Vuosi 2022 on jo kovassa vauhdissa. Uusi vuosi tarkoitti minulle pienoisia muutoksia omaan yritystoimintaani. Kuten olen tässä blogissa jo väsymiseen asti toitottanut, siirryin viime vuonna palkansaajasta täysipäiväiseksi yrittäjäksi.

Statuksen muuttuminen on muuttanut monia asioita. Yksi teille näkyvimpiä muutoksia lienee se, että tähän blogiin tuottamani sisällön määrä on kasvanut merkittävästi yrittäjäksi siirtymisen myötä. Tämä on loogista, koska nyt minulla on täysimääräisesti aikaa kirjoittamiselle, kun aiemmin kirjoittaminen oli vähän sellaista, että tein sitä jos pääduuniltani kerkesin.

Viime vuosi näkyikin ennätyksellisen suurena sisällön määränä. Kuten vuoden 2021 blogitulojen avaamisen yhteydessä teille kerroin, julkaisin viime vuonna noin 250 blogikirjoitusta. Käytännössä tuo tahti tarkoittaa sitä, että joka ikinen arkipäivä jossain päin internetiä julkaistaan joku minun tekemäni julkaisu.

Meikäläisellähän on nykyään kaksikin blogia. Tämän nyt lukemasi Inssin osingot -sijoitusblogin lisäksi omistan autoaiheisen Koeajolle.com-sivuston. Valtaosa tekemästäni sisällöistä meni omille sivustoilleni, mutta sen lisäksi myin tekemiäni tekstejä myös viidelle muulle sivustolle, joiden omistaja en ole.

Kasvavat resurssit ja asiakasmäärät ovat ajaneet meikäläisen tilanteeseen, jossa on syytä istua aloilleen ja pitää itseni kanssa jonkinlainen kehityskeskustelu. Koska tässä blogissa olen pyrkinyt puhumaan asioista avoimesti mm. avoimen salkkuni muodossa, koitan puhua teille myös blogin ja yrittämisen tulevaisuudesta suoraan.

Blogin kehityskeskustelu

Yrittäjän status antaa painetta

Ryhdyttyäni täysipäiväiseksi yrittäjäksi, minulla ei ole ollut vaikeuksia keksiä tekemistä. Juttuaiheita syntyy kuin sieniä sateella, ja niitä tulee itse asiassa niin paljon, etten kerkeä mitenkään toteuttamaan kaikkia päähäni juolahtaneita ideoita. Valitettavasti joskus myös aloitan artikkelin tekemisen, mutta se jää lopulta kesken. Lopputulemana vain hukattua aikaa ilman näkyvää tulosta, jota olisi syytä välttää.

Pystyisin keksimään pelkästään itseni voimin juttuaihioita loputtomiin asti. Sen lisäksi minulla on kuitenkin mukana useita asiakkaita, jotka niin ikään pallottelevat kanssani juttuideoita. Asiakkailta tulee joskus suoranaisia juttuaiheita, tai joskus pientä suuntaviivaa sille, mistä he haluaisivat sivustollaan puhuttavan. Tämä helpottaa omaa työtäni merkittävästi. Suurin osa juttuaihioista muovautuu valmiiksi artikkeleiksi ja ne julkaistaan joko minun sivustollani, tai sitten asiakkaiden sivustoilla.

Koska ideoita on enemmän kuin resurssia, olen pyrkinyt luonnollisesti toteuttamaan artikkelit vähän sillä periaatteella, että aloitetaan sieltä missä on eniten kaupallista potentiaalia. Jos artikkeli on vahvasti ajankohtainen, teen sen heti alta pois, jotta isoja massoja kiinnostavasta aiheesta saadaan luotua sisältöä, joka tuo blogiin lukijoita.

Samalla myös olen laittanut etusijalle kaupalliset yhteistyöartikkelit sekä muille sivustoille menevät julkaisut, koska niillä on yleensä jonkinlainen maksaja. Käytännössä saan siis palkkion heti siinä kohti, kun kirjoitustyöni on valmis. Sen sijaan ”omaan piikkiini” julkaisemissa artikkeleissa kaava ei ole yhtä simppeli, vaan tienestipuoli on enemmänkin arvoitus. Käyn omien sivustojeni ansaintalogiikkaa läpi myöhemmin tässä kirjoituksessa.

Kieltämättä yrittäjäksi ryhtyminen on tuonut kuitenkin pienimuotoista painetta kirjoittamiseen. Koska en kirjoita enää sivutoimisena pääduunini ohessa, minulta puuttuu arjestani ne ”varmat kuukausitulot”. Joten kuten varmaa tuloa saan sillä kaavalla, että otan blogiini kaupallisuuksia tai vaihtoehtoisesti myyn sisältöä jollekin toiselle.

Tästä huolimatta tein vuonna 2021 melko vähän sisältöä sivustojeni ulkopuolelle. Todella monen artikkelin kohdalla ”ahnehdin” ja päätin kaapaista artikkelin omalle sivustolleni myymisen sijasta. Hyvä esimerkki oli Kellogg’sin yrityshistoriikki, jota lähdin jo kirjoittamaan asiakkaalleni, mutta julkaisinkin sen omalla sivustollani.

Nyt uuden vuoden kunniaksi olen siirtänyt artikkelejani enemmän kohti muiden sivustoja. Tämän päätöksen taustalla on käytännön syyt. Jos mielin hakea esimerkiksi asuntolainaa yrittäjänä, tarvitsen ihan oikeasti itselleni konkreettisia ja varmoja tuloja, enkä saa niitä samalla tavalla omille sivustoilleni kirjoittamisesta.

Mitä enemmän saan euroja liikkeelle, sitä todennäköisemmin saan tulevaisuudessa asuntolainaa ja luultavasti vielä halvemmalla hinnalla. Tässä on siis ihan aito porkkana keskittää sisältöä jatkossa tiettyyn suuntaan. Show me the money olkoot toiminimeni virallinen teema vuodelle 2022.

Tosissaan yrittämistä vai harrastuspohjaista bloggaamista?

Otsikon kysymys on provosoiva, mutta mietin jatkuvasti päässäni tätä kysymystä. Haluanko tehdä tosissaan kasvua toiminimelleni, vai haluanko tyytyä rustailemaan harrastuspohjalta blogeihini erilaista sisältöä rennoin ottein?

Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että asiakaskuntaa riittää ja samalla maksuvalmiutta asiakkaan suunnassa löytyy mukavasti. Tästä huolimatta olen aiemmin tehnyt suurimman osan julkaisuistani omin päin ja omaan käyttööni.

Voin paljastaa teille sen verran, että asiakkuuksieni keskimääräinen hinta on kasvanut jatkuvasti. Tällä hetkellä esimerkiksi allekirjoittaneen kirjoittama artikkeli tai kolumni toisella sivustolla maksaa duunarin 1-2 päivän palkan verran. Tämä on varsin kelpo summa, etenkin kun minulla menee artikkelin tekoon yleensä maksimissaan puoli päivää.

Voin siis hyvällä omatunnolla sanoa hankkivani puolessa päivässä saman verran, kuin mitä saisin 1-2 päivässä palkansaajana. Toisaalta taas tehokkaalla työskentelyllä voin jopa yhden työpäivän aikana hankkia koko viikon tienestit, mutta nämä tilanteet ovat melko harvinaisia. Kaksikin tekstiä yhteen päivään on melkoinen puristus.

Kieltämättä olen tehnyt tässä vuodenvaihteessa myös laskutoimituksia siitä, paljonko olisin voinut teoriassa tienata, jos olisin myynyt kaikki viime vuoden 250 artikkelia jollekin taholle. Duunarihan ei liikahda mihinkään alle sadalla eurolla päivässä, joten ihan vain varovaisella sadan euron artikkelilla 250 toiston myötä olisi voinut tienata 25 000 euroa. Jos yhdestä artikkelista saisi 200 euroa, olisi kokonaisuus jo 50 000 euron arvoinen.

Oma sivusto vs. muiden sivusto

Olen viime aikoina paininut jonkin verran sen asian kanssa, että kannattaako minun ylipäätään tehdä enää artikkeleja, jos niillä ei ole varmaa ostajaa tai ottajaa. Sen lisäksi, että omalla sivustolla julkaistuista artikkeleista tienaa lähtökohtaisesti vähemmän, ne tuottavat usein myös enemmän tekemistä.

Jotkut teistä ovat saattaneet huomata, että Inssin osingoissa artikkelien keskipituus on usein 2000 sanaa (kuten tämän artikkelin 3000 sanaa), kun taas muille myytävissä artikkeleissa se liikkuu 500-1000 sanan välimaastossa. Vähän hullunkurinen yhtälö, mutta saatan siis tehdä enemmän työtä omalle sivustolle tulevaa artikkelia varten, kun taas vähemmällä pääsisi muiden sivustojen kohdalla.

Muille myytävissä artikkeleissa on se hienous, että oma työsarkani loppuu siihen hetkeen, kun teksti on valmis. Lähetän valmiin artikkelin eteenpäin ja asiakas hoitaa artikkelien julkaisun puolestani. Siellä päässä tehdään siis valinnat koska artikkeli julkaistaan, missä sitä mainostetaan ja miten artikkelia jaetaan somessa.

Lisäksi ymmärrettävistä syistä en vastaa muiden sivustojen ylläpitoon liittyvistä kuluista, koska en omista niitä. Monelta internetin käyttäjältä unohtuu se tosiasia, että lähes kaikkien internet-sivujen ylläpito maksaa rahaa. Sivustot tarvitsevat palvelimen ja sieltä tilaa, jonka päällä sivusto pyörii. Jollekin taholle (kuten Zoner tai Hostaan) palvelintilan vuokraaminen on bisnes siinä missä vaikkapa asuntosijoittaminen.

Meikäläinenhän maksaa kahden oman sivuston ylläpitämisestä luokkaa useita satasia vuodessa. Siis maksan rahaa ihan vain siitä, että sivusto ”on olemassa”. Tähän päälle tietenkin kaikki muut kulut, mitä sivuston ylläpito ja kehitys vaatii, erilaisista työkaluista puhumattakaan.

Vähän kärjistäen tilanne on jälleen kerran hullunkurinen: myynkö artikkelin jollekin toiselle ja otan siitä vastaan rahaa, vai julkaisenko artikkelin omilla sivustoillani ja käytännössä maksan itse siitä vähän rahaa, että artikkeli jää esille internetiin.

Positiivinen ongelma: asiakaskunta kasvaa

Sitä mukaa kun olen alkanut ottaa enemmän roolia myös muilla kuin omalla sivustollani, on asiakaskuntani alkanut kasvaa entisestään. Tämä on ihan loogista, sillä rahan lisäksi muille sivustoille sisällön tuottaminen on myös hyvä paikka päästä itse esille. Eri sivustoilla liikkuu erilaisia lukijoita, ja sitä kautta joku uusi kaveri huomaa meikäläisen tekstit, mikä taas poikii jotain uutta.

Sattumaa tai ei, asiakaskuntani onkin kasvanut entisestään sen jälkeen, kun olen poistunut omasta blogikellaristani ulos ihmisten ilmoille. Vuoden 2022 puolella olen kirjoittanut jo kuudelle eri sivustolle sisältöä ja uusia yhteydenottoja tulee yhä pinnalle.

Mikä parasta, suurin osa näistä yhteydenottopyynnöistä liittyy juuri siihen, että he haluavat nimenomaan Rikhard Wackerin sivustolleen ääneen. Minulta ei osteta pelkästään sisältöä, vaan nimenomaan minun kirjoittamaa sisältöä. Maailmassa on todella paljon loistavia kirjoittajia, jotka eivät pääse välttämättä kirjoittamaan omalla nimellään. Tiedätkö sinä esimerkiksi sitä, kuka on kirjoittanut vaikkapa oman autovalmistajasi verkkosivustojen tai esitteiden myyntitekstit?

Asiakaskunnan kasvaminen tuo kuitenkin tullessaan yhden merkittävän ongelman: riittääkö minulla hyviä aiheita enää omille sivustoilleni? Suurin osa asiakkaistani liittyy sijoittamiseen ja talouteen, joten minulla on myös painetta myydä suurin osa sijoitusaiheisista artikkeleistani muille, jolloin Inssin osingot -sijoitusblogi on sellaisessa asemassa, että riittääkö sinne enää sijoitusaiheisia julkaisuja.

Oikeastaan tästä syystä tämä blogi onkin kääntynyt viime vuosina vahvasti myös yrittämisen ja yritystoiminnan puoleen, eli kirjoitan niistä aiheista omalle sivustolleni. Tämä on ollut uudenlainen linja, jolle on ajauduttu puolittain vahingossa, mutta se on ollut mielestäni ihan toimiva. Yrittämiseen keskittyneitä blogeja ei ole todellakaan Suomessa liikaa ja kilpailu on vähäistä.

Sitä paitsi aihe ei ole mielestäni edes mitenkään sivussa alkuperäisestä sijoitusagendasta, sillä yritystoiminnan kauttahan minä teen ne rahat, jotka pääsen myös sijoittamaan. Lisäksi suosittelen vahvasti monille sijoittajille oman yritystoiminnan perustamista, koska se on sijoittamisen ohella yksi hyvä väylä vaurastua.

Inssin osingot -sijoitusblogi on pyrkinyt profiloitumaan laadukkaana talousaiheisena paikkana, jossa on kattava valikoima erilaisia aiheita. Haluan välttää myös sellaista tilannetta, että tästä sivustosta tulisi jonkinlainen ”artikkelien kaatopaikka”, mihin dumppaan ne julkaisut, jotka eivät syystä tai toisesta päätyneet asiakkailleni. Toivottavasti pystyn pitämään tästä valttikortista kiinni jatkossakin, vaikka oma sivustoni joutuu jossain määrin kilpailemaan minun omasta huomiostani.

Blogin ansaintalogiikat nyt

Koska minulla on painetta saada työstäni palkkaa, olen miettinyt jo viime kesästä asti kuumeisesti blogini ansaintalogiikkaa. Millä tavalla sivustoni tuottavat rahaa, eli minkä takia minun kannattaa julkaista niillä uutta sisältöä muille myymisen sijasta?

Tämä on hyvä kysymys, johon oma suhtautumiseni on muuttunut ajan myötä. Huomaan omissa ajatuksissani selkeitä trendejä, mihin haluan nyt panostaa ja mikä tulee olemaan sivustojeni ansaintalogiikka.

Aiemmin minulla oli esimerkiksi sellainen ajatus tämän sivuston suhteen, että erityisesti affiliate-markkinoinnissa jokainen mainostulo on aina kotiin päin ja mainostamisessa ei ole lainkaan riskiä. Tästä syystä tein esimerkiksi erilaisia kampanjasivuja melko herkästi sillä ajatuksella, että jos sivu tuottaa muutamankin euron, niin se on aina muutama euro helppoa tuloa.

Enää en mieti asiaa yhtä lepsusti, vaan omalle ajalle ja vaivalle olisi hyvä saada varma palkkio. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että minulla oli jossain vaiheessa täällä sellaisia mainoskampanjoita, joihin panostin paljon useamman vuoden ajan, mutta tulot niistä jäivät muutamiin hassuihin euroihin. Tässä toiminnassa ei ole mitään järkeä, sillä käytän aikaa ja mahdollisesti myös heikennän sivuston käyttäjäkokemusta, josta palkkiona on mitätön summa rahaa.

Toiseen suuntaan taas vastustin jossain vaiheessa hyvinkin paljon erilaisia vieraskynäkirjoituksia, joissa päästäisin muita henkilöitä ääneen vahvasti itseeni profiloituvalla sivustolla. Viime vuonna hellitin hieman näkemyksiäni tästä aiheesta ja otin sivustolle ensimmäisiä vieraskynäjulkaisuja. Sen verran kunnioitin kuitenkin vanhaa linjaa, että vieraskynät on selvästi erotettuna muista julkaisuista mm. otsikkotasolla.

Ylipäätään olen ollut sivustoani kohtaan aiemmin hyvinkin puritaani. Minulla on ollut hyvinkin tiukat kriteerit sille, millä eri tavoin suostun tekemään kaupallisuuksia blogissa. Näin yrittäjänä tiukat kriteerit tarkoittavat samalla myös omien tienaamismahdollisuuksien kaventamista. Lisäksi minulla on vähän paha kutina sen suhteen, että ihan sama miten tiukka yhteistyökumppaniseula minulla olisi blogia varten, kaupallisuudet aiheuttavat aina vähän soraääniä.

Tällä hetkellä Inssin osingot -sijoitusblogi pitää sisällään seuraavanlaista markkinointisisältöä:

Näistä kolme ensimmäistä on jossain määrin ”passiivisia tienaamistapoja”, eli kun suunnittelen kerran display-mainospaikat, affiliate-kampanjat ja alennuskoodit, minun ei tarvitse jatkossa miettiä niitä. Keskityn vain uuden sisällön tuottamiseen ja luotan että hyvä sisältö saa liikehdintää edellä mainituille osastoille. Näiden tulojen ennustaminen on kuitenkin todella vaikeaa ja sekään ei ole mahdoton skenaario, että tulot jäävät olemattomaksi.

Kaksi viimeistä ovat vuorostaan kertaluontoisia korvauksia, joita myydään projektityyppisesti. Ne eivät ole passiivisia, vaan joudun tekemään niiden eteen töitä. Toisaalta niistä saa yleensä korvausta kiinteillä ja varmoilla summilla, mikä tuo vähän varmuutta toimintaan.

Hauska yksityiskohta sivuston kaupallistamiseen liittyen on se, että niin sanottua ”oikeaa tapaa” ei tunnu olevan olemassakaan. Olen joskus kysellytkin teiltä lukijoilta siitä, että miten te haluaisitte minun hoitavan kaupalliset velvoitteeni. Katsotteko mieluummin aggressiivista mainossijoittelua kaikissa artikkeleissa, vai tulisiko minun vetää kaupalliset julkaisut selvästi muista erilleen?

Vastaukset vaihtelivat ääripäästä toiseen. Toinen käyttäjä sanoi näkevänsä punaista jokaisesta kaupallisesta yhteistyöartikkelista, ja hän katsoisi mieluummin vaikka tuplasti enemmän mainoksia sijoitettuna artikkelin lomaan. Toinen kaveri taas puhui vahvasti kaupallisten artikkelien puolesta, sillä liiallinen mainossijoittelu tuhoaa käyttäjäkokemuksen sivustolla, mistä olen ehdottomasti samaa mieltä.

Blogin ansaintalogiikat tulevaisuudessa?

Siinäpä katse menneisyyteen, mutta mitä tapahtuukaan tulevaisuudessa? Olen miettinyt uusia ansaintakeinoja nykyisten rinnalle tai jopa tilalle, mutta en ole edistynyt projektissa halutulla tavalla. Toisin sanoen en ole löytänyt mitään oikeasti hyviä keinoja saada blogia tuottamaan lisää tienestejä.

Fyysiset tuotteet

Olen miettinyt jonkinlaisten fyysisten kannatustuotteiden lanseerausta, jossa lukijat voisivat ostaa esimerkiksi blogin logolla varustetun kahvimukin tai t-paidan. Tämähän on aika yleinen yhteisöille tapa tehdä rahaa, ja toisaalta se toimii myös toiseen suuntaan. Fanit voivat antaa rahallista tukea sekä samalla he pääsevät ”tunnustamaan yhteisönsä väriä”.

Toisaalta fyysiset tuotteet ovat raskaita. Tarvittaisiin verkkokauppa, jossa niitä myytäisiin. Tarvittaisiin tuotteiden hankintaa ja varastointia. Lisäksi pitäisi miettiä miten tuotteet postitetaan ostajalle. Pahimmillaan yli puolet tuotteen hinnasta meneekin myyjän sijasta muille tahoille, mikä ei ole järin kustannustehokasta.

Digituotteet

Digituotteet ovat nykypäivää, koska niiden etuna on helppous. Ei tarvitse miettiä logistiikkaa tai varastointia. Parhaimmillaan tuotteet tehdään itse alusta loppuun ruokkimatta välikäsiä. Digituotteita voivat olla esimerkiksi e-kirjat tai verkkokurssit, ja niitä onkin yleensä aika helppo tehdä blogin aiheeseen liittyen.

Digituotteet tarvitsevat kuitenkin verkkokaupan siinä missä fyysisetkin tuotteet sekä omien havaintojeni mukaan digituotteiden laatu on monissa paikoissa välillä todella huonoa. Olen ostanut useamman (yleensä digimarkkinointiin liittyvän) verkkokurssin, joissa toteutus on jäänyt pahasti puolitiehen. Näiden kokemuksien pohjalta en hirveän innokkaasti shoppaile enää uusia kursseja.

Maksumuurit

Jos mietitään nimenomaan blogien ja uutissivustojen ansaintalogiikkaa, maksumuurit ovat yksi yleisimmistä tavoista tehdä rahaa. Käytännössä sinun pitää ostaa joko yksittäinen artikkeli, tai koko sivuston kattava lukuoikeus, että voit lukea artikkelin kokonaan. Tässähän ei ole varsinaisesti mitään uutta, vaan samalla tavalla ennen vanhaan toimittiin printtimedian kanssa. Osta lehti, niin voit lukea sen.

Olen kuitenkin vältellyt maksumuurin tuomista sivustolle, koska sitä myötä osa tämän sivuston yksi valttikortti, eli iso ilmainen tietopaketti katoaa. Lisäksi maksumuurin kanssa pelaaminen on aina vaikeaa. Jos laitat parhaat artikkelit maksumuurin taakse, miten markkinoit maksullista sisältöä lukijoille?

Kanavajäsenyydet

Viimeisenä esittelen mahdollisuuden, joka on kenties kaikista todennäköisin myös Inssin osingoissa. Nykyään erilaiset kanavajäsenyydet kasvattavat jatkuvasti suosiotaan. Kanavajäsenyyksien ideana on ikään kuin tarjota seuraajalle mahdollisuus ”antaa tippiä”. Seuraajat voivat lahjoittaa kuukausittain pieniä rahasummia heitä inspiroiville sisällöntuottajille ja vastineena kanavajäsenet saattavat saada jotain ylimääräistä sisältöä.

Esimerkiksi podcast-formaattinen 23 minuuttia käyttää Patreonia, jossa halukkaat voivat tukea kanavan toimintaa 5-20 euron kuukausilahjoituksilla. Patreon-tilaajat saavat noin kerran kuukaudessa oman jakson, joka on avoimena vain ja ainoastaan kuukausilahjottaville käyttäjille.

Toinen hyvä esimerkki on YouTuben puolelta kanava nimeltä Satunnaista sotilashistoriaa, jonka kanavajäsenyydet maksavat 2,99 euroa kuukaudessa ja niiden avulla käyttäjä saa behind the scenes -tyyppisiä videoita normaalien videoiden tekemisestä. Lisäksi kanavajäsenten kommentteihin tulee näkyviin merkki, joka kertoo kommentoijan olevan kanavajäsen.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Tulevaisuudessa maksamme hyväksi katsomillemme sisällöntuottajille

Artikkelin loppuun heitän ennustuksen. Minä uskallan väittää, että edellä mainitut kanavajäsenyydet tai ylipäätään sisällöntuottajille osittain vapaaehtoisuuteen perustuva maksaminen tulee olemaan isompi trendi.

Tässähän ei ole varsinaisesti mitään uutta auringon alla, sillä jo tälläkin hetkellä maksamme monille hyväksi katsomillemme sisällöntuottajille rahaa vapaaehtoisesti. Monet meistä ovat valmiita maksamaan rahaa keikkalipuista, vaikka samat biisit ovat kuunneltavissa suoratoistopalveluista ilmaiseksi. Saatamme myös ostaa suosikkiurheiluseuramme fanituotteita tai ostaa kanavapaketteja, joiden kautta näemme joko enemmän jaksoja, tai nopeammalla syklillä.

Oleellista tässä yhtälössä on ymmärtää se, että kaikki tässä maailmassa maksaa jotain. Vähän ruma fakta on se, että mikäli kanava ei kykene keksimään itselleen ansaintalogiikkaa, se kuolee ajan myötä pois. Vaikka alkuun voi tuntua hyvältä tehdä harrastusmielessä sisältöä, sitä ei välttämättä jaksa tehdä montaa vuotta putkeen. Uuden sisällön tekeminen voi loppua jossain vaiheessa, tai pahimmillaan koko kanava poistetaan varoittamatta.

Esimerkiksi sijoitusblogien puolelta tiedän tapauksia, jossa käyttäjä on väsähtänyt myöhemmin kirjoittamiseen, ja blogi on tätä myötä kuollut pystyyn. Ja koska yllä kerroin miten blogien ylläpito maksaa usein rahaa, ajan myötä koko internetiin tehty sisältö katoaa, koska ei ole halua maksaa sen ylläpitämisestä.

Minulla on vahva epäilys siitä, että ihan jo parin vuoden päästä monet meistä maksavat jatkuvasti pieniä summia kuukausittain seuraamilleen sisällöntuottajille. Vähän samalla tavalla kun juttelemme nyt esimerkiksi omista lehti- tai suoratoistopalvelutilauksista, parin vuoden päässä vertailemme keille kaikille internet-kanaville maksamme säännöllisesti rahaa. Tai minkä sisällöntuottajan kanavajäsenyyden on viimeisimpänä irtisanonut, koska aihe ei enää kiinnosta tai aikaa seuraamiseen ei löydy.

Kanavajäsenyyksien etuna on juuri se, että ne mahdollistavat kanavan toiminnan ilman loputonta markkinointirallia. Tällä hetkellä, kun sisällöntuottajien tippaaminen ei ole vielä lyönyt täysin läpi, monet kanavat ovatkin täynnä lähes loputtoman määrän erilaista markkinointia.

Etenkin isojen nimien kohdalla joskus ihmettelenkin sitä, että käyttäjien omat ja usein ”ne alkuperäiset kanavat” ovat viimeisten julkaisujen suhteen pelkkää mainontaa. Luultavasti tässä on takana vähän samanlainen ongelma, kuin meikäläisellä tällä hetkellä. Kalenteri tuppaa täyttymään sellaisista julkaisuista, joista saa oikeasti rahaa, joten ne ”tavalliset julkaisut” jäävät helposti paitsioon.

Loppupäätelmät: tehdään sisältöä, mutta mihin?

Totuttuun tapaan tarinaa riitti, mutta aletaan nyt kurvailemaan hiljalleen kohti maalia. Kerrataan sitä ennen vielä pääkohdat uudelleen.

Päällimmäinen asia tämän kaiken taustalla on se, että tällä hetkellä minulla kirjoittajana pullat ovat varsin hyvin uunissa. Aitoa kysyntää teksteilleni löytyy vähän joka suunnasta, mikä tarkoittaa pariakin hyvää asiaa. Ensinnäkin kysyntää riittää, eli en joudu pyörittelemään peukaloita toimettomana. Joillakin kirjoittajilla on välillä sellaisia tilanteita, että pääkoppa louskuttaa tyhjää ja mitään hyviä juttuaiheita ei tule mieleen. Minulla ei ole tätä ongelmaa ja se on erittäin hieno asia.

Lisäksi suuri kysyntä tarkoittaa yleensä nousupainetta oman työni hinnoittelulle. Meikäläisen ei kannata tällä hetkellä tarttua huonoihin tarjouksiin, koska kalenteri täyttyy muutenkin nopeasti. Käytännössähän mitä kovempaa hintaa saan työlleni, sitä enemmän myös tienaan, mikä on kaikin puolin hieno juttu.

Oleellista on kuitenkin ymmärtää se, että resurssini ovat rajalliset. Asiakkaita ei kannata haalia liikaa, koska kaikkia ei pysty välttämättä enää palvelemaan. Jos näin pääsee käymään, kääntyy asiakkaidenkin määrä äkkiä toiseen suuntaan. Muutenkaan meikäläisen ei pitäisi vielä tuulettaa pelkästä onnistuneesta asiakashankinnasta, sillä sehän on vasta yhteistyömme ensimmäinen askel. Kaikista merkittävimmät asiathan tapahtuvat vasta siitä hetkestä eteenpäin.

Jatkossa meikäläisen on pakko suunnata keskittymistäni entistä enemmän myös omien sivustojeni ulkopuolelle. Viime vuoden tapaan vahva panostus omille sivustoille ei ole välttämättä millään mittarilla hyvä ratkaisu. Sen lisäksi, että omille sivustoille kirjoittamisessa liikkuu vähemmän rahaa, se saattaa myös poikia vähemmän näkyvyyttä.

Viimeisenä pointtina vielä sivuston kaupallistamiseen liittyvät kysymykset. Miten saan oman sivustoni tuottamaan rahaa ja pärjäämään sisältökilpailuissa ulkopuolisten sivustojen kanssa? Mitä isompi väli on omien sivustojeni ja asiakkaideni välillä, sitä enemmän se ohjaa tekemään sisältöä nimenomaan muiden kanaviin. Pidemmän päälle tämä vuorostaan näivettää oman sivustoni.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

2 kommenttia kohteessa “Minne menet Inssin osingot -sijoitusblogi – kehityskeskustelu blogini kanssa

  1. Anne kommentoi:

    Hienoa että jaksat kirjoittaa myös tätä omaa blogia kaiken muun lisäksi! Arvostan myös tekstien laatua ja kattavuutta. Vaikka talousjutut ja siihen liittyvät aiheet kiinnostavat, niin en kuitenkaan jaksa seurata aktiivisesti kovin monia blogeja, joissa lähinnä listataan kuluja ja menoja tai sijoituksia. Kaipaan oikeasti luettavaa, mitä tämä blogi tarjoaa mukavasti. Pidän myös aiheiden monipuolisuudesta ja syvällisemmästä käsittelystä.

    Kaupallisuuden osalta voin sanoa, että kaupalliset yhteistyöt itsessään eivät haittaa, kunhan ne on merkitty selkeäsi ja käsittely sopii muuten blogin teemaan. Parhaimmillaan ne voivat olla toimia hyvänä esittelynä tuotteesta, josta ei ehkä muuten olisi tiennyt tai tutustunut paremmin. Toivon kuitenkin käsittelyn perustuvat rehellisiin kokemuksiin, niin ettei juttu näytä vain tuotteen mainokselta. (Tämä siis yleisesti blogien kaupallisista yhteistöistä.)

    Kiitos laadukkaasta blogista ja intoa kirjoittamiseen myös jatkossa! 🙂

    • RJW kommentoi:

      Moi ja oikein lämmin kiitos tästä kannustavasta kommentista 🙂 Mukava kuulla, että nykyinen sisältö maistuu. Joo, en itsekään edes jaksaisi kirjoittaa pelkästään noita omien lukujen seurantaan liittyviä julkaisuja. Ihan näin kirjoittajan näkökulmasta vaihtelevat aiheet pitävät mielenkiinnon yllä.

      Kiitoksia myös kaupallisuuksiin liittyvästä palautteesta. Allekirjoitan näkemyksesi. Kaupallisuuksien merkkaaminen on minulle tärkeässä roolissa, kirjoitanhan nettibisneksen tekemisestä, joten olisi noloa jättää nuo asiat puolitiehen.

      Tästä tuli mukavasti intoa jatkoon 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *