Meikäläisellä tuli hiljattain täyteen puoli vuotta siitä, kun jätin palkkatyöt ja siirryin kokeilemaan siipiäni yrittäjänä. Kuten olen jo aiemmin tässä blogissa kertonut, vaihdos todellakin kannatti, sillä sen myötä oma arkeni on muuttunut monellakin tavalla parempaan suuntaan.

Tällä hetkellä allekirjoittanut työllistää kokonaan itse itsensä, ja mikä tässä yhdistelmässä on parasta, niin käytännössä teen sen tekemällä niitä asioita, joista eniten tykkään. Käytännössä elän tällä hetkellä kirjoittamalla niin sijoittamisesta tähän blogiin, kuin myös kirjoittamalla autoista ylläpitämääni Koeajolle.com-blogiin.

Tämä meikäläisen status on tällä hetkellä vähän vaikea määritellä. Vaikka oma elämäni tuntuu nyt monella tapaa siltä, miltä haluaisin sen olevan taloudellisen riippumattomuuden myötä, raaka fakta on kuitenkin se, etten ole taloudellisesti riippumaton. Jos nostaisin jalat pöydälle ja lopettaisin kirjoittamisen pidemmäksi aikaa, kävisi minulla tulopuoli nopeasti ohueksi.

Tänään ajattelin pureskella hieman yrittäjän vapautta, josta olen saanut nauttia reilut puoli vuotta. Vapaudessa on nimittäin yksi harmillinen puoli: siihen tuppaa monesti tottumaan, jonka myötä vapauden tunteeseen pääsee turtumaan aika nopeasti.

Yrittäjän vapaus taloudellinen riippumattomuus

Mikä tekee minusta ”vapaan” yrittäjänä?

Ollessani vielä palkkatöissä, arkeni oli melko normaalia töissä käyvän nuoren arkea. Töissä riitti kiireitä ja kalenteri täyttyi jatkuvasti erilaisista merkinnöistä. Erityisen raskaita tuntuivat olevan kaikenlaiset palaverit, joita muuten riitti. Siihen päälle vielä erilaisia deadlineja toisensa perään.

Palavereita oli montaa eri sorttia. Minulla oli tiimin kanssa yhteisiä palavereita, saatoimme käydä kollegan kanssa jotain juttua kahdestaan läpi, välillä tapasimme asiakkaan kanssa ja välillä meillä oli asiakaspalavereissa isompikin porukka koolla. Tähän päälle sitten vielä kaikki talon sisäiset ja yhteiset palaverit, niin elämä tuntui olevan yhtä palavereihin valmistautumista.

Vaikka palaverikäytännöt nytkähtivät mielestäni lähes valovuodella eteenpäin etätyöaikakauden koittaessa, niin siitä huolimatta ne söivät hirveästi aikaa itse työn tekemiseltä. Meikäläisen palaverirituaaleihin kuului usein melko kattava valmistautuminen, mikä tarkoitti yleensä huolellisia muistiinpanoja jo ennakkoon sekä palaverin rakenteen suunnittelu.

Käytin yleensä omana ”nyrkkisääntönäni” sitä, että palaverin valmisteluun menee aina yhtä paljon aikaa, kuin itse palaveriin. Vartin palsun valmistelee vartissa, tunnin tunnissa. Poikkeuksena tietenkin ne tilanteet, joissa meikäläinen tuli palaveriin lähinnä näyttäytymään tai ”varmuuden vuoksi”. Joskus palavereista jäi käteen muistiinpanot, jotka nekin tuli kirjoittaa vielä puhtaaksi ja laittaa talteen.

Sen jälkeen kun statukseni muuttui yrittäjäksi, oma kalenterini keveni aivan älyttömästi. Jos aiemmin minulla oli lähes joka päivälle pelkästään jo toistuvia viikko- ja kuukausipalavereita, niin nyt meikäläisen kalenterissa tuppaa olemaan vain pari-kolme merkintää viikossa. Nokkelimmat lukijat saattoivat jo ynnäillä, että tuolla tahdilla jokaiselle päivälle ei välttämättä riitä kalenterimerkintää, mikä on vain hyvä asia.

Lisäksi onhan tuossa paljon muutakin, mikä tekee arjesta itse asiassa melko hauskaa. Koska voin itse määrätä menemiseni myös arkipäivinä, minun ei tarvitse kysyä muilta lupaa tai katsella kollegoideni kalentereita suunnitellessani omia puuhiani.

Otetaan ihan konkreettinen esimerkki viime kesältä. Kaverini kysyi minua mukaan Popedan keikalle, jonka oli alkujaan määrä olla historian ensimmäinen keikka uudessa Uros Live-areenassa. Noh, areenan nimi vaihtui puolen vuoden aikana, ja itse asiassa Eppu Normaali korkkaa lopulta Nokia Areenan päivää ennen Popedaa. Nämä molemmat keikat tapahtuvat ensi viikolla, Eput nousevat lavalle keskiviikkona ja Popeda torstaina.

Tuossa keikassa oli hauskaa se, että vaikka tapahtuma osui puolen vuoden päähän torstai-illalle toisella puolella Suomea, ei minun tarvinnut yhtään miettiä sitä, sopisiko se omaan kalenteriini. Pystyin käytännössä lupautumaan kaverini mukaan sillä sekunnilla.

Jos aiemmin mietittiin menoja töiden mukaan, niin nyt voin vähän kärjistäen miettiä työt menojen mukaan. Itse asiassa Tampereen autoliikkeistä on tarkoitus onkia vähän sisältöä autoblogiin, eli otetaan reissusta kaikki irti.

Pimenevä syksy pistää miettimään

Jätetään Popeda sikseen ja palataan normaalin työpäivän sisältöön. Vaikka työskentelenkin yritykseni eteen käytännössä joka päivä, arki tuntuu siitä huolimatta hyvinkin kevyeltä. Fiilis on välillä jopa suorastaan lomamainen. Tämä johtuu luultavasti siitä, että kun ei ole enää jatkuvasti ehdottomia deadlineja toisensa perään, niin fiilis on sen mukainen.

Meikäläinen on jo monesti kuumotellut hieman tätä vuoden synkintä aikaa, joka siis painaa nyt pahasti päälle. Mennyt kesä oli kaikilla mittareilla aivan mahtava, ja päätös yrittäjäksi siirtymisestä tuntui loistavalta. Samaan aikaan olen kuitenkin hieman jännittänyt sitä, miltä tuleva syksy mahtaa tuntua. Kukapa meistä ei nauttisi koko kesän mittaisesta ”vapaajaksosta”, etenkin kun niitä tukee loistavat kesäsäät?

Ollakseni täysin rehellinen, niin eihän tämä arki ole enää syksyllä aivan yhtä hohdokasta, kuin kesällä. On pimeää, kylmää ja märkää, minkä vuoksi ei tahdo jaksaa viettää ylimääräistä aikaa ulkona. Syksyyn mahtuu myös yksi maisemanvaihdos, kun Kuopio muuttui Espooksi. Espoon uimahalliskene on aika pahasti Kuopion mahdollisuuksia heikompi, jonka myötä harrastus on nyt jäänyt tauolle.

Jos valintani tuntui loppukesästä vielä täydeltä kympiltä, niin nyt se tuntuu enää kouluarvosanoin kahdeksikon arvoiselta päätökseltä. Valinta tuntuu yhä hyvältä ja oikealta, mutta se suurin terä on päässyt vähän tylsymään. Osaselityksenä voidaan käyttää varmasti edellä mainittuja syyssäitä ja harrastusmahdollisuuksien kaventumista, mutta löytyykö ilmiölle myös muita syitä?

Voiko vapauteen turtua?

Keksin ainakin yhden syyn. Minulla on paha epäilys siihen, että erilaiset vapaudentunteet kokevat nekin inflaation näinä päivinä. Vähän kärjistettynä, jos jokainen päivä on mahtava, pidemmän päälle mahtava ei tunnu enää mahtavalta. Kirjoitettuna tuo tuntuu äärettömän typerältä, mutta en osaa muotoilla sitä fiksumpaan muotoon.

Sinänsä ilmiö ei ole minulle edes mitenkään vieras, vaan olen törmännyt siihen lukuisia kertoja elämäni aikana. Päällimmäisenä esimerkkinä mieleeni nousee varusmiespalvelus, joka ei hirveästi napannut 19-vuotiasta miehenalkua. Kotiutumispäivämäärä oli ympyröitynä kalenterista hyvinkin paksulla tussilla ja perjantaita 4.1.2013 odotettiin puoli vuotta kuola suupielestä valuen.

Intin aikana tuli tosi paljon mietittyä sitä, että kun täältä pääsee joskus pois, niin siitä vapaudesta täytyy oikeasti nauttia. Mietin tosi paljon myös sitä, että miten hyvässä asemassa sitä siviilin puolella oikeastaan onkaan, kun pääsee itse hallitsemaan täysin omaa arkeaan.

Todellisuudessa ei siinä tarvinnut mennä kuin muutama viikko eteenpäin, niin kaikki se puoli vuotta odotettu vapaus alkoi tuntua ihan normaalilta. Se oli vähän yllätys, miten nopeasti sitä ehti tottumaan vallitseviin olosuhteisiin ja aiemmat fiilikset unohtuivat täysin.

Tuo ei ollut edes mitenkään ainutkertainen tapahtuma meikäläisen elämässä. Ihan samalla tavalla sitä tuntui AMK-opiskeluissa siltä, että vitsit kun saisi opinnot pakettiin ja pääsisi työelämään. Sitten kun olet tottunut työelämään, myös se alkaa maistumaan puulta ja hamuat taas seuraavaan paikkaan.

Olen tullut joskus myös siihen tulokseen, että ihmisen huolien ja murheiden määrä on aika lailla vakio. Kun elämäntilanne muuttuu ja edelliset koitokset saa selätettyä, seuraavat haasteet vaanivat jo nurkan takana. Raadollista, mutta totta. Toisaalta taas ihmisellä pitää ehkä olla aina jotain suurta odotettavaa tuloillaan, muuten se kyllästyy.

Taloudellinen riippumattomuus – yllättääkö se raadollisuudellaan?

En malta olla kirjoittamatta taloudellisesta riippumattomuudesta, kun nyt sille on suotu hyvä tsäänssi. Tosi monestihan erilaisissa kahvipöytäkeskusteluissa epäillään taloudellisen riippumattomuuden saavuttamista, koska ”kukaan ei tunne ketään taloudellisesti riippumatonta, joten heitä ei voi olla olemassa”.

Taloudellinen riippumattomuus on tunnetusti vaikea määritellä. Sitä ei voida määritellä esimerkiksi samaan tapaan, kuin eläkeläisen statusta. Olisihan se kyllä villi juttu, jos joku voisi hakea Kelasta taloudellisesti riippumattoman statuksen ja saisi siitä kenties jonkinlaisen kortin, jolla todistaa status esimerkiksi ravintolan tiskillä, heh.

Mielestäni meillä Suomessa on todella paljon henkilöitä, jotka eivät ”tajua” tai halua myöntää omaa taloudellista riippumattomuuttansa. Näissä tapauksissa säästöjä tai varallisuutta on kertynyt sellainen määrä, ettei sitä ihan oikeasti tarvitsisi käydä töissä. Ainakaan täysipäiväisesti. Siitä huolimatta siitä nykyisestä arjesta pidetään kiinni kynsin hampain, koska muutos kenties jopa hieman pelottaa.

Monen kohdalla päätös työelämästä pois jättäytymisestä lienee myös jonkinlaista ”ahneutta”. Periaatteessa luvut Excelissä kertovat siitä, että töistä olisi mahdollisuus jäädä pois tai ainakin vähentää työtunteja, mutta toisaalta sama Excel-tiedosto paljastaa myös sen, miten paljon salkkua olisikaan varaa paisuttaa, jos jatkaisi samaan malliin.

Faktahan on kuitenkin se, että käytännössä kenelläkään meistä tulotaso ei ainakaan nouse taloudellisen riippumattomuuden varaan heittäytymisen jälkeen. Sen sijaan menopuoli saattaa kyllä nousta, ja joskus jopa radikaalisti. Syy on ilmeinen: jos lopetat työelämässä juoksemisen, sinulle lävähtää nopeasti 40 tuntia ylimääräistä aikaa joka viikolle. Tätä aukkoa lähdetään tukkimaan jonkinlaisilla viihdykkeillä, esimerkiksi reissaamisella, joka taas nostaa menoja.

Loppupäätelmät: miten ”motivoin” itseäni?

Kuten jo vähän ylempänä kerroin, ihminen tuppaa unohtamaan omat saavutuksensa, tai muut pitkään ja hartaasti odottamansa asiat melko nopeasti. Sen vuoksi on välillä hyvä muistuttaa itseä siitä, että nauti nyt tästä tilanteesta, jota olet ollut rakentamassa jo vuosia.

Kerroin tästä teille jo taannoisessa täysipäiväisen yrittämisen puolivuotiskatsauksessa, mutta käydään se vielä uudestaan läpi. Välillä motivoin itseäni niinkin erikoisella jutulla, kuin avoimien työpaikkojen selaamisella. Tämä voi kuulostaa aika provosoivalta, mutta työmahdollisuuksia kartoittaessa sitä muistaa hyvin, miten paljon työelämän puolella on tietynlaista kankeutta.

Esimerkiksi rekryilmoituksissa usein oleva lause ”meillä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön” nostattaa minulla niskakarvat pystyyn. Tässä kun on kohta pari vuotta painellut töitä käytännössä yksinomaan kotitoimistolta käsin, minusta tuntuisi todella nihkeältä lähteä erikseen työpaikalle tekemään töitä.

Rekryjen lisäksi muistan nykyisen arkeni valoisimmat puolet niinkin erikoisessa paikassa, kuin omassa sängyssä vällyjen välissä. Tämä on erittäin outoa, koska usein yrittämiseen liitetään huonosti nukutut yöt. Minun kohdallani kuitenkin ne yöt lienevät vuorokauden rauhallisinta aikaa. Tai pitäisiköhän kääntää asia siihen muotoon, että yöt ovat nyt huomattavasti levollisempia, kuin aiemmin.

Nykyään laitan herätyskellon soimaan aamuisin äärimmäisen harvoin. Käytännössä nukun niin pitkään, kuin mitä minua nukuttaa. Yleensä toki herään siihen, kun puoliso lähtee aamulla töihin ja nousen vasta keitetyn kahvin tuoksuun. Periaatteessa minulla olisi mahdollisuus painella takaisin nukkumaan, mutta en ole tätä korttia koskaan katsonut, vaan työpäiväni on startannut siinä kello 7:30 toisen lähtiessä töihin.

Olen aika varma siitä, että jos nyt palaisinkin työelämään palkansaajaksi, se voisi tuntua alussa ihan kivalta, koska tulotasoni kasvaisi tai ainakin muuttuisi säännöllisemmäksi. Pidemmän päälle kuitenkin uskoisin melko nopeasti kaipaavani vapautta tulla ja mennä miten lystää.

Saatat olla kiinnostunut myös:

Tämä blogi sisältää affiliate-mainontaa. Affiliate-linkit ovat merkattu tähdellä. En ole sijoittamisen ammattilainen, enkä ole vastuussa sinun sijoitustesi menestyksestä. Tämä blogi ei tarjoa sijoitussuosituksia. Kirjoittajan omat omistukset voit katsoa täältä.

🔥 Tällä hetkellä luetuimpia 🔥

4 kommenttia kohteessa “Miten voisin inflaatiosuojata vapauden tunteen?

  1. Joutilas kommentoi:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!

    On mukavaa lukea postauksia, jotka eivät ole pelkkää nousukiitoa, sellaista kun ei ole elämäkään. Ihminen sopeutuu. Mikä tahansa asia tai olotila normalisoituu, tämän ominaisuuden avulla selviämme. Esim. Vaikea sairaus tai vamma muuttuu osaksi arkeamme ja jaksamme eteenpäin, emmekä jää alun tyrmistykseen kiinni. Onneksi. Tuon asian kääntöpuoli on, ettei mikään ole supersiistiäkään kovin pitkään, vaan supersiistikin normalisoituu.

    Meidän kaikkien pitäisi muistutella itseämme aika-ajoin elämämme hyvistä puolista ja sen muista vaihtoehdoista, se on varmasti hyvä lääke moneen. Ja onnen avainhan on arjen iloissa, joita joko näkee tai on näkemättä ?.

    • RJW kommentoi:

      Kiitos itsellesi! Mukava kuulla, että nämä ”raatorehelliset” artikkelit kiinnostavat myös lukijapäädyssä. Internet-maailmassa tuppaa usein olemaan vähän sellainen ajatusmalli, että tänne jaetaan vain niitä onnistumisia ja huippuhetkiä. Koska oman blogini perimmäinen idea on toimia itselleni jonkinlaisena päiväkirjana, pitäisin suorastaan typeränä sellaista mallia, missä pyrin kirjoittamaan talteen vain onnistumisia tai värittämään tarinoita tarpeettomasti.

      Samaa mieltä kanssasi viestin loppuosasta. Etenkin terveyteen liittyvät asiat tuppaavat olemaan sellaisia, että niitä osaa arvostaa vasta sen jälkeen, kun sen on menettänyt.

  2. skkl kommentoi:

    itellä kauan odotettu valmistuminen sai hieman tyhjän olon aikaan. Siihen mennessä koko elämäni oli sidottu johonkin suht pitkän aikavälin tavoitteisiin, kouluun meno, yläasteelle meno, lukioon meno, armeja, yliopisto ja kun tästä viimeisestä sai paperit, niin tuli viilis että nyttenkö sitä sitte käydään töissä 40v ilman mitään selkeätä ennalta määriteltyä maalia.

    • RJW kommentoi:

      Allekirjoitan tämän, vaikka itellä ei ihan tuollaista tilannetta ole päässyt syntymään, koska en ole vielä koskaan saanut vakituista työsopimusta. Onhan se varmasti monelle uudenlainen tilanne, jos/kun koulun penkiltä pääsee vakituiseen työsuhteeseen, jossa ei ole tiedossa seuraavaa päivämäärää, jota odottaa 😀

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.