin vuonna jostain kaapin kätköistä löytyi vielä yhdet tietokonekaiuttimet. Kaiuttimien kermaisesta väristä päätellen ne ovat olleet käytössä viimeksi edellisellä vuosituhannella, mutta jääneet siitäkin huolimatta johonkin varastoon jemmaan.

Sähköromuista kaikista nostalgisin oli kannettava DVD-soitin, joka oli 20 vuotta sitten kaikista kuuminta hottia. Jos kyseisessä laitteessa olisi nähtävissä jonkinlainen tuntimittari, uskoisin mittarilukeman huitelevan jossain muutamassa tuhannessa tunnissa. Sen verran kovassa käytössä laite oli 2000-luvun ensimmäisellä kymmenyksellä, jolloin esimerkiksi läppärit olivat rutkasti nykypäivää harvinaisempia.

Päätös nostalgisen DVD-soittimen hävityksestä kävi helpoksi, sillä soitin ei jostain syystä kyennyt lukemaan kunnolla ensimmäistäkään kolmesta testi-DVD:stä. En tiedä onko laite hajonnut ajan myötä, vai mistä syystä rainat eivät lähteneet pyörimään, mutta tuomio oli kova: kierrätykseen.

Partiolaiset ovat futareita fiksumpia

Elektroniikkakauppojen takapihoille lähti tavaraa muovikassillisen verran. Jokunen kaapista löytynyt lelu löysi uuden omistajan lähipiiristä, jossa ne kenties tuovat seuraaville omistajilleen uusia elämyksiä.

Lisäksi UFF:lle lähti yksi muovikassillinen vanhoja jalkapallopaitoja. En tosin tiedä teinkö tässä jonkinlaisen ympäristörikoksen, kun pistin kiertoon 20 vuotta vanhoja torimyyjien myymiä futispaitoja. Paidat olivat sinänsä ehjiä, mutta toisaalta ne taisivat olla ”aitoja piraattituotteita” – eipä tätäkään asiaa silloin alaikäisenä osannut nähdä.

Oma ehdoton suosikkini kierrätetyistä tavaroista liittyi vanhoihin partiovarusteisiini, jotka annoin jouluna eteenpäin. Minulla kävi siinä mielessä tuuri, että eräs läheinen kaverini on yhä partiossa jonkin sortin aktiivi, joten hänen kauttaan tavaroiden kierrätys hoitui erittäin helposti, ja tavara meni varmasti ihka-aitoon käyttöön nuoremmille partiolaisille.

Vaikka omista partiovuosistani on aikaa jo 15 vuotta, kyseisessä organisaatiossa muoti näyttää vaihtuvan hitaasti. Ymmärtääkseni sekä partiopaita, huivi että suurin osa keräämistäni merkeistä on ihan kuranttia tavaraa vielä 2020-luvun partiolaisellekin. Tästä syystä yhä partiotouhuissa mukana oleva kaverini otti lahjoituksen kernaasti vastaan.

Kuuleman mukaan näille peruskouluikäisten partiolaisten partiopaidoille on suuri tarve, sillä kasvavilla lapsilla vaatteet jäävät säännöllisesti pieneksi, jolloin vaatteiden vaihtorinki pysyy aktiivisena.

Mitä tavaraa on vielä hävittämättä?

Vaikka tavaraa meni tänäkin vuonna kierrätykseen muutaman kymmenen kilogramman verran, hyllyt ja kaapit notkuvat yhä erilaista tavaraa. Esimerkiksi vanhoja Aku Ankan taskukirjoja on hyllyllinen, samoin kuin 2000-luvun alun Akkareita lehtimuodossa.

Vanhat Aku Ankat tuntuvat kyllä kelpaavan eteenpäin, mutta rahallista arvoa niissä ei juurikaan ole – ainakaan näin uusilla lehdillä. Siitäkin huolimatta Akkareiden lahjoittaminen eteenpäin ei saa aikaan välitöntä kannatusta. Pitäisi ilmeisesti lähteä taas myymään tavaraa, mutta kuka ottaisi tehtävästä kopin?

Siinä missä Aku Ankoilla on vielä kysyntää, saman ikäisillä CD- ja DVD-levyillä ei ole välttämättä lainkaan ”varmoja ottajia”. En edes muista milloin olisin viimeksi kuunnellut musiikkia CD:ltä tai katsellut elokuvaa DVD:ltä.

Itse asiassa minulla ei taida olla edes käyttövalmiina soitinta, joka pyörittäisi kyseisiä levyjä. Nykypäivänä jopa autot ja läppärit myydään useimmiten ilman CD-asemaa, koska Spotify ja Netflix toimivat huomattavasti helpommin. Loppumattoman kattava kirjasto kulkee aina internet-yhteyden päässä, jolloin erilliset levyt syövät vain arvokasta tilaa kirjahyllystä.

Kaiken huipuksi oma CD- ja DVD-kokoelmani ei tunnu sisältävät hirveästi mitään klassikoita, vaan melko tusinaelokuvia sekä kokoelmalevyjä. Näitä samoja levyjä tuntuu jokainen kirpputori pursuavan, eikä kirpparillakaan tavara liiku. Voi olla jopa vähän kahden vaiheilla, ottaako yksikään kirpputori tavaraa vastaan edes ilmaiseksi.

Miten tavaran kanssa tulisi toimia?

Jotkut blogin lukijat saattavat muistaa, että tein vuosina 2020 ja 2021 muutot, jolloin koko omaisuuteni lähti mukaan uuteen kaupunkiin. Tässä kohti sitä oppi hyvin myös arvostamaan rajallista omaisuutta. Tavaran ja krääsän määrä ei todellakaan lisää onnellisuutta, vaan päin vastoin se saattaa jopa heikentää sitä.

Muuttokuormien yhteydessä olen pistänyt varsin kovalla kädellä omaisuuttani kiertoon. Tavaraa on myyty, lahjoitettu tai pistetty kierrätykseen. Tästä syystä annankin itselleni kelvollisen arvosanan mitä tulee oman kotini tavaramäärään. Sen sijaan suurempi ongelma tuntuu olevan lapsuudenkodissani, jossa samanlaista muuton edessä tapahtuvaa suursiivousta ei ole päässyt tapahtumaan.

Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää sitä, että mitä pidempään tavara notkuu hyllyssä, sitä epätodennäköisemmin sillä on rahallista arvoa. Kenties lukioaikaisilla koulukirjoillani olisi voinut olla jonkinlaista rahallista arvoa, jos ne olisi tajunnut hävittää heti valkolakin saamisen jälkeen. Nyt kun aikaa on kulunut yli 10 vuotta, ei kukaan kaipaa näin vanhoja koulukirjoja.

Myös tavaran oikeaoppinen varastointi olisi tärkeä sisäistää, sillä huolimattomasti varastoitu tavara voi mennä ajan myötä pilalle. Tämä korostuu entisestään, jos tavara jemmataan esimerkiksi ulkovarastoihin tai vintille. Siellä niitä saattavat kohdata home, eläimet, lämpötilavaihtelut tai lika.

Minun mielestäni varastoinnin aikana tuhoutunut tavara on kaikista surullisinta, mitä omaisuudelle voi käydä. Usein rahanarvoinen tavara muuttuu ajan myötä arvottomaksi kaatopaikkajätteeksi, samalla kun olet käyttänyt omaa rajallista varastointitilaasi varastoidaksesi rahalliselta arvoltaan miinusmerkkistä kaatopaikkakamaa.

Noh, joka tapauksessa oma urakkani jatkuu. Toivottavasti jo ennen joulua 2023.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *