Vuosi 2021 alkaa vedellä viimeisiään. Sen kunniaksi ajattelin jatkaa perinteitä ja käydä kolmatta kertaa läpi kuluneen vuoden luetuimmat julkaisut, sekä koittaa hieman pureskella sitä, miksi juuri kyseinen artikkeli keräsi niin mukavasti lukukertoja.

Olen tehnyt tämän samanlaisen artikkelin kahdesti aiemmin, vuonna 2019 ja 2020. Kuten kohta näette tuoreen listan muodossa, sijoittamisessa näyttää aihepiirit pysyvän samana vuodesta toiseen. Yllättävän moni tämän vuoden luetuin artikkeli on ollut luetuimpien joukossa jo vuosikausia.

Näin julkaisijan roolista oli myös hauskaa huomata se, että listan sisältö tuli minullekin pienenä yllärinä. Blogissani näyttää olevan paljon ”haamujulkaisuja”, joiden olemassa olemista hädin tuskin muistan, eikä kukaan koskaan kommentoi niitä, mutta siitä huolimatta näitä artikkeleja luetaan todella paljon kaikessa hiljaisuudessa.

Vastaavasti taas osa paljon palautetta ja kommentointia herättäneet julkaisut eivät välttämättä päädy pöhinästä huolimatta lainkaan luetuimpien julkaisujen joukkoon. Tästä syystä tämä artikkeli on tärkeä sisäistettävä myös minulle itselleni, koska sen pohjalta saa kattavamman kuvan siitä, mikä lukijoita kiinnostaa.

Lähdetäänpä katsomaan vuoden 2021 luetuimpia julkaisuja!

Suosituimmat blogit 2021

Sija 1: Salkkuni sisältö (33348 lukukertaa)

Salkkuni sisältö, tuo ajaton klassikko. Vuodesta toiseen sama julkaisu kantaa kärkipaikkaa. Näköjään tuiki tavallisen piensijoittajan salkkuun tirkistely ei mene koskaan pois muodista. Oikeastaan salkkuni sisältö -sivun julkaisusta asti se on keikkunut selvästi luetuimpana julkaisuna tässä blogissa.

Vaikka olen julkaissut tämän sivun alkujaan vuonna 2017, se näyttää kehittyvän yhä. Tänä vuonna lukijamäärät sivulla kasvoivat jälleen hitusen. Viime vuonna sivu keräsi 32531 lukukertaa, eli vajaa tuhat sivulatausta petrattiin viime vuodesta. Samoin yksilöityjen sivun katselujen (eli kuinka monta eri käyttäjää sivua katsoi) määrä kasvoi hitusen. Vuonna 2021 sivulla kävi 27798 yksilöityä vierasta, kun vuotta aiemmin se oli 27175 vierasta.

Koska sama sivu killuu kärkipaikoilla vuodesta toiseen, ei tässä ole enää mitään uutta pureskelun arvoista. Tiivistettynä voidaan sanoa, että ihmiset ovat kiinnostuneet yhä näkemään muiden ”tavallisten piensijoittajien” salkkuihin.

Sija 2: Suomalaiset sijoitusblogit (13397 lukukertaa)

Hopeamitali pujahtaa niin ikään tuttuun kaulaan. Suomalaisten sijoitusblogien lista tuli julkaistua koronapääsiäisenä 2020 ja se sai hurjan mahtavan vastaanoton heti tuoreeltaan. Viime vuoden aikana suomalaisten sijoitusblogien lista keräsi 13078 lukukertaa, eli tässä otettiin useamman tuhannen lukukerran parannus edellisvuoteen.

Pidän parannusta vähän yllättävänä tuloksena, koska listan julkaisu tuntui olevan aikoinaan rakettimainen. Hurjasta alusta huolimatta vauhti ei ole ollut taantumaan päin, vaan lista löytää yhä lukijoita. Toisaalta listalle on liittynyt myös vuoden 2021 aikana useita blogeja, mikä osaltaan selittää suosiota.

Tästä huolimatta näin hyvä tulos oli minulle yllätys. Suomalaisten sijoitusblogien lista elää näköjään tasaisen kovaa hiljaista elämäänsä taustalla. Nyt kun keväällä lista täyttää kaksi vuotta, meikäläisen lienee syytä käydä läpi listan sisältöä, että siellä on yhä kuranttia tavaraa ja listan blogit ovat ainakin suunnilleen aktiivisia.

Sija 3: Näin saat vain kolmen yhtiön omistamisella joka kuukausi osinkotuloa (11378 lukukertaa)

Jatketaan vanhojen artikkelien maailmassa. Vuonna 2020 julkaistu kuukausittaisen osinkotulon artikkeli on ollut yksi blogin historian luetuimmista, vaikka se ei ole juhlinut vielä edes 2-vuotisia syntymäpäiviään. Lukijoita kiinnostanee luoda tasaista osinkovirtaa luova salkku, joten tämä kuukausittaiseen osinkotuloon ohjaava artikkeli vastaa tuohon tarpeeseen.

Kuukausittaisen osinkotulon artikkeli taantui hieman viime vuodesta, sillä viime vuonna saatiin reilut sata lukukertaa enemmän (11490 lukukertaa). Taantumisesta huolimatta olen erittäin tyytyväinen lopputulemaan.

Sija 4: Kahdeksan rahanarvoista vinkkiä ensiasuntoa ostavalle (9703 lukukertaa)

Yhä edelleen jatketaan vanhoilla tutuilla ja vuonna 2020 julkaistuilla artikkeleilla. Ensiasunnon ostoon liittyvät vinkit keräsivät tänäkin vuonna lähes kymmenen tuhatta lukukertaa. Hauskaa tässä on se, että tämänkin artikkelin kohdalla voitettiin viime vuosi, jolloin lukukertoja kertyi ”vain” 7830. Oikein reilu parannus edellisvuoteen.

Ensiasunnon osto on lähes kaikille ostajille elämän suurin kauppa siihen mennessä, joten on ihan luontevaakin, että aihepiiri kiinnostaa.

Sija 5: 8 syytä miksi en avannut osakesäästötiliä (7250 lukukertaa)

Arvaatte varmaan millä tämäkin kappale alkaa. Jälleen kerran vuorossa on tuttu artikkeli, joka on itse asiassa peräti kolmatta kertaa mukana näissä vuosikoosteissa. Vuonna 2019 puolella julkaistu artikkeli on ollut nyt kolmena vuotena putkeen blogini TOP5-luetuimpien julkaisujen joukossa.

Näemmä tuo 7000 lukukertaa on aika tasainen lukukertamäärä tälle julkaisulle. Vuonna 2019 artikkeli keräsi (itse asiassa vain muutamassa päivässä, koska artikkeli julkaistiin joulun välipäivinä) 7541 lukukertaa ja vuotta myöhemmin 7995 lukukertaa. Tänä vuonna aiheen ympärillä kohistiin mm. OP:n osakesäästötilin lanseerauksen myötä, kuin myös ensimmäisten osakesäästötileistä aiheutuneiden ”sakkojen” myötä.

Sija 6: Minä tunnen kuinka vauhti kiihtyy – 11 kuukaudessa 70 000 euroa salkkuun (7200 lukukertaa)

Sijalle 6 saimme vihdoinkin ensimmäisen uuden julkaisun, joka on siis vuonna 2021 julkaistua tavaraa. Kesäkuumalla julkaistussa artikkelissa hehkutin Nordnet-salkkuni puhkaisseen 170 000 euron rajapyykin ensimmäistä kertaa. Vähän kummallisen rajanvedon taustalla oli se, että vuotta aiemmin samoihin aikoihin samainen salkkuni puhkaisi 100 000 euron pyykin, eli vuodessa Nordnet-salkkuni kasvoi peräti 70 prosenttia.

Kerron teille salaisuuden. Tämä 170 kilon salkusta kertova juttu oli yksi kaikista nopeinten alusta loppuun saattamani artikkeli jopa koko blogin historiassa. Siitä hetkestä, kun mieleeni juolahti ajatus blogikirjoituksen tekemisestä, julkaisuvalmiiseen tuotteeseen kului ehkä tunnin verran, mikä on minun mittapuullani supernopea aikataulu.

Tämän artikkelin suosio menee taas kerran vähän sille hämyiselle osastolle, jonka ideaa en ymmärrä. Tavallisen piensijoittajan salkku kasvaa. Mikä tässä oli se pointti? Siitä huolimatta artikkeli sai todella hyvin suosiota ja meikäläinen vuorostaan positiivista palautetta. Lukijoiden mukaan nämä artikkelit motivoivat kummasti sijoittamaan, kun näkee muiden tuloksia.

Koodilla "INSSIN" saat 25 euron alennuksen POP-Vakuutuksista

Sija 7: Viisi vuotta putkeen viimeisiä hitaita tansseja – case Jukka Oksaharju (6511 lukukertaa)

Sijalle 7 saatiin niin ikään uutta verta. Nordnetin osakestrategi Jukka Oksaharju on ollut yksi allekirjoittaneen idoleista siitä asti, kun aloin perehtymään sijoittamiseen. Tästä pienestä fanipoikamaisuudesta huolimatta päätin kirjoittaa Oksaharjun näkemyksistä vähän kriittiseen sävyyn, koska ne olivat mielestäni junnanneet paikoillaan jo pidemmän tovin.

Oksaharjun mukaan osakemarkkinalla on menty nyt viisi vuotta putkeen ”viimeisiä hitaita ennen krapulaa”, joka ei ole ollut jälkikäteen tarkisteltuna kovin hyvin ennustettu. Tämä on herättänyt joissakin sijoittajissa vähän närää, että sama kaveri muistuttaa vuosi toisensa perään, miten markkinalla ei ole mitään ostettavaa, vaikka samaan aikaan pörssi tikkaa jatkuvasti kohti uusia all time high -lukemia.

Näin julkaisijan kannalta tämäntapaiset artikkelit ovat harvinaisempia, koska niissä vähän ikävästi kritisoidaan jotain toista henkilöä tai hänen tekemisiään. Nämä artikkelit ovat minullekin aika harvinaislaatuisia, koska perinteisesti positiivisuus toimii negatiivisuutta enemmän. Lisäksi sijoituspiirit ovat sen verran pienet, että ainakaan kovin isoja kakkapökäleitä ei kannata viskoa muiden niskaan. Sieltä saattaa nimittäin tulla joskus samalla mitalla takaisin.

Vaikka artikkelin sanoma oli vähän kärkäs, en muista saaneeni artikkelista ensimmäistäkään huonoa palautetta. Aika moni lukija kiinnitti huomiota siihen, että puin myös heidän omat ajatuksensa sanoiksi tällä artikkelilla. Tässä Oksaharju-artikkelissa oli hauskaa myös se, että sekin tuli tehtyä varsin nopealla aikataululla. Perjantai-iltapäivällä syntynyt idea saatiin julkaisuvalmiiksi seuraavaan aamuun mennessä.

Sija 8: Suomen surkein asuntosijoittaja tarinoi – nämä kaikki virheet tein (5916 lukukertaa)

Jatketaan uutuuksien parissa. Juuri kun pääsin kertomasta, että posi myy negaa enemmän, listalla tulee vastaan artikkeli, jossa kerron omista haasteistani asuntosijoittamisen maailmassa. Onnistuin tekemään asuntosijoittamisen aloituksen yhteydessä tukun erilaisia virheitä, joista osa menee puhtaasti omaan piikkiin, osa taas oli silkkaa huonoa tuuria.

En toisaalta tiedä, pitäisikö tätä artikkelia laskea negatiiviseksi. Se on pikemminkin vain ”raatorehellinen”. Ylipäätään rehellisyys on sellainen asia, mitä bloggaajien tulisi tuoda enemmän ilmi. Monella bloggaajalla on helmasyntinä vetää blogissaan ”äärimmäisen asiantuntijan” roolia, jossa matkaan ei mahdu ensimmäistäkään virhettä. Meikäläinen veikkaa, että nämä kaverit tekevät virheitä siinä missä muutkin, mutta kaikki eivät osaa, halua tai ymmärrä kertoa niistä.

Tämä julkaisu sai lukijoilta oikein hyvää vastaanottoa ja minun rehellisyyttäni aiheen tiimoilta kiiteltiin. Jos jonkun aiheen kohdalla kaivataan rehellisyyttä, niin asuntosijoittaminen on sitä. Minulle on jäänyt asuntosijoittamisesta vähän sellainen kuva, että sen ympärillä toimivista vaikuttajista haluaa profiloitua nimenomaan kovan luokan osaajana, ja tämän kuvaan ei sovi virheiden kertominen.

Toisaalta myös mediassa kirjoitetaan asuntosijoittamisesta hyvin yksipuoleisesti. Ehkä sen myötä rehelliselle julkaisulle asuntosijoittamisen maailmasta oli ihan aitoa kysyntää, mikä heijastui hyvinä lukijamäärinä.

Sija 9: Välittäjäsota: Nordnet vs Nordea (5278 lukukertaa)

Nyt kun saatiin parit uudet artikkelit pöydälle, palataan ajattomien klassikoiden pariin. Vuonna 2017 julkaistu artikkeli Nordnetin ja Nordean hinnastojen vertailusta mahtui tänäkin vuonna TOP10-luetuimpien julkaisujen joukkoon. En ole tehnyt näitä vuoden luetumpien artikkelien yhteenvetoja joka vuosi, mutta jos olisin tehnyt, niin välittäjäsota-artikkeli olisi ollut luultavasti listoilla nyt viidettä kertaa.

Tässäkään ei ole oikein tarjota tänä vuonna mitään uutta ajateltavaa, koska tämä aihe on jo käsitelty aiemmissa luetuimpien julkaisujen artikkeleissa. Osakevälittäjiä ja etenkin heidän hinnoitteluaan käsittelevät julkaisut keräävät hyvin kiinnostusta.

Sija 10: Harviasta salkkuni eka ”kuningaslohi” – ja se tuo positiivisen ongelman (4611 lukukertaa)

Tämän artikkelin haluan omistaa Arttu Wiskarille. En muista mistä keksin kuningaslohi-hassuttelun, mutta olen kärsinyt siitä korvamadon arvoisesti joka ikinen kerta, kun näen tämän Harvia-artikkelini. Pilkka osui siis puhtaasti omaan nilkkaan.

Saunavalmistaja Harvia oli yksi pörssin supertähdistä vuonna 2021, joten sitä käsittelevät blogikirjoitukset revittiin käsistä. Mielestäni tuo oma artikkelini ei ole mitenkään kummoinen ja itse asiassa monet siinä lävitse käydyt asiat on tullut rustattua tänne blogiin jo moneen kertaan aiemmin. Siitä huolimatta artikkeli nappasi paikan TOP10-luetuimmissa artikkelissa.

Tämän artikkelin oppina lienee se, että hypeosakkeet todellakin kiinnostavat ja niistä luetaan mielellään paljon. Artikkelien ei tarvitse olla välttämättä edes ”maailmaa mullistavia”, että ne löytävät lukijansa.

Erityismaininnat ansaitsevat…

Aloitin viime vuonna perinteen, jossa nostan tässä artikkelissa myös joitakin muita artikkeleja, jotka eivät päätyneet luetuimpiin, mutta ansaitsevat silti noston kuluneen vuoden päätteeksi.

Suomalaisista 92 % ottaisi mieluummin 5000 €/kk, kuin miljoonan käteen (4596 lukukertaa)

Spektin vierailu HitMix-radiokanavalla oli blogin 11. luetuin julkaisu, joten kovin kauas ei huippusijoituksille pääsy lopulta jäänyt. Tämä artikkeli oli niin sanottu ”liekinheitin-artikkeli”, minkä tehtävänä oli jakaa porukka tylysti kahtia, asettaa heidät väittelemään keskenään ja nauttia kun kuumeneva keskustelu saa algoritmit adoptoimaan artikkelini talteen.

Tämän artikkelin pihvinä oli tapella siitä, ottaisiko joku mieluummin yhden miljoonan heti kouraan, vaiko 5000 euroa loppuelämänsä ajan. Aihe herättää paljon keskustelua ja molemmat näkemykset ovat hyviä, vaikka molemmilla osapuolilla on myös vähän kehnompia argumentoijia puolellaan, mikä vain vauhdittaa keskustelua entisestään.

Meikäläinen asettui miljoonan puolelle ja kuvittelin valtaosan sijoittajista valitsevan sen, mutta lopputulema olikin yllättävän tasainen. Näin puoli vuotta myöhemmin olisi kiva ottaa aihe takaisin pöydälle, kun inflaatio nosti nopeasti päätään korkealle. Kun rahan arvo alkaa heikkenemään nopeasti, se varmasti vaikuttaa myös valintoihin.

ASP-asunnon vuokraaminen – Näin vuokrasin ASP-rahoitetun ensiasuntoni (4545 lukukertaa)

Jos kehuskelin erään artikkelin syntyneen ideasta valmiiksi julkaisuksi noin tunnissa, tässä sukelletaan toiseen ääripäähän. ASP-asunnon vuokraamisesta kertova artikkeli muhi päässäni peräti neljä vuotta, ennen kuin tein siitä julkaisun.

Ostaessani ensiasuntoni ASP-säästämisen avulla vuonna 2017 minulla oli jo mielessä asunnon siirtäminen sijoituskäyttöön ja tästä prosessista saisi varmasti hyvän artikkelin. Lopulta pääsin asuntosijoittamisen makuun vasta vuonna 2021, joten sen vuoksi artikkelillakin kesti tovi syntyä.

Armas Puolimatka – Mies joka loi yritysimperiumin tyhjästä (4202 lukukertaa)

Jos minun pitäisi valita yksi suosikki vuoden 2021 uusista julkaisuistani, valitsisin luultavasti Armas Puolimatkasta kertovan artikkelin. Meikäläisellä voi olla vähän oma lehmä ojassa, koska ostinhan vuonna 2021 vuorineuvos Puolimatkan vanhan Mersun.

Tuosta Puolimatkan henkilökuvasta sekä yrityshistoriikista tuli kaikin puolin hyvä ja mielenkiintoinen. Katselin joskus Twitteristä, että ilmeisesti entiset puolimatkalaisetkin olivat tykänneet vanhasta työnantajastaan kertovasta artikkelista. Hitusen jännittelin sitä, miten hyvin tuo julkaisu istuu sijoitusblogiin, mutta hyvin se otettiin vastaan.

Kokemuksia opintolainasta ja sen sijoittamisesta – näillä vinkeillä onnistut (4168 lukukertaa)

Opintolainan sijoittamista käsittelevä julkaisu on tehty ns. teemasivujen päälle. Tämä oli luetuin teemasivu vuonna 2021 heti salkkuni sisällön ja suomalaisten sijoitusblogien listan jälkeen. Opintolainan sijoittaminen lienee ajattomia klassikoita aiheena ja tämäkin artikkeli pääsi 15. luetuimman julkaisun joukkoon.

Tiesitkö tämän aurinkoenergiasta – maksaa itsensä takaisin alle 10 vuodessa (3637 lukukertaa)

Aurinkopaneelikauppaa käsittelevä artikkeli on taas tänä vuonna maininnan arvoinen, vaikkei se ihan terävimpään kärkeen enää yltänytkään. Syy minkä takia tämä artikkeli ansaitsee ylimääräisen noston, liittyy sen kaupallisuuteen. Kyseessä on kaupallinen yhteistyöartikkeli, joka tehtiin siis vuonna 2020.

Vaikka usein puhutaankin, ”ettei kaupalliset julkaisut kiinnosta ketään”, aurinkopaneeleja käsittelevä teksti on osoitus siitä, että myös kaupallisella julkaisulla voidaan saavuttaa todella paljon lukijoita. Vaikka artikkeli onkin jo 1,5 vuotta vanha, sitä luetaan yhä päivittäin.

Museoauto ja sen kulut – autoharrastusta halvalla hinnalla? (3571 lukukertaa)

Viimeinen nosto menee museoajoneuvoihin keskittyvään artikkeliin, jonka tein siis hankittuani ensimmäisen oman museoauton. Tämä on artikkelina vähän sellainen, ettei se aivan täysin istu sijoitusblogiin, mutta tästä huolimatta tämäkin artikkeli keräsi vuonna 2021 yli 3500 lukukertaa.

Mainos.

Hintaopas - puolueeton verkkokauppojen hintavertailu

  • Hintaopas sisältää noin 830 Suomessa toimivan verkkokaupan hinta- ja tuotetiedot
  • Käyttämällä palvelua löydät aina halvimmat verkkokaupat
Tutustu ja säästä

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *