Nuoren naisen sijoitusblogi Miljoonan alku

Blogin kirjoittajasta

Olen 27-vuotias nainen ja vielä toistaiseksi akateemisen opiskelijan statuksella, vaikka olenkin tehnyt töitä esiteini-ikäisestä asti. Olen kiinnostunut taloudesta, kehittymisestä, säästämisestä, sijoittamisesta ja asuntosijoittamisesta. Taustalla on mm. liiketalouden ja yritystoiminnan opintoja, mutta imuroin silti itseeni paljon tietoa myös ihan muualta.

Olen käynyt läpi muutosta rahasokeasta ylisuorittavasta perfektionistista kohti parempaa ymmärrystä siitä, mitä itse elämältäni oikeasti haluan ja siihen liittyy vahvasti oman talouden hallinta ja varallisuuden kasvattaminen.

Mainos.

Sijoita kryptovaluuttoihin turvallisesti ja luotettavasti

Suomalainen Coinmotion on sertifioitu Finanssivalvonnan myöntämällä maksulaitostoimiluvalla ja meiltä löytyy yli vuosikymmenen kokemus kryptovaluuttojen turvallisesta säilyttämisestä.

Aloita sijoittaminen

Mikä erottaa sinut muista sijoitusblogeista?

En käsittele säästämistä pari senttiä halvemman maitopurkin metsästämisenä, vaan tavoittelen talouteni kasvattamista sitä kautta, miten omat arvoni näkyvät kulutusvalinnoissani ja mihin oikeasti käytän aikaani ja energiaani. Haluan tulevaisuudeltani taloudellista onnellisuutta – että minulla on vapaus tehdä elämässäni tasan niitä valintoja kuin haluan ja käytän rahaani ja aikaani omien arvojeni mukaisesti. Koska tykkään välillä asettaa itselleni hullultakin tuntuvia taloudellisia tavoitteita, jonain päivänä haluan sanoa, että minulla on miljoonan arvoinen varallisuus.

Kun aloitin sijoittamisen sekä hankin ensimmäistä asuntoani, kahlasin netin läpi etsien vastauksia mitä kummallisempiin kysymyksiin ja jäin silti epävarmaksi siitä, mikä on oikeasti totta. Haluan blogissa tuoda esiin sitä tietoa, mitä olen yksin näitä asioita läpi kahlatessani oppinut. Joskus se tuottaa rautalankaesimerkkejä siitä, miten neuvottelet asuntolainaistasi ja joskus taas haastaa miettimään, miksi käytät rahaa niinkuin käytät.

Mainos.

Kunnostetut yritystason tietokoneet kaikkiin tarpeisiin

  • Aina edullinen hinta
  • Ilmainen toimitus (yli 149€ tilaukset)
  • Aina takuu
  • Palautusoikeus 14 pv
Tutustu kärkitarjouksiin

Mihin olet sijoittanut

Olen sijoittanut pankin rahastoihin ensimmäisen kerran jo vuonna 2015. Jossain vaiheessa totesin, että voisin sijoittaa rahani fiksumminkin.

Vuonna 2018 aloin sijoittaa säännöllisesti indeksirahastoihin ja vuonna 2019 aloin tehdä myös suoraa osakepoimintaa. Rahastosijoittamisessa valintojani ajaa paljon helppous ja automaattisuus, kun taas osakepoimintaa teen pitkäjänteisemmän harkinnan ja salapoliisityön tuloksena.

Koronakeväänä 2020 ostin ASP-lainalla ensimmäisen oman asuntoni, joka tulee myös olemaan ensimmäinen sijoitusasuntoni, kunhan olen saanut remontit loppuun ja asunut itse asunnossa 2 vuotta.

Mainos.

Mobify – taloutesi asiantuntija

  • Bonusta verkkokauppaostoista: kun teet verkkokauppaostokset Mobifyn kautta, kerrytät samalla bonuksia. 
  • Bonusta laskujen maksusta: kun maksat laskusi Mobifyssa, saat 0,3 % bonuksen jokaisen laskun loppusummasta. Mobify BONUKSET
  • Kätevästi omalle tilille: kerrytetyt bonukset siirtyvät tilillesi ja voit käyttää niitä vaikka laskujen maksamiseen.

Kokeile Mobifya nyt ja saa tilillesi viisi euroa. 

Nappaa 5€ bonus

Kerro jotain sijoitusstrategiastasi?

Mukavuudenhaluisuus ja helppous on ajanut minut automatisoidun indeksisijoittamisen pariin.

Indeksirahastojen lisäksi sijoitan ”tilaisuuden tullen” suoraan osakkeisiin. Jouduin vähän miettimään sijoitusstrategiaani, mutta tässä hieman arvojani:
– Katson yhtiön kehitystä ja kasvua viimeisiltä vuosilta ja plärään kriittisimmät numerot läpi. Lisäksi olen varsin kiinnostunut yhtiön arvolupauksista ja omista ennusteista, sekä suunnitelmista tulevaisuudessa.
– Jos yhtiö näyttää keskittyvän vain rahan pumppaamiseen osakkeenomistajille ja toimarille, en ole kiinnostunut. Haluan, että osan voitoistaan yhtiö investoi takaisin omaan toimintaansa.
– Yhtiön toiminnan täytyy olla eettisesti kestävää tai ainakin siihen pyrkivää. En sijoita yhtiöihin, joiden tulevaisuuteen en usko siinä vaiheessa, kun päästöjä aletaan rankemmin rajoittaa tai verottaa. Eettisesti kestämättömän alan ”tekohengittäminen” on aina vähän epäilyttävää.
– En sijoita yhtiöihin, joiden koen harrastavan viherpesua. Viherpesu on melkoinen turnoff ja omissa silmissäni sen suhteen maineen korjaaminen on vaikeaa.
– Nainen korkeassa asemassa yhtiössä on aina plussaa, mutta ei tietenkään suora peruste ostaa osakkeita.
– Haluan osinkotuottoa, mutta tyydyn pienempään osinkoon, jos uskon yhtiön panostavan takaisin omaan toimintaansa.
– Sijoitan vain yhtiöihin, joiden toimintaa ymmärrän. Yleensäkin sijoitan vain asioihin, joita ymmärrän.
– En (enää ikinä) sijoita yhtiöihin, joiden asiakkaana olen itse ollut tyytymätön.

Mainos.

Nextory- E- ja äänikirjoja 45 päivää maksutta

  • Maksuton 45 päivän kokeilu (normaalisti 14 päivää)
  • Rajaton pääsy e-kirjoihin ja äänikirjoihin
  • Ei sitoutumisaikaa: voit irtisanoa tilauksesi milloin halua
Aloita kokeilujakso

Anna vinkki sijoittamisen aloittamiselle

Mieti ensin, mikä taloudellinen tilanteesi on ja onko sijoittaminen kannattavaa tilanteessasi. Kaikki lähtee siitä, että ymmärrät omaa rahatilannettasi ja sitä, miksi haluat sijoittaa.

Sen jälkeen ALOITA – ihan vähintään tutustumalla eri tapoihin sijoittaa. Selvitä vähintään perusteet siitä, miten indeksirahastot toimivat ja ala sijoittaa. Aloittamisen jälkeen jatkaminen on huomattavasti helpompaa ja ehdit kyllä oppia lisää.

Tutustu blogiin täältä

Katso muut sijoitusblogit