Kuten monet tätä blogia pidempään lukeneet tietävät, olen ollut viime kesästä alkaen täysipäiväinen yrittäjä. Toimin sisällöntuotantoa tarjoavana yksinyrittäjänä, joka tekee pääasiassa tekstisisältöä useille eri sivustoille. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että vietän päivät pitkät kotitoimistolla luurit päässä kirjoittamassa lukuisia rivejä tekstiä joka ikinen päivä.

Olen tässä tasaisin väliajoin kirjoittanut teille erilaisia havaintojani yrittäjän arjesta. Nostot ovat olleet pääasiassa positiivisia, mutta otetaan nyt käsittelyyn toinen ääripää. Jos minun pitäisi nostaa joku negatiivinen kokemus tältä pian jo vuoden kestäneeltä yrittäjän taipaleeltani, ainakin näin talviaikaan nostaisin ehdottomasti esille yrittäjän yksinäisyyden.

Koska olen yksinyrittäjä, tässä ”talossa” ei ole allekirjoittaneen lisäksi muita töissä. Siinä on omat hyvät puolensa, voin käytännössä täysin säädellä itse omat työaikani sekä samaan aikaan pääsen työssäni helposti syvään flow-tilaan. Toisaalta työkavereissa on monia sellaisia puolia, joita ei välttämättä tajua ennen kuin ne menettää.

Yrittäjän kokema yksinäisyys

Työn ulkopuoliset asiat lisäävät yksinäisyyttä

Aihe on meillä pinnalla siitäkin syystä, että kuten saatatte muistaa, olen muuttanut viimeisen vuoden aikana pariinkin otteeseen. Kotikaupunkini Jyväskylä muuttui ensiksi Kuopioon, jonka jälkeen vuorossa oli Espoo. Toistuvat muutot ovat laittaneet arkirutiinini jollain tavalla ”solmuun”, kun missään vaiheessa ei ole päässyt kunnolla kotiutumaan uuteen paikkakuntaan.

Kuopiossa aloin jo pääsemään kiinni pohjoissavolaiseen sielunmaisemaan ja esimerkiksi paikallisessa uimahallissa pääsin hieman tutustumaan paikallisiin sankareihin. Ei nyt hirveän syvällisesti, mutta ihan vain satunnaisissa saunajutteluissa oppi muutaman kaverin nimen, kotipaikan ja mitä tämä tekee työkseen.

Harmillisesti muuton myötä uimahalliharrastaminen on jäänyt kokonaan. Välimatkaa hallille on kävelymatkan sijasta automatkan verran, samalla kun Kuntolaakson vuonna 2020 valmistunut Suomen toiseksi suurin uimahalli väkisinkin downgradetetaan vanhempaan ja pienempään liikuntapaikkaan. Onneksi Matinkylässä avataan keväällä halli, jota täytyy ehdottomasti käydä katsastamassa.

Uimahallit eivät ole olleet ainoa haaste Espoon päässä. Kuten kaikki tietävät, korona jyllää yhä vankasti, vaikka pandemia-aikakausi pyörähtää näihin aikoihin kolmannelle vuodelleen. Muuttaessani Espooseen kuvittelin hieman pääseväni ”paremmin piireihin”, eli pelipaikoilla asumisen myötä nyt on helppo osallistua erilaisiin sijoitustapahtumiin, kuten vaikkapa yhtiökokouksiin. Noh, monet sijoitustapahtumat peruttiin syksyn mittaan, enkä hirveästi laskisi tulevan yhtiökokouskaudenkaan varaan.

Espooseen muutto kutkutti myös siinä mielessä, että olin nyt kerrankin monien asiakkaideni lähistöllä, mikä mahdollistaa livetapaamiset iänikuisten Teams-palavereiden sijasta. Harmillisesti livetapaamiset ovat rajoittuneet toistaiseksi vain yhteen, kertaalleen kävin juttelemassa POP Vakuutuksen pääkonttorilla tulevista sisältöideoista. Sen jälkeen palaverit ovatkin palanneet etäaikakauteen, vaikka sijaitsemme melko lähellä toisiamme.

Mitä olen omia asiakkaitani tai muita tuttavia haastatellut, niin aika monessa firmassa kaikenlaiset hybridityöt ovat menneet jäähylle ja työskentely on palannut vuoden 2020 tyyliselle etäaikakaudelle. En ole siis yrittäjänä välttämättä lainkaan yksin tämän ongelman kanssa, vaan moni voi tuskailla samanlaisia aiheita myös työsuhteessa etäilyn aikana.

Miksi yrittäjän yksinäisyys on pahasta?

Ollakseni rehellinen, en ole huolissani omasta yrittäjän yksinäisyydestäni niinkään sosiaalisten kontaktien puutteen vuoksi. Onnekseni minulla on aika laaja kaveripiiri, jonka kanssa pidämme aktiivisesti yhteyttä mm. WhatsAppin avulla.

Tällä hetkellä olen enemmänkin huolissani ammatillisesta kehittymisestä, joka saattaa jäädä yksinäisyyden keskellä pahasti paitsioon. Omassa yrityksessäni ”kaikki” toiminta tapahtuu allekirjoittaneen toimesta. Artikkelien aihevalinnat, tekstien suunnittelut, niiden julkaisu sekä tuoreen artikkelin boostaaminen jäävät kaikki minun vastuulleni.

Etenkin aihevalinnoissa ja artikkelien sisällöissä olen vahvasti oman onneni nojassa. Meikäläinen joko keksii aiheita, tai sitten en keksi. Minulle ei ole ollut oikeastaan koskaan ongelma keksiä juttuaiheita, niitä itse asiassa riittää enemmän kuin ehtisi kirjoittaa puhtaaksi. Siitä huolimatta oma ”ajatuspajani” on hidastunut merkittävästi entisistä ajoista, jolloin ajatuksia tuli palloteltua enemmän muiden kanssa.

Aikana ennen koronaa oli esimerkiksi aika normaalia, että työpaikan kahvitauolla joku kollega tuli keskustelemaan kanssani sijoitusjutuista, tai saattoi esimerkiksi kommentoida jotain julkaisemaani artikkelia. Näissä keskusteluissa nousi tosi helposti pinnalle sekä kokonaan uusia juttuaiheita, että täydennyksiä vanhoihin julkaisuihin uusien näkökulmien muodossa.

Nyt tilanne on melko erilainen, sillä vastaavanlaisia keskusteluja ei synny kovin helposti. Mielestäni sillä on ihan uskomattoman iso sävyero, juttelemmeko ihmisen kanssa kasvotusten ja ääneen, vai netin kautta kirjoittamalla. Viestittely on huomattavasti tempoltaan hitaampaa ja ehkä niitä kommentteja ei tule niin herkästi edes jätettyä.

Kommenttien jättämisestä on pakko todeta se, että vaikka tätäkin blogia käy lukemassa kuukausittain yli 10 000 uniikkia lukijaa, jostain syystä blogi tavoittaa ihmeen vähän kommentteja tai keskustelua. Kieltämättä välillä vähän turhauttaakin kirjoittaa julkaisuja, kun ne eivät tunnu herättävän minkäänlaista palautetta lukijoissa.

Toki tiedostan myös sen, että internetissä tykkäämme kommentoida asioihin enemmänkin niissä tilanteissa, kun joku asia on huonosti, eli kommenttikenttien hiljaisuus ei sinänsä ole minulle yllätys. Hyvänä näpäytyksenä itselleni en itsekään harrasta hirveästi nettikommentointia, vaikka ehdottomasti pitäisi.

Jos palataan otsikon kysymykseen, niin näen työkavereiden puutteissa kaksikin ongelmaa. Sosiaalisen kanssakäymisen lisäksi myös ammatillinen osaaminen voi jäädä paitsioon, ja näistä jälkimmäistä pelkäänkin hieman enemmän. Siinä missä tiimin kanssa työskennellessä tulee herkästi jaettua omia ajatuksia sekä oppeja, kollegoiden kanssa tulee myös pientä painetta edistää asioita, sekä heidän kanssaan voi myös pallotella ideoita.

Erikoinen havainto – asiakkaat täyttävät työkavereiden jättämän aukon

Pakko hehkuttaa tässä artikkelissa omien asiakkaideni roolia. Meikäläisellähän on tällä hetkellä oikeastaan kahdenlaisia asiakkaita. Toiset kumppanit ovat niitä, keiden sivustoille kirjoitan sisältöä ja toinen puoli on vuorostaan niitä, keiden kanssa suunnittelemme julkaisuja omille sivustoilleni.

Valitsen omat yhteistyökumppanini melko tarkan prosessin kautta, koska en halua tällä sivustolla mainostaa ”mitä tahansa”, enkä toisaalta halua kirjoittaa omalla nimelläni ihan mille sattuu sivustolle. Luonnollisesti raha merkitsee kokonaisuudessa jotain, koska kukapa haluaisi tehdä palkatonta työtä. Palkan lisäksi kokonaisuudessa merkitsee kuitenkin monet muutkin asiat, kuten vaikkapa henkilökemiat.

Yleensähän erilaiset kaupalliset yhteistyöt nähdään lukijoiden keskuudessa sellaisena ilmiönä, että sisällöntuottajat tekevät niitä pelkästään rahan vuoksi. Tämähän ei pidä paikkaansa, sillä meikäläinen heivaa ison osan yhteistyökumppanuuksia ihan siitäkin syystä, etteivät ne sovi blogini aihepiiriin tai ne ovat muulla tavalla epäkiinnostavia aiheita.

Lukijapuolella ei varmastikaan tulla ajatelleeksi sitä, että etenkin pitkäaikaisissa yhteistyökumppanuuksissa asiakkaista muodostuu eräänlaisia työkavereita, vaikka haalareissamme onkin eri värit. Minulla on omissa yhteistyökumppaneissani raudanlujia ammattilaisia, jotka ymmärtävät niin sisällöntuotannon, hakukoneoptimoinnin tai konversio-optimoinnin päälle.

Mikä parasta, pitkäaikaisissa kumppanuuksissa minun sivustoni tai sisältöni laatu korreloi myös yhteistyökumppanini toimintaa, minkä myötä kumppanini kannattaa uhrata muutama hetki minun toimintaani, jotta voimme yhdessä kehittää sitä parempaan suuntaan. Käytännössä saan asiakkaideni kautta juuri sitä ”ajatusten pallottelua”, jota peräänkuulutin muutama rivi ylempänä.

Ensimmäisissä täysipäiväisen yrittäjän aikojeni artikkeleissa taisin hehkuttaa teille sitä, että pääsin yrittäjäksi ryhtymisen myötä eroon loputtomasta palaverirallista. Noh, tällä hetkellä olen päässyt takaisin palaverien makuun yhdessä asiakkaideni kanssa, mutta kieltämättä nyt niitä palaverejakin arvostaa ihan toisella tavalla. Palavereissa kun pääsee muiden ihmisten näkemisen lisäksi kehittämään kaikkien osapuolten toimintaa.

Loppupäätelmät: vältellään lossivahdin työuraa

Toivottavasti tämä artikkeli ei jättänyt liian surullista kuvaa omasta arjestani. Vaikka vähän kritisoinkin aihetta, niin tästä huolimatta hyppy työelämästä yrittäjäksi on ollut hieno ja erittäin opettavainen kokemus kaikin puolin. En kadu lainkaan taannoista päätöstäni.

Kieltämättä aihe on kuitenkin sellainen, etten osannut yhtään varautua siihen. En muista ollenkaan, että joku olisi varoittanut minua yksinyrittämisen yksinäisyydestä. Kaikesta muuta yrittämiseen liittyvästä riskistä, väsymisestä tai epäonnistumisesta tietenkin joku aina mainitsi, mutta yksinäisyys ei ollut näiden asioiden listalla. Löysin aiheesta jokusen hyvän blogikirjoituksen, mutta törmäsin niihinkin ensikertaa tätä artikkelia tehdessä.

Yksinäisyys on siinä mielessä paha rasti, että henkisen kuormituksen lisäksi se saattaa aiheuttaa ammatillista taantumusta. Kuvittelepa itse tilanne, jossa et saisi omasta työstäsi juurikaan minkäänlaista palautetta tai arviota. Siinä kohti on iso riski sille, että työsi taso lähtee jossain vaiheessa putoamaan.

Yllätyksenä tuli vähän myös se, että loppujen lopuksi sisällöntuottajan pesti on paikoittain hyvinkin yksinäistä, vaikka helposti kuvittelisi, että kymmenien tuhansien vierailijoiden täydentämän sivuston isännöinti olisi sosiaalista puuhaa. Eipähän se ole, ellei sitten vierailijat innostu erikseen raaputtamaan kommentteja tai yksityisviestejä.

Tähän väliin täytyy toki erikseen mainita, että minulla on muutamia vakiolukijoita, jotka tykkäävät laitella välillä sähköpostilla omia ajatuksiaan kirjoituksistani. Näistä viesteistä olen erityisen kiitollinen ja mielelläni vastaan niihin kaikkiin takaisin.

Älkää kysykö miksi, mutta minulle tuli tätä artikkelia kirjoittaessani mieleen Hannu Karpon klassikkopätkä virolaisista lossivahdeista. Vaikka lossi varastettiin toista kymmentä vuotta sitten, lossivahdit saapuivat joka aamu uskollisesti työpaikalleen vahtimaan ei mitään. Siitä huolimatta meininki töissä oli hilpeää.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

3 kommenttia kohteessa “Yksityisyrittäjän yksinäisyys – riski johon en osannut varautua ennakkoon

  1. Hm kommentoi:

    Tulee ehkä kommentoitua useammin silloin, kun kirjoituksessa esitetään lukijoille joku kysymys. Jotkut bloggaajat tosin laittavat kysymyksiä vain muodon vuoksi eivätkä vastaa silti juuri kellekään, ja se on lievästi ärsyttävää.

  2. Yrittäjä 20 vuotta kommentoi:

    Yksityisyrittäminen on -aina- yksinäistä. Eikä se tarkoita tätä koronaa tai henkilökontakteja vaan sitä, että yksityiyrittäjä on todellakin yksin hädän osuessa kohdalle. Tämä kannattaa muistaa, ja tähän kannattaa varautua.

    Ja sulkea silmänsä netin peeloilta, joiden kommenttien taso (myös koronan aikana) on ollut peruskouluajoilta ainoana asiana mieleen jääneet ”yrittämiseen kuuluu yrittäjän riski” tai ”kun epäterveitä yrityksiä kaatuu niin uusia syntyy tilalle”.

    Korona-ajan olisi luullut paljastaneen monelle, että A) yrittäjän riski voi olla järjetön ja B) että yrityksen ei tarvitse olla ”epäterve” jotta se joutuu vaikeuksiin tai että sen toiminta on ajettava alas.

  3. skkl kommentoi:

    En ole yksinyrittäjä, mutta etätöissä kuten kaikki muutkin ts työpäivät on yksikseen olemista (sekä teams palavereja). Joskus on ihan kiva nähdä ihmisiä ihan oikeastikkin ja höpötellä jotain ”ei työasiaa”. Tätä varten onneksi suomi on täynnä paikkoja mihin mönkiä, ja samalla tulee siirrettyä nälkää jokunen tunti eteenpäin. Huoltoasemien baarit kokoavat ihmisiä eritaustoista pöytiin kahville/lounaalle…. ja samalla tulee vaidettua kuulumiset. Tietty alkuun voi olla haastavaa päästä ”piireihin” mutta naapuri pöydässä kun on hetkon aikaa kuunteluoppilaana, niin sitä voi sitten uskaltaa joskus heittää kommentin ja lopulta siirtyä istumaan vakkareiden nurkkapöytään.
    Harvoin vakkarien pöydässä on samat naamat, vaan ne vaihtuvat sen mukaan ketä sattuu olemaan paikalla ja siten keskustelunaiheetkin vaihtuvat päivästä toiseen, välillä on jotain mihin voi intohimoisesti osallistua ja välillä puhutaan jostain mistä ei tiedä mitään.

    loppuun mainos nurkkapöydästä, keskustan äänenkannattaja tuo kokoomusedustajan kautta julkisuuteen shellin nurkkapöydän jutustelua: https://www.suomenmaa.fi/uutiset/keskustan-rankaisema-hoskonen-sai-tukea-kokoomusedustajilta-heinonen-toi-terveisia-lopen-shellilta-sankelo-siteerasi-jaakarimarssia/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *